Hirviöiden vuosisadat?

Pohdintaa ja ääneenajattelua Hitleristä maailmanloppuun ja kaikkea siltä väliltä.

Tämä pohdinta sai alunperin alkunsa oikeastaan Volkkarista ja jo aika kauan sitten blogissa olleesta kirjoituksesta. Blogisisko nimittäin kertoi, että Adolf Hitler on suunnitellut volkkarin. Hitler oli osallisena volkkarin syntyyn, mutta pilkuntarkasti ottaen ei suunnittelijana, vaan hän antoi käskyn suunnitella auton, jolla on hyönteisen ilme/ulkonäkö ja tämän sai tehtäväkseen Ferdinand Porsche , joka sitten suunnitteli auton. (Het begon allemaal bij de Oostenrijkse professor en auto-ingenieur: Ferdinand Porsche. )
Suomeksi Kupla
In English
(Porschen omassa luomuksessa on mielestäni volkkarimaisia piirteitä. Se on vain jonkun vähän volkkarin taustalla olevaa kuoriaista aggressiivisemman pistiäisen tai muun örvelikuoriaisen näköinen.)

Asia tuli uudelleen mieleeni kun luin Günther Grassin paljastaneen, että hän on nuoruudessaan kuulunut SS-joukkoihin. Se oli tapana sielläpäin, siihen aikaan ja siinä maailmantilanteessa. Jälkiviisaana on helppo arvottaa tuolloin eläneiden aikalaisten tekosia. Pohjolan sanomien pääkirjoitus:
Tilinteon vaikeus
17.08. – 15:07
Saksalainen Nobel-kirjailija Günther Grass on paljastanut mieltään kuusi vuosikymmentä painaneen salaisuuden. Hän kuului toisen maailmansodan loppuaikoina natsi-Saksan pahamaineisiin Waffen-SS-joukkoihin. Paljastuksesta on noussut kohu, joka uhkaa tyhjäksi Grassin kirjailijanuran ja toiminnan sakalaisten omanatuntona.

Se, että 17-vuotiaalle Günther Grassille lyötiin kivääri kouraan natsi-Saksan luhistumisen hetkillä, ei ole mikään kummallinen tapahtuma. Näin kävi lukemattomille muillekin – vielä nuoremmillekin – saksalaispojille. Ei heidän mielipidettään kysytty. Moni koki surkean kuoleman natsijohdon vetäessä koko kansaa tuhoon.

Grass toivoi pääsevänsä ilmtatorjuntajoukkoihin, mutta hänes määrättiin Waffen-SS:ään, natsien valiojoukkoihin. Valiojoukkoihin, jotka ”kunnostautuivat” erityisten julmuuksien harjoittajina. Sekasorron vallassa olleessa maassa enää kaikki SS-joukotkaan eivät kyenneet enää entisiin julmuuksiinsa. Parin kuukauden jälkeen hän päätyi haavoittuneena amerikkalaisten sotavangiksi. Hänet merkittiin kirjoihin SS-mieheksi, mutta asia unohtui myöhemmin.

Kirjailijana Günther Grass nousi eturiviin niiden saksalaisten joukossa, jotka tekivät tiliä kansakunnalle sen natsiaikaisesta menneisyydestä ja vastuusta historian pahimpiin julmuuksiin. Nyt tullut paljastus panee miettimään Grassin koko elämäntyön arvoa. Kuinka rehellisenä voi pitää rehellisyyttä vaatinutta miestä, joka ei ole kyennyt kertomaan omasta menneisyydestään?

Grass sanoo, ettei ole kyennyt kertomaan SS-menneisyydestään sen tuoman valtavan häpeän vuoksi. Grassilla ei ole myöhäisen syntymän armoa, jollaisesta entinen liittokansleri Helmut Kohl on puhunut. Kohl tarkoittaa tällä sitä, että natsimenneisyyden taakka ei lepää nuorempien sukupolvien harteilla yhtä raskaana kuin sodan eläneiden sukupolvien taakkana. Kuitenkaan Kohl ei kiellä nuorempienkaan velvollisuutta tuntea synkeä menneisyys ja katsoa, ettei sellaista pääse enää tapahtumaan.

Natsiaika on yhä kipeä asia saksalaisten mielissä. He ovat tehneet paljon tuodakseen sen ajan tapahtumat ja syyt seurauksineen tiedoksi koko kansakunnalle. Taakka on yhä raskas kantaa. Vasta kesän jalkapallon MM-kisoissa saksalaiset uskaltautuivat varovasti tuomaan kansallista ylpeyttään lippuineen esille. Se tapahtuikin kaikkien huojennukseksi iloisella mielellä, ilman pelottavaa uhoa.

Günther Grass on kantanut näkyvästi saksalaisten kollektiivista taakkaa. Ja salassa omaa henkilökohtaista taakkaansa. Se on ollut niin raskas, ettei siitä ole voinut puhua. Lugwig Wittgensteinin sanoin: wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen.

Günther Grassin tunnustusta on pidettävä merkittävänä, totuuden katsominen silmiin on vaikeaa ja raskasta. Mutta vain siten voidaan tehdä tiliä menneisyyden haamun kanssa, se vain on niin armottoman vaikeaa.

Toisenlaista menneisyyteen suhtautumista voi nähdä toisessa viime sodissa raakuuksiin syyllistyneessä maassa. Japanin pääministeri vierailee pyhätössä, jossa on siunattu myös sotarikollisina tuomittujen sotilasjohtajien sielut. Tiliä menneisyyden kanssa ei ole tehty, siltä koetetaan vain ummistaa silmät.

Hitler ei toiminut yksin

Hitler ei toiminut yksin, eikä hän olisi yksin voinut sekoilujaan toteuttaakaan. Hänellä olikin koko joukko hänen ideoidensa toteuttajia ja täytäntöönpanijoita. Mm. Speer toteutti Hitlerin arkkitehtuurista ajattelumaailmaa. Speerin arkkitehtuurille näyttää olevan sivut. Wikipedia tietää kertoa hänestä jotakin ja Jani Sivola sanoo Speerin olleen Hitlerin ainut todellinen ystävä. Kysyä voi tietenkin sitä, että voiko joku olla diktaattorin todellinen ystävä? Onko ystävyys enemmän pakon sanelemaa, oman pään pinnalla pitämistä? Ahneutta ja vallanhalua, oman aseman turvaamiseksi, vai jotakin muuta?
Lisäksi toisaalta voiko ylipäätään olla todellista ystävyyttä? Ja jos on, niin millaista se sitten on? Mitä ystävyys ylipäätään on? Ks. esim. Nyyti ry.

Bloggaajan lausahdus ja kysymys Kyllähän viime vuosisata oli kammottava. Vai ovatko kaikki vuosisadat olleet samanlaisia? sai minut kesällä hyvin mietteliääksi.
Se mitä itselleni tuli ja tulee nopeasti mieleen, ilman mitään tarkempia ja analyyttisiä aineistoihin perehtymisiä, on että jokaisella vuosisadalla on tosiaan ollut oma hirviönsä. Milloin pienempi ja milloin suurempi, alkaen aivan historian hämäristä. Kaikkia emme varmasti enää nykyisin edes tunne nimeltä emmekä tiedä heitä olleen olemassakaan.

Wikipediassa on esitelty paikoin aika suppeasti vuosisatoja. Yleensä se mitä jostakin aikakaudesta tiedetään, näyttää olevan joko pitkäaikainen hallitsija, iso voitettu/hävitty sota, joku iso onnettomuus tai sitten joku jollakin tavoin häiriökäyttäytynyt ihminen (yleensä hallitsija esim. Henrik VIII). Onneksi myös taiteilijoiden ja kirjailijoiden takia vuosisadoista on jäänyt jotakin jälkeä historiaan. Vaikka välillä kirjailijoidenkaan loput eivät ole olleet kovin positiivisia.

Speerin arkkitehtuurista

Speerin arkkitehtuuri sinänsä on massiivista ja omasta mielestäni ahdistavaa, suorastaan pelottavaa. Siinä pelataan voimakkailla valoilla ja varjoilla, uhkakuvilla, vaaralla ja suojalla todella vahvasti. Speer on joko tutkinut perusteellisesti valtaistamisen (empowerment) ja vallankäytön tunnusmerkkejä tai sitten hänen luonteensa ja oma vallanhimonsa ilmenee hänen töissään. Vai oliko hän vain kiltti ja ahkera työntekijä, jolla oli suuri miellyttämisen ja huomion tarve. Halusiko hän olla ns. paras palvelija?

Tämä valtaistamisen kulttuuri on kuitenkin yhä arkipäivää tehtaissa sekä näissä mainostetuissa ja nykyisin niin suosituissa avokonttoreissa. Johtajan koppi on yleensä keskellä ja alaiset ovat ympärillä.
Kenelläkään ei ole yksityisyyttä. Työpsykologian negatiivinen hyväksikäyttö on mielestäni yksi ajassamme oleva pelottava (hirviömäinen)ilmiö.
Toisaalta tätä yksityisyyden kontrollia tai yksityisyyden puuttumistahan on hyödynnetty klassisessa puolustusrakentamisessa ja vankilarakentamisessa. Myös lentokenttä ja sen toimivuus perustuu tällaiselle valvontarakentamisen kulttuurille.

Satujen hirviöt

Hirviöt kuitenkin kiinnostavat. Hirviöitä on löytynyt myös saduista. Varsinkin Grimmin veljekset erikoistuivat hirviömäisesti käyttäytyviin ihmisiin. Mielestäni Grimmin satujen sanoman ajankohtaisuus ei ole hävinnyt. Esimerkiksi sadut äiti- ja isäpuolista voisi tulkita puolikkaiksi äideiksi ja isiksi. Siis ihmisiksi, joilla on kyllä biologisesti lapsia, mutta jotka eivät emotionaalisesti kasva tai kykene koskaan kasvamaan vanhemmuuteen.(Ovatko narsistisesti käyttäytyvät vanhemmat näitä sadun kuvaamia hirviöitä?) Esimerkiksi Lumikin äitipuoli ei hyväksy, että lapsi on häntä kauniimpi. Hannussa ja Kertussa äitipuoli on valmis viemään lapset metsään kuolemaan jne.

Keisarin uudet vaatteet -sadussa taas on hyvä esimerkki siitä, miten vallanpitäjien tyhjiä ja läpinäkyviä ajatuksia kumarretaan ja pidetään totena. Tarvitaan ulkopuolinen sanomaan, että keisarilla ei ole vaatteita. Sillä ns. oman pesän likaaminen ei ole sallittua.

Nykyajan keisarit ilman vaatteita…

Millä tavalla tämä sitten poikkeaaa esim. nykyisestä konsulttibisneksen kukoistavuudesta tai globaalitaloudesta? Ei mitenkään mielestäni. Konteksti vain on toisenlainen.
Keisarit kulkevat ilman vaatteita, mutta liian lähellä olevat (omaa pesää ei saa liata eikä edes siivota) eivät saa ottaa epäkohtia esiin. Tarvitaan narri tai lapsi (= konsultti) kertomaan mikä on pielessä ja miten asia pitäisi hoitaa. Tai vastaavasti yrityksen pitää olla maailmanlaajuinen, jotta se on oikea yritys ja kannattava. Sellainen, jota kukaan ei enää hallitse, jossa ei tiedetä kuinka montaa todella turhaa työntekijää sillä on rivesissään. Se vasta tehokasta onkin.

Sama trendi näkyy mm. rekrytointibisneksen kasvamisena. Ihmiset siirtävät vastuun valinnoista yrityksen ulkopuoliselle. Konsultit toimivat sitten virallisina syntipukkeina kun valinnat menevät pieleen.

Yksi tärkeä kysymys lieneekin, että tunnistammeko me ajassamme (omalla vuosisadallamme) tai lähipiirissämme olevat hirviöt? Oman aikansa hirviöitä on ehkä siksi vaikea tunnistaa ja tunnustaa, sillä yleensä hirviö saa valtansa suhteellisen laillisin keinoin. Valta turmelee ja ehdoton valta ehdottomasti…pitänee paikkansa. Mutta kuten Hitelerinkin tausta osoittaa, hirviöllä on usein myös kääntöpuoli. Kääntöpuoli on läheisiä ihmisiä ja tukijoukkoja varten ja toinen puoli pettureita(?) ja vihollisia(?) varten.

Maailmanloppua ja tuomiopäivää on ennustettu yleensä ahkerasti tällaisisa yhteyksissä, joissa joku ajan hirviö on tunnustettu ja tunnistettu. Tuomiopäivään liittyy myös ajatus siitä, että kaikki saavat ns. ansionsa mukaan. Paha ja hyvä saavat palkkansa.
Jari Rankinen, Sley on pohtinut, mitä Raamattu opettaa maailmanlopusta.
Tuomiopäivä- käsitettä käytetään usein yhteykissä, jossa ajatellaan tapahtuvan jotakin lopullista. Esim. Internetin osalta ennustetaan tuomiopäivää.

Yksi ominaispiirre tuomiopäivään liittyen onkin ennustaminen. Koska ei ole olemassa faktaa, on ennustettava. Tuomiopäivän ennustamiseen on kuitenkin käytettävä tavallista vähemmän faktaa ja enemmän fiktiota. Silti siitäkin on saatu aikaan monnelaista bisnestä. (Vert. erilaiset kirjat ja hyötymistarkoituksessa perustetut uskonnot, elämäntapakonsultoinnit yms. asiat.) Aihe siis on kiinnostava, koska siihen otetaan kantaa ja siitä keskustellaan. Kuuluisimpia ennustajia lienee Nostradamus, jonka ennustuksista yritetään tehdä edelleenkin tulkintoja. Sanaan tuomio liittyy aina jollakin tavalla lopullisuutta, peruuttamattomuutta. Esim. oikeudessa annetaan tuomioita. Jossakin vaiheessa tuomiot ovat tuomioistuimessakin lopullisia, eikä niistä voi valittaa.

Yleensä tällainen hirviö on kuitenkin välttänyt tuomion. Hänen valta-asemansa pönkitsijät ja lähipiirinsä on yleensä saatu kiinni, laitettu vastuuseen ja rankaistu pitkillä tuomioilla.
Tämä ”piiri” on sitten ollut yleensä aina hieman hämmentynyt ja ihmeissään osakseen tulleista tuomioista. He ovat kiistäneet osallisuutensa kauhutekoihin ja vaatineet vapautusta. Jotkut ovat suhtautuneet tuomareihin ylimielisesti ja/tai vihamielisesti. Tässä kohdassa pitäisi ehkä myös esittää kysymys kuka on vastuullinen/hullu se joka käskee vai se joka tekee? Kenellä on vastuu? Onko se meillä vapailla yksilöillä jokaisella erikseen vai kollektiivisesti jollakin määrittelemättömällä taholla tai toimijalla.
Kysyä pitäisi myös sitä: Miten yksi ihminen voi saada ison joukon toimimaan mielivaltaisesti? Miksi yhtä ukkoa tai akkaa ei saada siirrettyä sivuun?
Löytyykö vastaus ahneuden ja oman edun tavoittelun kulttuurista vai mistä?

Miten menneisyys ja nykyisyys kohtaavat ja tuottavat huomisen hirviön?

Yksi pohdittavan arvoinen kysymys tässä yhteydessä lienee se, että mitä on tapahtunut ympäröivässä yhteiskunnassa ennen hirviön valtaannousua. Miten esim. ihmisten arki on sujunut ennen hirviön valtaannousua, millainen poliittinen ilmapiiri on vallinnut, miten yhteiskunnassa on suhtauduttu heikompiin, onko ihmisillä ollut elämänhallinnan ja ylipäätään selviytymisen tunne? Olemmeko luoneet tai luomassa nykyajan hirviötä juuri nyt? hirviötä, joita kustumme markkinataloudeksi, globalisaatioksi, kustannussäästöksi. Kuitenkin tämän hirviön voisi mielestäni aivan yhtä lailla nimetä ahneudeksi, vallanhaluksi, orjuuttamiseksi, epäoikeudenmukaisuudeksi ja sortamiseksi. Ne jotka putoavat, putoavat yhä syvemmälle ja ne, jotka nousevat nousevat yhä korkeammalle. Keskinkertaisuus ja tavallisuus ovat nykyisin kuolemansyntejä.

Kaikkea tai kaikkia ei tarvitse yrittääkään ratkaista. Onneksi.

Advertisement