Ruumisarkkuja Turunväylällä
Ruumisarkun kansi ja arkun pirstaleet hämmästyttivät ohikulkijoita torstaina Espoossa.
Turunväylällä kulkija havaitsi arkun kannen ja ilmoitti asiasta heti poliisille. Penkalta löytyi sittemmin myös arkun kappaleita.
Poliisin selvityksen mukaan arkun kappaleet olivat peräisin Helsingin yliopiston oikeuslääketieteelliseltä laitokselta.
Laitoksen roskalastin mukana oli viety ulkomailla kuolleiden suomalaisten kuljetukseen käytettyjä ruumisarkkuja. Kontti oli auennut ajon aikana ja arkun osat olivat pudonneet tielle.
Poliisin mukaan arkussa kuljetettu vainaja on jo aiemmin haudattu kotipaikkakunnalleen.
Asiasta kertoi Uutislehti 100. (Ilta-Sanomat)
Ei taideta paljon välittää siitä kuinka kuorma on kiinni, mitäs siitä jos pari ruumisarkkua tippuu takana tulevan konepeltille. Tuleepahan säilytyslaatikko kerralla paikalle.
Hyvä, että ruumis oli keritty hautaamaan, Haudattiinkohan ilman arkkua, kun arkku
meni tässä kyydissä.
KooTee
huhtikuu 11, 2008 at 4:28 ip
Mieti, joo, että ruumisarkkuja
alkaa tippua auton konepeltille
kun riipoo kaikessa rauhassa pitkin Turunväylää
iltapäivällä neljän ruuhkassa.
Ei kyllä kuskitkaan paljoa kattele,
onko kaapit kiinni, kun lähdetään
kohti kaatopaikkaa.
Mä olisin saanut ainakin sydiksen, jos
olisin nähnyt tilanteen.
neulekirppu
huhtikuu 11, 2008 at 6:12 ip
Onneksi eivät olleet hevosten ruumisarkkuja.
a-kh
huhtikuu 11, 2008 at 10:15 ip
Kun äsken kommentoin, tuli jatkuvasti teksti: Lähetät liian nopeasti uusia kommentteja, hidastapa hieman tahtia.
Onko haittaohjelma?
a-kh
huhtikuu 11, 2008 at 10:17 ip
Jos WordPressin spammigeneraattori on
todennut sut haitalliseksi? Se on kumma
vekotin, jossa ei oikeasti ole logiikkaa.
neulekirppu
huhtikuu 12, 2008 at 9:17 ap
No joo. Spammia olen koko mies.
a-kh
huhtikuu 12, 2008 at 11:19 ap
Huh,huh, tässä onneksi vanhan Turun tien lähellä Espoossa majailen,
ei arkkuja lennellyt, harakat kylläkin rakentavat postimerkin kokoisen rivitalon pihan tuijaan pesää, että ne kyllä ahkerasti lentelevät.Arvelevat kai kesän aikana sisustaa pesän lusikoilla ynnä muulla kiiltävällä lähipöydistä.
Tuomen nuput isoja täällä !
Leena
huhtikuu 12, 2008 at 2:34 ip