Yksin liikenteessä

En tiedä, onko soveliasta moittia kanssaliikkujia, mutta ottaa jotenkin niin tuonne ajatteluelinten puolelle, että… Olen ihmetellyt lähes koko kirpunelämäni ajan, että katoaako ihmiseltä aivot ja ajattelukyky samalla hetkellä kun hän menee auton ratin taakse tai nousee (polku/moottori)pyörän selkään? Tämä tunne on entisestään vahvistunut tämän kevään ja kesän aikana. Tosin ajattelukyvyn olemassaolosta ei voi olla täysin varma jalankulkijoillakaan… vai mitäs sanotte pyörätiellä sinne tänne pomppivista jalankulkijoista, jotka taakseen katsomatta risteilevät pitkin pyörätietä? Mutta nyt keskityn autoilijoiden ja pyöräilijöiden parjaamiseen, sillä joskus tunne ajatteluelimien sulamisesta, osittaisesta tai tilapäisestä häviämisestä, varsinkin autoilijoiden kohdalla, on niin vahva, että alkaa epäillä omien näköelimiensä tuottavan verkkokalvolle virheellistä informaatiota.

Vai onko ajoasenne ja -tyyli peräisin niiltä ajoilta kun kulkuneuvo kykeni itse(=hevonen) vähän ajattelemaan ja säätelemään omaa vauhtiaan? Ihmisen järjellä ei kuitenkaan kyketä tekemään kahta asiaa samaan aikaan. Ajattelemaan ja ajamaan.

Turvaväli

Älykääpiömäiset ohittamiset ovat saaneet verenpaineeni nousemaan monen monta kertaa kuluvainkin vuoden aikana. Olenkin ryhtynyt pohtimaan pienessä kirpun päässäni, joskos muutamilla autoilijoilla on väärä käsitys siitä, miten autot lisääntyvät…nimittäin niin perässä tuntuvat jotkut herrahenkilöt, nimenomaan etenkin herrahenkilöt, autollaan ajelevan, että ei voi välttyä kaksimielisiltä ajatuksilta. Turvaväliä on turha yrittää pitää, sillä sillä saa aikaan vain mielipuolisen ohittamisrefleksin laukeamisen. Stop. Jäi tuo autojen lisääntymisen pohdinta tuossa kesken. Autoja siis tehdään autotehtaissa hitsaamalla, ne eivät risteydy ja lisäänny peltikontaktissa, vaan päinvastoin. Vähenevät. Joten ei ainakaan siksi, että saisi uuden pikkuauton, kannata roikkua edellä menevän takalistossa.

Voisiko kuitenkin, kaikesta huolimatta ja asiallisesti ottaen, ajatella niin että jos edessä tapahtuu jotakin, joka vaatii äkkinäistä jarruttamista, edellä menevän takalistossa liian lähellä ajaminen koituu vain itselle ikävyydeksi… Eli jos et välitä toisista tiellä liikkujista, niin ajattele edes itseäsi.

Pysäköinti ja vilkun käyttö

Kuten olen täällä kirjoituksissani jo monen monta kertaa maininnut, talvella kuljen jalan ja lumien mentyä siirryn ajamaan avoautollani (=polkupyörä). Ja nyt on taas se aika, kun siis ajan. Eräänä keväisenä aamuna töihin tullessani olin vähällä päätyä pick up auton lavalle, kun se kaarsi äkillisesti eteeni, löi jarrut pohjaan ja siirtyi pyörätielle SUORAAN RISTEYKSEN kohdalle poikittain. Tiedustelin kainosti, että eiköhän auto ole vähänintäänkin hassussa paikassa/aiheuttamassa ongelmia kääntyville. Herrat olivat ilmeisesti kuitenkin sitä mieltä, että kävely ei sovi heidän talvella hellästi vaalimilleen ja muhkeat mittasuhteet saavuttaneille vatsoilleen. Esitin samalla toivomuksen, että kaupungille hankittaisiin vain sellaisia autoja joissa vilkku kuuluu vakiovatusteisiin tai jos autossa satuu sellainen kapine olemaan, niin annettaisiin auto vain sellaisten käsiin, jotka tietävät ja osaavat ko. laitetta käyttää. Huomannette siis, että Neulekirppuun ei kannata törmätä aamulla. Ei ainakaan, jos ei käytä vilkkua tai jos parkkeeraa pick uppinsa keskelle risteystä.

Lisäksi olen empiirisesti tehnyt monen monta kertaa sellaisen havainnon, että vilkku ei näytä kuuluvan kaikkien autojen vakiovarusteisiin. Vai kuuluuko se sittenkin? Sillä meidän karvalakkiautossakin sellainen on, vaikka se ei ole totta tosiaan Audi tai Mersu tai Jaguar. Mistä kuitenkin johtuu, että vilkuttomia autoja näkee kaikkialla? Viimeksi eilen lakanpoimintareissullani olimme ajaa sellaisen perään. Hums. Jarrut kiinni ja käännös vasemmalle peräkärryn kera. Ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Mistä johtuu, että vilkun käyttäminen on niin vaikeaa? Vai johtuuko sen käyttämättä jättäminen ainoastaan siitä, että autoa ajaa MINÄ itte, jonka ei tarvitse käyttää vilkkua. Ehkäpä kuski on hankkinut vilkunkäyttämättömyysluvan poliisilta tai lääkäriltä. Ilmeisesti jollakin konstilla sellaisia lupia saa.

Olen joskus kuullut perusteluksi, niiden suusta, jotka eivät ajaessaan vilkuttele, että kyllähän mä tiedän minne mä meen. Toivottavasti se on sanottu ainoastaan huumorilla tai kun ei ole kysymykseen muunlaista vastausta keksitty. Se ei kuitenkaan riitä kanssakulkijoille, että kuski itse tietää minne menee, vaan kuskin pitäisi ymmärtää viestittää muille minne hän on menossa. Sillä tuskin kuskikaan aina on täysin selvillä menemisistään. Ainakaan vieraalla paikkakunnalla. Liikenteen sujuminen kun perustuu siihen, että sääntöjä noudatetaan. Säännötojen noudattaminen tekee ennakoimisen mahdolliseksi ja liikenteen joustavaksi. Jossakin sellaista ennakoituvuutta on kutsuttu sosiaaliseksi pääomaksi.

Liikennesääntöjen osaamisen puute vaivaa myös pyöräilijöitä aivan yhtä lailla. Pyöräilijätkin ilmeisesti kuvittelevat muuttuvansa kuolemattomaksi istuessaan pyörän satulaan -moottoripyöräilijöistä puhumattakaan. Niin uhkarohkeita liikenteellisiä suhahduksia tuolla näkee. Harva polkupyöräilijä näyttää suuntamerkkiä ja takaa tuleva ohittaa yleensä SHUIH juuri, kun itse on näyttämässä merkkiä ja kääntymässä. Täytyy sanoa, että tunsin taannoin (keväällä) kyllä lievää vahingoniloa, kun kirpunkourani iskeytyi tällaisen olen yksin liikenteessä -maantiekiitäjän käsivarteen, kun suuntamerkkiä näyttäessäni tämä teiden ritari huristi ohi. Toivottavasti tuli mustelma. Seuraavalla kerralla potkaisen tai heitän sateenvarjolla. Asiallisesti ottaen takana tulevan tulee kuitenkin ennakoida ja väistää. Sama pätee esim. laskettelurinteessä ja ratsastuksessa: Takana tuleva väistää.

Vaikka ei suuntamerkinkään näyttäminen auta. Lienee näössä vikaa. Muussakin kuin ulkonäössä. Olin perjantaina töistä tullessani kääntymässä vasemmalle (kotipihaani) ja näytin taatusti suuntamerkkiä. Takana tuleva autoilija aijoi vain röyhkeästi vasemmalta ohi. Poikasen naamalla oli välinpitämätön ilme, että odota sinä mummo kuule, minä menen ensin. Polkupyöräni eturengas osui melkein auton puskuriin. Ilmeisesti Mercedes-Benzin kujettajat ovat väistämisasiassakin etuoikeutettuja. Yhtenä vaihtoehtona tulee mieleen, että nämä tyypit ovat pelanneet liikaa tietokonepelejä ja kuvittelevat elämässäkin saavansa Game Overin jälkeen uuden elämän. Ainakin itselleen.

Risteyksien tukkiminen - asennevammaisuuden helmi?

On yksi taitolaji tosiaan sekin. Suorastaan oikein asennevammaisuuden helmi. Kun vanhoilla vihreillä kaahataan kadun yli, etenkin ruuhka-aikaan, sotketaan ja puuroutetaan liikennettä entistä enemmän. Yleensä katua tukkii louskulla ajeleva, pyylevähkö, lippalakkipäinen herrahenkilö. Yleensä tämä herra vielä puhuu puhelimeen ja tupakka roikkuu joko suupielessä tai kädessä. Kyllä naisistakin löytyy vastaava ryhmä. Yleensä tuntomerkit ovat muuten samat, mutta lippalakki puuttuu.

Parkkipaikalla suhauttelevat tädit ja sedät

Ovat nekin oma lukunsa. Suih ja vuih. Ei pahemmin sivulle vilkuilla eikä taideta eteenkään katsella, kun suhuutetaan. Mennään sinne ja tänne. Tuleeko tällaisella suhauttelevalla tädillä ja sedällä koskaan mieleen, että joku polvenkorkuinen saataa olla vaarassa jäädä alle. Ilmeisesti hekin ovat yksin jättimarkettien jättiparkkipaikoilla.

Nämä kaikki ovat kuitenkin aika pientä siihen välinpitämättömyyden määrään ja laatuun, joka tuntuu vaivaavan etenkin (nuoria) mieskuskeja. Rajoja asettamaan tulevat poliisit ajetaan nurin tai lukuisista pidätyksistä ja kortin hyllylle laittamisista huolimatta ajellaan tyylin muuttumatta pätkääkään. Tarina kertoo (toivottavasti on tosiaan vain tarinaa, vailla todellisuuspohjaa) että eräs paikkakuntalainen nuori mieshenkilö on jäänyt 50 (viisikymmentä) kertaa kiinni rattijuopumuksesta, kortti on hyllyllä, mutta ajaminen jatkuu, milloin rekisteröimättömällä milloin varastetulla tai jollain muulla tavalla laittomalla autolla.

Laumakävelijät lienevät yksin liikenteessä

Sitten vielä lopuksi ovat nämä laumakävelijät. Sellaiset iloiset ryhmät, jotka ovat sillä hetkellä ainoat maailmassa. Tie on tukossa ja kellonkilkatus ei yllä saavuttamaan huomiota tai sitten lauma poukkoilee sinne tänne… Mutta se onkin jo kokonaan toisen natinan arvoinen juttu.