Archive | huhtikuu 2011

Valhe vaikeuttaa elämää…

Valhe vaikeuttaa elämää. Se jättää vuosiksi eteenpäin ankean olo. Valheen perusongelmana on se, että valhetta täytyy paikata toisella valheella. Kierre on valmis ja loppuviimeksi harvan pää sitten kestää loputonta valehtelemista.

Iltalehti uutisoi, että Kari-Pekka Kyrö oli perjantaina vierailemassa Jyväskylän kirjamessuilla dopingasioihin perehtyneen kirjailijan Erkki Vettenniemen haastateltavana.

Kyrö latasi kovia arvioita urheilun moraalista.

- Urheilussa on valalla erikoinen jumalallinen totuus, jota ei ole tarkoitus kyseenalaistaa, Kyrö latasi ja jatkoi.

- Dopingasioista Wada (kansainvälinen antidopingtoimikunta), KOK (kansainvälinen olympiakomitea) ja ADT (Suomen antidopingtoimikunta) kertovat jonkun totuuden, jota ei kukaan kyseenalaista, jyväskyläläinen maalaili.

Kyröä korpeaa ennen muuta 1990-luvun tapahtumat kansainvälisessä hiihdossa.

- 90-luku oli vapaan epon vuosikymmen, mutta kukaan ei tätä asiaa myönnä.

Kyröä närästää, että dopingista kärähtäneistä urheilijoista on tehty yksittäistapauksia, vaikka miehen mielestä esimerkiksi Norjassa vallitsi 1990-luvun systemaattinen d-ohjelma.

- Urheilun valtahenkilöt ja media eristävät tapaukset yksittäisiksi. Isoa kuvaa ei nähdä, koska se on haitaksi bisnekselle.

IL

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.