Tarinamaanantai 5 haaste

Tarinamaanantain viidennen haasteen kuvassa on vaaleanpunainen ruusu.

Lapsillamme oli aiemmalla asuinpaikkakunnalla aivan ihana perhepäivähoitaja. Jotakin kuvannee se, että esikoinen varmistaa edelleen, että onhan tätä tätiä varmasti muistettu. Neiti 11 v on hänen kanssaan edelleen kirjeenvaihdossa, vaikka jäi tuosta paikasta pois jo kolmivuotiaana.

Tämä hoitotäti rakastaa keltaisia ruusuja. Tapasimme viedä hänelle aina äitienpäivänä ja jouluna ruusukimpun ja aina sattui niin, että hän oli juuri silloin kaupassa tai jossakin hoitamassa asioita.

Muutama vuosi sitten hän täytti 60 vuotta ja me emme päässeet synttäreille. Päätimme, että kesälomareissullamme viemme hänelle ruusuja. Kiertelimme tutuissa paikoissa ja kävimme ostamassa ruusukimpun. Ja kuinka ollakaan tälläkään kerralla hän ei ollut kotona.

Otin ruusukimpun ja irroitin siitä kortin, koska ainut mahdollisuuteni saada se veteen oli rännin alla ollut saavi. Saavissa oli vettä, mutta pihassa ei ollut pienintäkään astiaa tai kippoa, johon olisin voinut ottaa vettä. Virittelin kukat autosta löytyneiden narunpätkien ja kumirenksujen avulla saaviin, etteivät ne kokonaan uppoaisi veteen. Kortin laitoin postilaatikkoon ja niin sitten lähdimme ajelemaan kohti kotia parin paikallisen kaupan kautta.

Puhelin soi seuraavana aamuna. Hoitotäti siellä soitteli kahden tunteen vallassa sekä kiukkuisena että iloisena. Kiukkuisena siitä, kun emme olleet ilmoittaneet mitään saapumisestamme ja iloisena kukista ja muistamisesta. Hän sanoi miettineensä edellisenä iltana päänsä puhki, kuka tietää, että hänen lempikukkansa on keltainen ruusu. Hänen miehensä oli sanonut, että sulla on joku salainen ihailija, että voisit kyllä jo kertoa kuka se on. Hän oli löytänyt jättämämme kortin vasta hakiessaan seuraavana aamuna Hesaria postilaatikosta.

Totesimme, että he olivat lähteneet kierrokselleen 5 minuuttia ennen tuloamme ja siitä matkamme olikin jatkunut samaa reittiä. Menimme ensimmäiseen kauppaan, jonne he tulivat heti meidän jälkeemme toisesta kaupasta, jonne me menimme sen ensimmäisen kaupan jälkeen. Sitten he olivat menneet samaan paikkaan, josta me lähdimme heille ennen kukkien vientiä. Menimme ympäri, mutta emme tulleet yhteen. Ilmeisesti kuitenkin ajoimme ainakin kerran toisiamme vastaan.

6 kommenttia

Kategoria(t): tarinamaanantai, Tarinamaanantai 2006

6 responses to “Tarinamaanantai 5 haaste

  1. Kaisa

    Tästä tuli mieleen eräs joulunalusta. Lähdimme koko perhe käymään kehitysvammaisen siskoni luona palvelukeskuksessa, ja kotiin palatessa keittiön pöydällä oli joulutähti ja kuivakakku. Ovi oli kuitenkin ollut tullessamme lukossa.

    Siitäpä syntyi pohdinta – kuka täällä kulkee lukittujen ovien läpi?? Illalla äidin tuttu sitten soitti, oli käynyt tuomassa diakoniapiirin tervehdyksenä kukan ja omanaan kakun. Ulko-ovi oli ollut auki, Eeva oli huudellut, mutta ei tietysti saanut vastausta. Oli sitten lähtiessään painanut oven kiinni…

    Taisin muuten olla minä, joka lähtötohinassa tulin ulos viimeisenä enkä painanut ulko-ovea lukkoon… 😀

  2. Neulekirppu

    😉 Tuollaista voisi sattua useamminkin, että kakut ja joulutähdet tulisivat itsestään pöytään. Ei vaan. Kyllä tunne on varmasti aika epämukava…ainakin näin syyskeleillä.

  3. Isopeikko

    Oikea tarina, ihan kertomus. Onko tuolla tarinalla opetusta?

  4. Neulekirppu

    Opetus… niin kai ainakin se, että ei pidä mennä yllätyskylään, jos haluaa tavata jonkun.

  5. Anna Amnell

    Toiset pitävät yllätysvieraista, toiset eivät. Riippuu tietenkin myös elämäntilanteesta.

  6. Neulekirppu

    Niin tuo yllätyskyläily on aina enemmän ja vähemmän kimurantti juttu. Yleensä emme harrasta yllätysvierailuja, sillä ihmisillä voi olla periaatteessa vaikka mitä. Tälle tädille kuitenkin veimme niitä joulukukkia yms. kauppareissumme yhteydessä ja hän sattui olemaan samaan aikaan itsekin kaupassa. Silloin ei siis ollutkaan tarkoitus mennä kylään, vaan viedä vain kukkia.

    Yllätyskyläily on sinänsä o.k. mutta yllätyskylään menevän ei pitäisi kovin herkästi ottaa nokkiinsa, jos vierailun ajankohta ei olekaan kyläpaikalle sopiva.
    En myöskään pidä niistä itsekkäistä yllätyskyläilijöistä, jotka tulevat ns. kahta kättä heittäen ja asettuvat taloksi ystävälaumansa kanssa: ”kun nyt kerran ovat ohikulkumatkalla.” Enkä niistä jotka tulevat yömyöhään soittelemaan ovikelloa.

    Kuten Anna totesikin, riippuu paljon elämäntilanteesta, pitääkö yllätyskyläilijöistä vai ei.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s