Mikä vuonna 2009 ottamistasi kuvista on lempparisi?
Muutavana menneenä vuonna olen kysellyt, mistä ottamastasi valokuvasta pidät eniten…
Lepis tuossa kyseli, että tuleeko kyselyä… Tuota, olin vähän unohtanut jo koko jutun, mutta O.K. Tässä se tulee:
Kuten todettu vuosi on oikeastaan aika pitkä aika. Siihen mahtuu monenlaista tapahtumaa ja kuvaa. Kuviin sisältyy usein sen ottajalle paljon enemmän kuin mitä sen ulkopuoliselle katsojalle. Kuva on siinä mielessä hyvin henkilökohtainen asia.
1. Mitä aihetta kuvasit eniten vuonna 2009? Keskityitkö selkeästi johonkin aiheeseen vai kuvasitko kaikkea mitä eteen tuli?
2. Osallistuitko Valokuvatorstaihin tai muihin vastaaviin kuvahaasteisiin vuoden 2009 aikana?
3. Mistä vuonna 2009 ottamistasi kuvista pidät itse eniten? (Onko se yksittäinen kuva vai kuvasarja tai kenties jonkun toisen ottama kuva? Voit perustella valintaasi tai pitää syyn omana tietonasi.)
4. Mitä uutta opit kuvaamisesta vuonna 2009?
5. Hankitko jotakin uusia lisälaitteita, uuden kameran tms. vuoden aikana? Oletko tyytyväinen hankintaansi?
6. Mikä on vuoden 2010 kuvaussuunnitelmasi?
Vastaa tammikuun loppuun mennessä omaan blogiisi ja olisi kiva, jos laittaisit viestin (kokoan perinteisesti linkkilistan).
Vuonna 2010 haasteeseen vastanneet
1. Lepis
(Edit 8.1.2010)
Kukassa

Kukassa.
Iso luuta lakaisi
On autuaallista, kun ei aina ymmärrä aivan loppuun saakka, mitä tekee tai mitä seurauksia tekemisestä voi olla. Painoin erästä pientä nappia, jossa lukee delete ja seuraukset olivat vähän toisenlaiset, mitä kuvittelin. Bloggerin varastossa olevat kuvat lähtivät bittikeijujen taivaaseen ja hävisivät myös suurimmaksi osaksi tästä blogista, koska ne olivat varastoituna siis sen ohjelman kitusiin. Tosin en kyllä ihan täysin ymmärrä, että miksi kuvat eivät näkyneet, koska ne ovat kuitenkin myös tämän wordpressin mediakirjastossa.
Eniten harmittaa Valokuvatorstain haasteisiin kuvaamani kuvat…
En jaksanut ruveta etsimään kuvia oikeille paikoilleen, joten deletoin myös kaikki sellaiset postaukset, joissa oli pelkkä kuva. Harmillista. Kuvan juomilla ei ole yhteyttä tapahtuneen kanssa.
15 kirjaa

Edit: kuva lisätty 9.8.2009.
HaloEfektin blogista napattu juttu:
Listaa viisitoista kirjaa, jotka pysyvät mielessäsi aina. Ensimmäiset viisitoista, jotka muistat alle 15 minuutissa. Merkitse 15 ystävää, minut mukaanlukien, sillä olen innokas näkemään mitä kirjoja ystäväni valitsivat. Voit myös perustella valintojasi, jos haluat.
Make a list of 15 books which you’ll never forget. This should be done fast, in 15 minutes. Then tag 15 friends, including me. I’d very much like to see your list. (You may also explain your choices.)
1. Hemingway, E., Vanhus ja meri
2. Hemingway, E., Kirjava satama
3. Waltari, M., The Dark Angel
4. Hämäläinen, H., Säädyllinen murhenäytelmä
5. Joenpelto, E., Tuomari Müller, hieno mies
6. Linna, V., Esseitä
7. Linna, V., Tuntematon sotilas
8. Vonnegut, K. Hokkus pokkus
9. Gavalda, A., Kunpa joku odoittaisi minua jossakin
10. Gavalda, A., Viiniä keittiössä
11. Gordievsky, O. & Rogatchi, I., Sokea peili
12. Pasternak, B., Tohtori Zivago
13. Kalevala
14. France, A., Paita
15. Kiuru, R. & S., Kaarnalaiva





