Neulekirppu’s Weblog

helmikuu 19, 2008

Kultainen käärepaperi

Aihe: ketjuviestit, photography, valokuvaus — neulekirppu @ 12:21 pm
Tags: , ,

209012008a630-047.jpg

Tämän tekstin lähde on ketjuviesti

Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian välillä. Minä sain myös
valita samoin.Olen valinnut. Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään
siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista
kullanväristä lahjapaperia.Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä
kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian,
jonka hän laittoi joulukuusen
alle.

Seuraavana aamuna tyttö antoi askin äidilleen sanoen ‘tämä on sinulle,
äiti’.Äiti tunsi itsensä vaivautuneeksi muistaessaan eilisen kiukkunsa
tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin
ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi
tyttärelleen; ‘Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin,
paketissa täytyy myös olla jotakin’? Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän
vastasi, ‘mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan
suudelmilla’!

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen, sulki hänet syliinsä
ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö
kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään
saamaa rasiaa yöpöydällään koko lopun elämänsä ajan.Kun hänellä oli
vastoinkäymisiä, tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi,avasi hän rasian ja
otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän
oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä
lahja meille, pieni rasia täynnä
pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme.
Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Nyt sinulla on kaksi valintaa:
1. Lähetä tämä eteenpäin ystävillesi
2. Pyyhi tämä pois ja ole niinkuin tämä ei koskettaisi sydäntäsi.

Kuten huomaat, minä valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.

Ystävät ovat kuin enkeleitä, jotka nostavat meidät jaloillemme kun
siivissämme on jotain vikaa, emmekä muista miten tehdään, kun lennetään.
Jos saat tämän takaisin, tiedät, että ystäväsi ajattelevat myös sinua!

marraskuu 26, 2007

Onnellinen?…sitku

Aihe: ketjuviestit, sekalaista sälää. — neulekirppu @ 9:59 am



Minusta tulee onnellinen, kun…

Ihmiset vakuuttelevat itsellensä, että elämä muuttuu paremmaksi kunhan on
mennyt naimisiin, saanut lapsen, sitten toisen. Sitten ollaan turhautuneita,
koska lapset eivät ole tarpeeksi vanhoja ollakseen tyytyväisiä ja että itse
olisi tyytyväisempi, jos he olisivat. Sen jälkeen ollaan turhautuneita siitä, että
on teinejä, jotka pitäisi käsitellä oikein.
Ilo tulee olemaan suuri, kun he kasvavat siitä vaiheesta. Sitä uskottelee itselleen,
että elämästä tulee täydellinen, kun partneri ottaa itseään niskasta, kun hankkii
uuden auton, kun pääsee sille matkalle sitten kun on eläkkeellä.
Totuus on, että ei ole olemassa parempaa tilaisuutta arvostaa elämää kuin tässä
ja nyt. Ellei nyt, niin koska? Elämäsi on aina täynnä muutoksia.




On parasta vain myöntää tämä itselleen ja päättää olla onnellinen kuitenkin.
Onnellisuus on tie. Joten arvosta jokaista hetkeäsi ja arvosta sitä vieläkin enemmän,
koska olet saanut jakaa sen jonkun erityisen kanssa….
ja muista, että aika ei odota ketään.




Joten älä enää odota….
kunnes olet maksanut koko autosi
kunnes hankit uuden auton tai kodin
kunnes lapset muuttavat kotoa
kunnes alat opiskella taas
kunnes lopetat opinnot
kunnes laihdut 10 kg
kunnes lihoat 10 kg
kunnes pääset naimisiin
kunnes eroat
kunnes saat lapsia
kunnes pääset eläkkeelle
kesää
kevättä
talvea
syksyä
kunnes kuolet



Ei ole olemassa parempaa aikaa olla onnellinen kuin nykyhetki. Onni on matka,
ei määränpää. Joten tee työtäsi niin kuin et tarvitsisi rahaa, rakasta niin kuin
sinua ei olisi koskaan loukattu ja tanssi niin kuin kukaan ei näkisi sinua.



Jos haluat ilahduttaa jonkun päivää, niin lähetä tämä viesti sellaiselle henkilölle, josta pidät.


Niin minäkin tein!

marraskuu 5, 2007

Erkki Toivasen ja Nalle Puhin viisauksia

Aihe: Lööpistä löydetty, Pohdintaa, ketjuviestit, muistilappuja — neulekirppu @ 9:50 pm
Ekaksi Erkki Toivasen suoraa asiaa. Pitää vissiin taas mennä pohajmutien kautta, kuten monet kerrat aiemminkin maailmanhistoriassa on tehty. Leena Landerkin sai sen kokea, mitä voi tapahtua, kun kirjoittaa “väärin” jonkun uskonnollisen johtajan mielestä.

Kirjasta nousi kohu Syyriassa Lainaus (vihreä kursiivi)
Iltalehti


Leena Lander piiloutui

5.11.2007 11:54

Julkiset esiintymiset loppuivat siihen, Syyriasta kirjakohun alettua kotiin palannut kirjailija kertoi Iltalehdelle tänään.

<!–

<! - - xml:linkstosubheadlines Tässä jutussa myös:
# # d a t a # # - - >

–>

Leena Lander säikähti kirjansa aiheuttamaa kohua. (ATTE KAJOVA)

Leena Lander oli Syyriassa markkinoimassa juuri arabian kielelle käännettyä romaaniaan Tummien perhosten koti, kun maan uskonnollinen johtaja yllättäen tuomitsi teoksen epäsiveelliseksi.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Tapahtumasta nousi niin raju kohu, että Lander päätti pysytellä visusti poissa julkisuudesta siihen asti, että pääsisi takaisin Suomeen turvaan.

- En alun alkaenkaan olisi halunnut lähteä Syyriaan, mutta sikäläinen kustantaja vaati sitä ehdottomasti, muutama päivä sitten kotiin Paraisille palannut Lander selittää.

Perhosten parittelu oli liikaa

Kirjailija arvelee, että muslimijohtajaa ärsytti erityisesti hänen teoksensa kohtaus, jossa nuoret koulukotipojat usuttavat perhosia parittelemaan.

Uskonnollisen johtajan mukaan kohtaus on islaminuskon moraalikäsityksen vastainen.

- Mutta islamia ei mainita teoksessani sanallakaan, Lander huomauttaa.

- Eikä se ole suomalaisittain epäsiveellinen teos.

Tulenarka tilanne

Tilanne on nyt tulenarka, sillä Landerin teos on tarkoitus julkaista pian Syyrian lisäksi ainakin Libanonissa ja mahdollisesti myös muualla Arabimaailmassa.

Landerin Tummien perhosten koti on lisäksi ensimmäinen suomalainen teos, joka on käännetty suomenkielestä suoraan arabian kielelle.

- Siksi tämä on aika iso juttu ja siksi suostuin lähtemään Syyriaan. Kirjat on jo painettu valmiiksi myös Libanonin myyntiä varten, ne vain eivät ole vielä siellä kaupoissa, Lander kertoo.

- Kaiken piti olla kunnossa. Syyrian hallitus antoi luvan teoksen julkaisemiselle. Vain uskonnollinen johtaja nosti asiasta hälyn. Teoksen syyrialainen kustantaja jatkaa Landerin mukaan kamppailua.

- Hän vakuutti, ettei asia jää tähän.

MIIA HONKANEN
@ILTALEHTI.FI

Ja sitten vähän

NALLE PUHIN VIISAUKSIA

Olen kiitollinen…

Siitä, että minun täytyy siivota juhlien jälkeen, sillä se
merkitsee sitä, että minulla on ystäviä.

Siitä, että vaatteet tuntuvat tiukoilta, sillä silloin tiedän,
että minulla on ruokaa.

Siitä, että lumet on luotava ja ikkunat pestävä, koska siitä
tiedän, että minulla on koti.

Siitä, että parkkipaikka on kamalan kaukana, sehän tarkoittaa
sitä, että minulla on auto.

Korkeasta sähkölaskusta, sillä silloin minulla on lämmin ja valoa.

Naisesta kirkossa takanani, joka laulaa nuotin vierestä,
silloinhan kuuloni toimii.

Pyykkivuoresta pöydällä, silloinhan minulla on vaatteita, joita
pitää.

Väsymyksestä ja kipeistä lihaksistani päivän lopussa; olen voinut
työskennellä kovasti.

Soivasta herätyskellosta aamulla - minä elän.

Ja viimeisenä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä: Saan paljon
sähköpostia ja se tarkoittaa sitä, että joku ajattelee minua.

Lähetä tämä jollekin kivalle ihmiselle! Minä juuri tein niin!

(Ketjuviesti)

syyskuu 19, 2007

Sakot vai ei

Aihe: huumori, ketjuviestit, muistilappuja — neulekirppu @ 11:00 am


Sakot vai ei? Poliisivitsejä (Lähde: ketjuviesti)

Tästä on jo vuosia aikaa kun kerran yks sukulaismies tuumas
poliisille kun tämä pysäytti puhallusratsiaan: “Mistä se setällä on
pipi kun pitää puhaltaa”. Sai kuulemma vielä jotain 600mk sakon, oli
vielä sen verran tosikko poliisi.

Jannu oli ajanut vasen parkki/lyhkänen valo pimeänä ja poliisi
pysäyttänyt ja kysellyt syytä miksi toinen puoli pimeänä. Tähän
kaveri sanoi että juu vaihdetaan, on vaan palanut. Polliisi
huomauttelee, että joku luulee moottoripyöräksi, No siitä jannu
fiksuna että: “Luuletteko te sitten kun toi toinen valo palaa, että
siinä ajaa kaks
moottoripyörää rinnakkain?” Naps ja voitto kotiin.

Aikoinaan oli joku paikallinen `sankari` yllättäen
kännissä mennyt
maijan luokse, koputti ikkunaan ja poliisin avattua ikkunan kysyi
“Onks tää MTV:n auto?”. Poliisi siihen, että “Miten
niin??” ja heppu vastasi, että “No kun siellä on kaks pöllöä sisällä”.
Seuraamuksista ei ole tietoa…

Meikäläinen käytti joskus kulunutta fraasia, kun poliisi pysäytti
“ihan muuten vaan”. Autossani oli eturenkaat ihan pyllystä, kaljut
(kiitos aurauskulmien). Polliisi kysy luonnollisesti että “mitenkäs
nämä tämmöseks on päässy”? Johon minä jo varmana että sakot tulee:
“Ne on vielä niin uudet ettei niihen ole vielä pinta kerennyt
kasvamaan”. Vanhempi mulkas aika pahasti, mutta nuorempi repesi ihan
täysin.
Kenties oli uusi kommentti hänelle. Kehottivat vaihtamaan renkaat
pikapuoliin… Ei sakkoja.

Kaveri oli liikenteessä hieman pakoputkivammaisella
välineellä, eli
pakosarjan jälkeen pääsi kaikki kaasut vapauteen. Poliisi
siitä sit pysäyttään, kävelee ikkunalle ja kysyy: “Taitaa olla
putkessa reikä?”
Tähän kaveri: “Joo, muuten se olis tanko”. Ja pikavoitto kotiin.

Seuraava herra pysäytettiin ylinopeudesta, konstaapeli käveli taas
ikkunalle (kuten niillä tapana on). Kaveri veivaa ikkunaa auki, ja
poliisi heti moittiin: “Tuli ajettua hieman ylinopeutta”. Jätkä
katteli sekunnin ihmeissään, ja vastas: “Mulle on käynyt
joskus ihan samalla lailla” ja veivas ikkunan kiinni.

Meikäläiselle tultiin joskus valittaan kun auto oli parkissa
tienvierellä perä menosuuntaan… Setä ehdotti
hienovaraisesti josko käännettäis auto toisinpäin.
Minä siihen että, antaa olla vaan renkaillaan…

Kaveri oli ajanu 100 alueella 100 ja tuli 80 alue, mutta
kaveri jatko satasta. No poliisi tietenkin pysäytti ja tuli kysymään
pahana, että
“Osaatkos lukea??!!” Johon kaveri vastasi hymyillen:
“Kyllä, kuinka voin auttaa?”
Sakot napsahti virkavallan halventamisesta!

Entinen työkaveri ajoi talvella mutkaista/jäistä tietä ihan
maltillisesti ja talvikeli kuitenkin yllätti ja kaveri
veti penkkaan. No siinä kun hetken yritti autoaan pois penkasta niin
kuinka ollakaan
maija kaartaa paikalle. No poliisit siinä moralisoi että “Sitä on
tultu vähä lujaa?” johon kaveri että “Eiku ihan rauhallisesti
ajelin, oli vaan niin pirun liukasta”. Johon poliisit: “Niinpä
niin…”. No, poliisit auttoi kaverin penkasta ja muistuttivat
vielä, että “Katsotaan nyt jatkossa niitä nopeuksia, että pysyt
tiellä”. Kaveri jäi vielä tien varteen ja veti
tupakan. Ja kun kaveri jatkoi matkaa, niin kilometrin päässä olikin
tuttu maija penkassa.
Kaveri tietenkin pysähtyi ja sanoi että “Sitä on tultu vähä lujaa
vai?” (näin hyvä kuittauspaikka tulee vain kerran
elämässä). No oli siinä poliiseillakin hauskaa ja tuumasivat vaan että
“No olihan täällä nyt *******n liukasta”. Yksissä tuumin sitten punnasivat maijan
tielle ja meno jatkui, ei sakkoja.

syyskuu 11, 2007

Award for good fellow bloggers

Aihe: ketjuviestit, sekalaista sälää. — neulekirppu @ 6:52 pm

Kiitoksilla vastaanotettu: Award for good fellow bloggers. Merkillinen kunniamerkki esimerkillisille bloggareille.

Schmooze-henkilöiden ansiot: They don’t limit their visits to only the rich and successful, but spend some time to say hello to new blogs as well. They are the ones who engage others in meaningful conversations, refusing to let it end at a mere hello - all the while fostering a sense of closeness and friendship.

Halo Efektin myöntämä merkki, jonka ojennan Kameraveneen Marille

Mikä ahdistaa?

Aihe: huumori, ketjuviestit, sekalaista sälää. — neulekirppu @ 5:33 pm

-Kertokaa omin sanoin mikä ahdistaa sanoi psykiatri asiakkaallen.

-Kaikki alkoi, kun menin naimisiin. Vaimolla oli aikuinen tytär, josta sitten tuli minun tytärpuoleni. Isäni tuli vierailulle, rakastui tytärpuoleeni ja meni tämän kanssa naimisiin. Niinpä tytärpuolestani tuli myös äitipuoleni. Vaimoni sai pojan. Siitä tuli automaattisesti isäni lanko, koska se on isäni kanssa naimisissa olevan tytärpuoleni velipuoli. Koska poika on äitipuoleni veli, se on siten myös minun enoni. Isäni vaimo sai pojan. Se in minun velipuoleni, vaikka samalla olen myös sen ukki. Onhan se tytärpuoleni poika. Vaimoni on minulle mummo, äitipuoleni äiti. Siitä seuraa, että olen oman vaimoni lapsenlapsi. Ottaen huomioon, että elän naimisissa isoäitini kanssa, en ole ainoastaan vaimoni puoliso ja lapsen lapsi, vaan myös itseni isoisä. Siksi ahdistaa.

elokuu 22, 2007

Kolme opetusta

Aihe: huumori, kesä, ketjuviestit, luonto, muistilappuja — neulekirppu @ 11:08 am

(Lähde: Ketjuviesti)

KOLME OPETUSTA:

Varis istui puussa mitään tekemättä koko päivän. Pieni jänis näki
variksen ja kysyi siltä:
- Voisinko minäkin istuskella paikallani koko päivän mitään
tekemättä? Varis vastasi:
- Varmasti voit!
Joten niinpä jänis istui maassa koko päivän paikallaan mitään
tekemättä. Yhtäkkiä kettu hypähtää paikalle ja syö jäniksen.

Kertomuksen opetus:
Jos aiot istua koko päivän tekemättä mitään, sinun pitää istua hyvin
korkealla pallilla.

******************************

Kalkkuna jutteli härän kanssa: - Haluaisin lentää puun latvaan, mutta
minä en jaksa lentää niin korkealle. Härkä sanoi:
- Mikset popsi minun kikaleitani, ne ovat täynnä kuitua ja antavat
sinulle energiaa. Kalkkuna alkoi heti niitä napsimaan. Se sai pian
voimaa lentää alimmalle oksalle. Pian muutaman päivän popsimisen
jälkeen se oli
valmis lentämään puun latvaan. Sieltä sen kuitenkin näki
maajussi, joka heti ampui kalkkunan alas puusta.

Kertomuksen opetus:
Paskan jauhaminen voi saada sinut korkealle, muttei pidä sinua siellä
kauaa.

*******************************************************

Pikku lintu lensi etelään talveksi. Oli jo kylmä ja linnun siivet
kangistuivat ja se putosi maahan pellolle. Kun se makasi siellä,
paikalle tuli lehmä joka pudotti läjän sontaa sen päälle. Lanta oli
pehmoista ja lämmintä ja virvoitti pikkulinnun. Lintu nautiskeli
ihanasta lämmöstä onnellisena ja alkoi ilosta visertää. Ohikulkeva
kissa kuuli viserryksen ja lähti tutkimaan mistä ääni tulee. Se löysi
linnun, kaivoi sen esiin lannasta ja napsi suuhunsa!

Kertomuksen opetus:
A) Eivät kaikki ole vihollisiasi, jotka heittävät paskaa niskaasi.
B) Eivät kaikki, jotka kaivavat sinut ylös paskasta ole ystäviäsi.
C) Kun on lämmin ja hyvä olla, on parasta pitää turpa kiinni!

*******************************************************

(Lähde: Ketjuviesti)

elokuu 9, 2007

Naisille, ketjuviesti

Aihe: huumori, kesä, ketjuviestit, luonto, sekalaista sälää. — neulekirppu @ 8:38 am

Tässä jälleen tällainen ketjuviestinä saapunut juttu. Eli kiertoon täällä:

Naisille!

Jos panet lapsesi
päiväkotiin, olet
julmuriäiti.

Jos jäät itse kotiin,
elät miehen
siivellä.

Jos teet paljon töitä,
menetät viehätysvoimasi.

Jos teet
vähän töitä,
menetät työpaikkasi.

Jos käytät meikkiä,
kuljet
sotamaalauksessa.

Jos et käytä,
laiminlyöt ulkoisen
olemuksen
hoitamisen.

Jos teet vaatimatonta työtä,
sinua syytetään kunnianhimon
puutteesta.

Jos suoritat vaativia tehtäviä, olet työsi kanssa naimisissa
oleva pyrkyri.

Jos näytät tunteesi,
olet itkupilli.

Jos
hillitset itsesi,
olet jäävuori.

Jos olet vielä 25-vuotiaana naimaton, et kai enää saa ketään.

Jos menit naimisiin nuorena,
sinun oli kai
pakko mennä.

Jos olet auttavainen,
sinua käytetään hyväksi.

Jos
välität vain itsestäsi,
olet kylmä ihminen, joka ei pysty yhteistyöhön.

Jos olet puoleensavetävä,
viet ystäviesi miehet ja mielenrauhan.

Jos
et näytä miltään,
kukaan ei välitä sinusta.

Jos olet älykäs,
älä vain
näytä sitä.

Jos et,
niin sinun on oltava vähintään viehättävä

Eikö olekin loistavaa olla nainen?!?!

Lähetä tämä kaikille kauniille, älykkäille, osaaville,
ihastuttaville ja hauskoille naisille, jotka tunnet.

Naisellista päivänjatkoa, leidit!

kesäkuu 27, 2007

Erityinen tilaisuus

Aihe: ketjuviestit, sekalaista sälää., tarinat — neulekirppu @ 6:40 am

Ohessa ketjuviestinä saapunut tarina, jonka kirjoittaja on tuntematon. Teksti antaa mielestäni ajattelemisen aihetta, jos ei muusta, niin ainakin siitä, että on vain nyt. Sitku-asioiden tekemiselle ei välttämättä koskaan saa mahdollisuutta. Tähän liittyen pohdin myös sitä, millaisen muiston jätän itsestäni läheisilleni. Kulunut sanonta niin makaa kuin petaa pitää esim. hyvin paikkansa.

“Vaimoni sai tämän lahjaksi ensimmäisellä Pariisin matkallamme 9 vuotta sitten. Hän ei koskaan laittanut tätä ylleen, sanoi säästävänsä sitä erityistä tilaisuutta varten. No luulisin, että tämä on kai sitten se.”

Ystäväni asteli vaimonsa sängyn viereen ja asetti pukulaatikon hänen vaimonsa muiden tavaroiden vierelle, jotka hän oli kohta viemässä hautaustoimistoon, sillä hänen vaimonsa oli juuri kuollut.

Ystäväni kääntyi puoleeni ja sanoi: “Älä koskaan säästä mitään erityistä hetkeä varten, sillä jokainen päivä on erityinen hetki.”

Nuo sanat painuivat mieleeni ja tänään päätän, että luen enemmän ja siivoan vähemmän. Istun kuistilla turhia murehtimatta, vietän aikaa rakkaitten lähimmäisteni kanssa ja teen lyhyempiä työpäiviä. Keskityn niihin asioihin, jotka ovat minulle tärkeitä.

Ymmärrän, että elämää eletään sen ainutlaatuisen kokemuksen tähden. Ei siksi, että se olisi jokin selviytymisleiri.

Enää en tuskaile. Otan paremmat lautaset kaapista ja pistän uudet vaatteet päälle supermarkettiin. En tiedä, mitä ystäväni vaimo olisi tehnyt, jos olisi tiennyt, että on aika lähteä seuraavana aamuna. Sitä ei kukaan meistä osaa kertoa. Ehkä hän olisi soittanut sukulaisilleen, läheisimmille ystävilleen tai sitten ei. Hän olisi voinut soittaa vanhalle ystävälle sopiakseen riidan. Hän olisi saattanut mennä syömään suosikkiravintolaansa.

Ne ovat ne pienet asiat, joiden tekemättä jättämistä minä katuisin, jos aikani olisi tullut.

Katuisin sitä, koska enää en voisi tavata ystäviäni tai kirjoittaa sitä kirjettä, jonka halusin kirjoittaa sinä “yhtenä päivänä”.

Katuisin ja olisin murheellinen, koska en sanonut sisarilleni, lapsilleni ja ystävilleni kuinka paljon heistä välitän riittävän usein.

Nyt en enää kuitenkaan pidättele kaikkea sitä, mikä tuo naurun ja ilon sydämiimme. Ja joka aamu, joka päivä, joka tunti ja joka hetki sanon, että tämä hetki on se erityinen hetki.

Jos saat tämän tarinan, se johtuu siitä, että joku välittää sinusta ja ehkäpä siksi, että sinä välität myös jostain.

Jos olet liian kiireinen lähettämään tätä jollekin josta välität, niin muista, että sitä jotain tai yhtä päivää, joka on kaukana ei välttämättä edes koskaan tule. (Lähde: Tekstinkirjoittaja on tuntematon. Se on saapunut minulle ketjuviestinä)

helmikuu 21, 2007

Siskot

Aihe: ketjuviestit, sekalaista sälää. — neulekirppu @ 9:35 am

Tämän tekstin lähde on ketjuviesti

Nuori aviovaimo istui sohvalla kuumana kesäpäivänä juoden jääteetä
vierailulla äitinsä luona. He puhelivat kaikenlaista elämästä,
avioliitosta,
aikuisuuden velvollisuuksista. Silloin äiti kilisytti jääpaloja
lasissaan ja
katsoi tytärtään syvälle silmiin. “Älä unohda Siskojasi” hän neuvoi.
“He
tulevat sinulle vielä tärkeimmiksi, kun vanhenet. Vaikka kuinka paljon
rakastaisit miestäsi tai lapsiasi, tulet silti tarvitsemaan Siskojasi.
Muista aina tavata heitä silloin tällöin, tee asioita heidän kanssaan.
Muista , että Siskot tarkoittavat KAIKKIA naisia, ystävättäriäsi,
tyttäriäsi
kaikkia sukulaisnaisiasi. Sinä tulet tarvitsemaan muita naisia. Naiset
aina
tarvitsevat toisiaan.

Olipas hassu ohje, nuori nainen ajatteli. Enkö ole juuri mennyt
naimisiin?
Enkö liittynyt parien maailmaan? Olen naimisissa oleva nainen, hyvänen
aika!
Aikuinen! Totta kai mieheni ja tuleva perheeni ovat ne, jotka
riittävät
minulle loppuelämäni!

Mutta hän kuitenkin oli kuunnellut äitiään. Hän säilytti kontaktit
Siskoihinsa ja sai uusia naisystäviä vuosien myötä. Kun vuodet
kuluivat, hän
alkoi pikkuhiljaa ymmärtää, että äitinsä todella tiesi, mistä puhui.
Kun
aika ja elämä tekevät muutoksia naisen elämään, Siskot ovat yksi
pysyvä ja
muuttumaton asia!

Elettyäni lähes viisikymmentä vuotta, tässä on tärkeimmät asiat,
jotka olen
oppinut:

Aika kuluu

Elämä kuluu

Välimatkat erottavat

Lapset kasvavat

Työpaikat tulevat ja menevät

Rakkaus kasvaa ja katoaa

Miehet eivät ole sitä mitä pitäisi

Sydämiä särkyy

Vanhemmat kuolevat

Kollegat unohtavat

Ura päättyy

MUTTA

Siskot säilyvät, oli teidän välillänne sitten kuinka paljon aikaa tai
välimatkaa.

Jos sinun täytyy kulkea yksin, Siskot ovat matkan varrella
kannustamassa,
rukoilemassa puolestasi, nostamassa sinua,

puuttumassa asioihin puolestasi ja odottamassa syli avoinna, kun tulet
polkusi päähän.

Vaikka joskus rikkoisit sääntöjäkin, he kulkevat rinnallasi

Tai auttavat sinut pulasta.

Tyttöystävät,työystävät,tyttäret,tyttärentyttäret,miniät,kälyt,äidit
isoäidit,tädit,siskontytöt,serkut, kaikki ihanat naiset siunaavat
elämäsi!

Seuraava sivu »

Bloggaa WordPress.comissa.