Paras kesäkuva?

IinesJ, Jalokuvissaan, kyseli mikä on paras kesäkuva. Ehkä tämä on yksi onnistuneimmista, jonka olen julkaissut. Kuva oli ensimmäisen kerran esillä postauksessa: Kuinka sanoisit tämän omalla murteellasi.

IinesJ, Jalokuvissaan, kyseli mikä on paras kesäkuva. Ehkä tämä on yksi onnistuneimmista, jonka olen julkaissut. Kuva oli ensimmäisen kerran esillä postauksessa: Kuinka sanoisit tämän omalla murteellasi.
Musta Kani on kertonut, että se haluaisi pitää päiväkirjaa tänne Kuvauksia -blogiin. Jaa että niinkös meinaat, tokaisin sille vähän harmistuneena. -Niin olen ajatellut. Olenhan minä jo aivan täysi-ikäinen kani, se sanoi vähän nyrpeän näköisenä. Vähän vastentahtoisesti myönnyin. Pitäkööt sitten, kun kerran niin kovasti haluaa. Mutta vielä en anna sen kuitenkaan tarinointiaan aloittaa. Saa luvan odottaa ensiviikkoon. Kovin yksityiskohtaisia tekstejä en anna sen tänne kirjoittaa, sillä se kani kyllä osaa olla aika kamala sille päälle sattuessaan.
Sovimme sen kanssa, että se saa palstatilaa täällä vajaan vuoden ajan. Sitten sen on on lopetettava. Viimeistään heinäkuussa. Joku raja se pitää olla. Kanillakin.
KOLME OPETUSTA:
Varis istui puussa mitään tekemättä koko päivän. Pieni jänis näki
variksen ja kysyi siltä:
- Voisinko minäkin istuskella paikallani koko päivän mitään
tekemättä? Varis vastasi:
- Varmasti voit!
Joten niinpä jänis istui maassa koko päivän paikallaan mitään
tekemättä. Yhtäkkiä kettu hypähtää paikalle ja syö jäniksen.
Kertomuksen opetus:
Jos aiot istua koko päivän tekemättä mitään, sinun pitää istua hyvin
korkealla pallilla.
******************************
Kalkkuna jutteli härän kanssa: - Haluaisin lentää puun latvaan, mutta
minä en jaksa lentää niin korkealle. Härkä sanoi:
- Mikset popsi minun kikaleitani, ne ovat täynnä kuitua ja antavat
sinulle energiaa. Kalkkuna alkoi heti niitä napsimaan. Se sai pian
voimaa lentää alimmalle oksalle. Pian muutaman päivän popsimisen
jälkeen se oli
valmis lentämään puun latvaan. Sieltä sen kuitenkin näki
maajussi, joka heti ampui kalkkunan alas puusta.
Kertomuksen opetus:
Paskan jauhaminen voi saada sinut korkealle, muttei pidä sinua siellä
kauaa.
*******************************************************
Pikku lintu lensi etelään talveksi. Oli jo kylmä ja linnun siivet
kangistuivat ja se putosi maahan pellolle. Kun se makasi siellä,
paikalle tuli lehmä joka pudotti läjän sontaa sen päälle. Lanta oli
pehmoista ja lämmintä ja virvoitti pikkulinnun. Lintu nautiskeli
ihanasta lämmöstä onnellisena ja alkoi ilosta visertää. Ohikulkeva
kissa kuuli viserryksen ja lähti tutkimaan mistä ääni tulee. Se löysi
linnun, kaivoi sen esiin lannasta ja napsi suuhunsa!
Kertomuksen opetus:
A) Eivät kaikki ole vihollisiasi, jotka heittävät paskaa niskaasi.
B) Eivät kaikki, jotka kaivavat sinut ylös paskasta ole ystäviäsi.
C) Kun on lämmin ja hyvä olla, on parasta pitää turpa kiinni!
*******************************************************
(Lähde: Ketjuviesti)

Syysleimu. Höstflox. (Phlox paniculata) kukkii pitkään ja runsaasti
Syysleimu (kuvia perennoista)
Syysleimu (valkoinen ja lohenpunainen )
Jari Myllyllän kuva syysleimusta
Olavi Niemen kuvia syysleimusta
Kauppila. fi (PDF)

Valokuvatorstain 55 haaste on otsikolla Kas kummaa. Kummastelin tätä otusta. Se oli etanaksi todella iso.
Edit: Tiesin, että tämä kuva kannattaa laittaa tänne, jotta saa selville, mikä on kyseessä. Sattuipa sopivasti valokuvatorstai olemaan aiheesta Kas kummaa!
Obeesia tiesi kertoa, että kysymyksessä on Ukkoetana. (Limax cinereoniger) Wikipediassa sanotaan sen olevan Suomen suurin maaetana.
Kuvia ukkoetanasta
Esa Mustosen kuva ja tarinaa ukkoetanasta
Kuvatoimisto Cartina.com
Turun sanominen mukaan Albiinnon ukkoetanan voi tavata Naantalissa .
Markku ja Leena-Maire Ruuskasen Ukkoetana-kuva
Espanjansiruetana on uusi tuholainen Suomessa (Luonnontieteellinen keskusmuseo)
Tässä jälleen tällainen ketjuviestinä saapunut juttu. Eli kiertoon täällä:
Naisille!
Jos panet lapsesi
päiväkotiin, olet
julmuriäiti.
Jos jäät itse kotiin,
elät miehen
siivellä.
Jos teet paljon töitä,
menetät viehätysvoimasi.
Jos teet
vähän töitä,
menetät työpaikkasi.
Jos käytät meikkiä,
kuljet
sotamaalauksessa.
Jos et käytä,
laiminlyöt ulkoisen
olemuksen
hoitamisen.
Jos teet vaatimatonta työtä,
sinua syytetään kunnianhimon
puutteesta.
Jos suoritat vaativia tehtäviä, olet työsi kanssa naimisissa
oleva pyrkyri.
Jos näytät tunteesi,
olet itkupilli.
Jos
hillitset itsesi,
olet jäävuori.
Jos olet vielä 25-vuotiaana naimaton, et kai enää saa ketään.
Jos menit naimisiin nuorena,
sinun oli kai
pakko mennä.
Jos olet auttavainen,
sinua käytetään hyväksi.
Jos
välität vain itsestäsi,
olet kylmä ihminen, joka ei pysty yhteistyöhön.
Jos olet puoleensavetävä,
viet ystäviesi miehet ja mielenrauhan.
Jos
et näytä miltään,
kukaan ei välitä sinusta.
Jos olet älykäs,
älä vain
näytä sitä.
Jos et,
niin sinun on oltava vähintään viehättävä
Eikö olekin loistavaa olla nainen?!?!
Lähetä tämä kaikille kauniille, älykkäille, osaaville,
ihastuttaville ja hauskoille naisille, jotka tunnet.
Naisellista päivänjatkoa, leidit!
Tämä on jatkoa postaukseen Fiskars ja Fiskarsin ruukkimiljöö.
Fiskars siis sijaitsee Pohjan kunnassa.
Fiskarsin Vanhassa Meijerissä on kahvila ja bed and breakfast- majoitusta. Se sijaitsee korkean, lähes kohtisuoran, mäen päällä ns. Suutarinmäki.

Näkymä ruukin patruunan entisen talon nurkalta. Massiivinen talo jää tuohon oikeaan laitaan. Tai kai sitä pitäisi kutsua linnaksi?

Teollisuusrakennuksista on tehty mm. ravintola, näyttelytilaa ym.
Fiskarsin ruukki sijaitsee läntisellä Uudellamaalla Pohjan kunnassa Karjaan länsipuolella. Sinne on muodostunut taiteilijoiden yhdyskunta.
Eteläkärjessä on paljon muutakin nähtävää.
Mustio Svartå on yksi alueen helmistä siellä sijaitsee Mustion linna, joka lienee maamme suurin puulinna. Antsokgin ruukki ja Billnäsin ruukki ovat myös kiinteä osa Raaseporin seudun historiaa.
Inkoossa sijaisevaan Fagervikin kartanoon tutustuminen maksaa vaivan, jos historia ja kartanot vähänkin kiinnostavat (ks. myös tästä).
Ruukin alueella on pieni veturi, joka on erityisesti lasten suosiossa.