Tarinamaanantai 3

Tarinamaanantai 3

Paksu Muurahainen istui tuolillaan ja kirjoitti. Se oli kirjoittanut aamusta alkaen. Samalla tavalla kuin toistuvasti päivästä toiseen, kuten se oli tehnyt jo monien, monien vuosien ajan. Vaikka se kuinka kirjoitti ja teki taulukoita, laski ja luetteli, niin siitä tuntui, että sen työt eivät yhtään vähenneet. Jos ei muuta, niin joku tuli kysymään apua Excell-ohjelman kanssa tai sitten toiselle Access-taulukot tuottivat ongelmia.

Kahvihuoneesta kuului hirvittävä meteli. Varis raakkui täysillä, Harakan säestäessä puhuetta pitkillä lonksutuksillaan. Hömötilaisparvi sirkutti ja Talitintit tyytyivät säestämään parilla pienellä titi-tyyllään. Muurahainen katsoi kelloa. Se mietti, koska se oli viimeksi ehtinyt pitämään kahvitauon. Sen kahvimuki oli ehtinyt pölyttymään tietokoneen päällä, joten tauosta oli kulunut ilmeisesti jo jokunen hetki.

Pesukarhu koputti ovelle. Se työnsi siivouskärryjä. Pesukarhu taisi olla ainut, jolle Muurahainen oli tässä viimeaikoina sanonut kaksi sanaa enemmän.

Muurahainen päätti tavoistaan poiketen mennä hakemaan kupin kahvia. Se otti mukin käteensä ja sanoi Pesukarhulle menevänsä pois jaloista.
Muurahainen meni kohti kahvihuonetta. Meteli oli edelleen melkoinen.
– Ai, että uusi johtaja, kuului yksi Hömötilaisista sanovan.
– Kyllä, sanoi Rotta. Minä kuulin siitä eilen Käärmeeltä. Käärme oli kuullut siitä johtokunnassa.
– Onko Käärme johtokunnassa nykyään? kysyi yksi Hömötilaisista huulet törröllään.
– On se, sanoi Rotta. Se on ollut siellä jo parisen vuotta, ainakin kohta.
– Etkö nyt tuota ole kuullut?, kysyi Varis raakkuen suureen ääneen ja hohotti päälle.
– No en, minähän olin pari vuotta hoitovapaalla, sanoi Hömötilainen loukkaantuneena. Etkö sinä nyt sitä muista.
– Ai, pari vuottako siitä pikkujoulusta on, kysyi Harakka pyrstöään keikuttaen.
– HAHAHAH nauroivat muut. Satakieli ja Varpunen katsoivat toisiaan. Huh, huh, että menivät taas jutut sinne ja tänne.

Muurahainen astui sisään juuri pahimman naurunremakan aikana. Sitä harmitti. Miksi ihmeessä se oli päättänyt lähteä kahville. Metakka hiljeni ja kaikki kääntyivät katsomaan sisään tulevaa Muurahaista. Muurahaista harmitti vielä enemmän, että se oli tullut kahville. Se ei ollut koskaan oppinut lörpöttelemään eikä olemaan muiden mukana kahvihuoneesa. Se istui paljon kopissaan ja laski ja suunnitteli. Ja aina kun joku tarvitsi apua, niin ne tulivat kysymään häneltä. Tai jos joku pohti jotakin asiaa, sanottiin aina: Kysy Muurahaiselta.

Muurahainen huokasi. Se käänsi veden valumaan ja huuhteli pölyisen mukinsa. Siitä tuntui, että kaikki vain katsoivat mitä se teki. Hiljaisuus jatku ja se tunti kiusalliselta. Varis liikahti ensimmäisenä. Se katsahti kelloa ja sanoi, pojat nyt minun täytyy lähteä. Palaveri alkaa puolelta ja kello on viittä vaille. Koko parvi pelmahti ulos kahvihuoneesta ja Muurahainen jäi sinne yksin. Se kaatoi kupin täyteen kahvia, otti sokeri, tiputti kolikon tyhjän kuuloiseen kahvipossuun ja käveli kahvinsa kanssa omaan huoneeseensa.

Pesukarhu oli puunannut huoneen niin, että lattiasta saattoi nähdä melkein kuvansa.

5 kommenttia

Kategoria(t): tarinamaanantai, Tarinamaanantai 2006, tarinat

5 responses to “Tarinamaanantai 3

  1. Kaisa

    Taisit nyt lukea vähän minun ajatuksiani… Jotenkin tutun kuuloista – mulla eivät kahvitauot ole jääneet väliin monestikaan kiireen vuoksi, mutta jotenkin muuten ei enää ole iskenyt… Silloin kun oli uusi ja innokas työntekijä niin tuolla jaksoi istuakin! 🙂

  2. Neulekirppu

    Niin. Tämän jutun aivan alkuperäisenä kimmokkeena oli oikeastaan yksi keskustelu, jonkä kävin entisen työkaveri kanssa. Hän sanoi, että ei osaa mennä toisten mukaan ja osallistua keskusteluun ja jää sitten aina ulkopuolelle. Apu kelpaa aina, vaikka muuten ei hiljaisempaa noteerata.

    Tuo kahvihuone on työpaikalla aika tärkeä sosiaalinen näyttämö. Ajattelen niin, että äänekkäämpien pitäisi kyetä jotenkin kannustamaan myös hiljaisempia mukaan.

    Eli tämä oli yksi näistä ”varastojutuistani”, joka tuon kuvasi takia pääsi nyt julkisuuteen.

  3. Isopeikko

    Hassu tarina. Olettekos huomanneet miten lähes kaikki tarinat ovat eläintarinoita 🙂

    Mistä tietää että siitä lattiasta melkein näki kuvansa. Eihän siitä näy jos vaan melkein näkyy?

  4. Liisa

    Uusi yritys kommentoida.

    Tuttua tohinaa, hektistä vallan, ja lopussa tämä ahkera puurtaja yksin kahvikuppeineen.

  5. sakaR

    Toisinaan minä olen tuo muurahainen, koodaan eikä aivoihin mahdu yhtä ainoaa kepeää sanaa.

    Viime aikoina vähän toisin. Huomasin että stressilläkin voi surffata kuin isolla aallolla! 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s