Tarinamaanantai 7

Tarinamaanantain seitsemännessä haastessa sanana on ILMA ja kuvassa puita ja aurinko.

Tuo auringon häikäisemä kuva tuo väistämättä mieleen kevään. Kun aurinko paistaa noin, se on todennäköisesti juuri se päivä, kun sisäinen siivoojani herää talviuniltaan. Ikkunoissa näkyvä pöly ja roiskeet tuntuvat erityisen kauheilta. Niille on tietenkin heti ryhdyttävä tekemään jotakin. Mieluusti jo aamulla hyvissä ajoin ennen kuin kukaan muu on edes ajatellu nostaa nenäänsä tyynyltä minnekään.Nythän tuollaisesta aurinkoisesta ilmasta ei ole tietoakaan.

Meidän iltatähtemme on epäillyt tässä jo jonkin aikaa, että auringolla on pesä jossakin kaukana, jonne se on mennyt nukkumaan, muuttanut pois kokonaan. Pienen lapsen on vaikea käsittää vuorokausirytmiä, vuodenkierrosta puhumattakaan, silti lapsi luottaa, kun joku aikuinen sanoo, että aurinko on jossakin, vaikka pilvet eivät päästä sitä näkyviin ja että maapallo pyörii avaruudessa…ja että tähdet ei ole liimalla kiinni taivaassa tai että kuu ei ole juustoa.

Aurinko ja sen myötä lisääntyvä valo paljastaa pölyn kaikkialta muualtakin. Se saa villavaatteet näyttämään kuumilta ja talvikengät kömpelöiltä ja rumilta. Sohva näyttää vanhalta tai ainakin väärän mallisilta, ikkunaverhot tylsiltä tai vähintään väärän värisiltä. Sisustuslehdissä olevat kuvat viimeisen päälle viilatuista kodeista, joissa ei tunnu olevan yhtään turhaa tavaraa tai esinettä, ei ainakan esillä, ovat jossakin takaraivossa. Ne aiheuttavat ihmetystä ja vähän ärsytystäkin. Onko joku tosiaan niin tiukka ja taitava, että ei ole koskaan hankkinut mitään turhaa? Vai pystyykö joku pitämään kaiken rojunsa siististi kaapissa, lapset lelunsa aina laatikoissa ja kirjat ojennuksessa.

Siivouspuuskan iskiessä kirppiskasaan sujahtaa vaatteita, inventointi pois pakattavista talvivaatteista alkaa jne. Sitten on se vaikein kasa, josta ajattelee, että ehkä tuota voisi tarvita vielä johonkin. Yleensä minulle käy niin, että pakkaan sen kasan odottamaan tulevaa käyttöä. Joskus siihen kasaan päätyneistä vaatteista onkin syntynyt jotakin uutta ja outoa.

Aurinko ja kesä ovat vähän niin kuin onnellisuus. Kun niitä ei ole huomaa kaipaavansa niitä. Ja kun ne ovat ei muista ja ehdi välttämättä nauttimaan lämmöstä ja valosta. Onnellisuudenkin havaitsee usein vasta ollessaan onneton.

Advertisements

3 kommenttia

Kategoria(t): tarinamaanantai, Tarinamaanantai 2006

3 responses to “Tarinamaanantai 7

  1. Kaisa

    Niin totta! Ihana tuo lapsen ajatus auringon pesästä. Eikös vanha kansa puhunut ”pesäpäivistä” talvipäivänseisauksen aikana?

  2. Neulekirppu

    Kaisa: mun täytyy tunnustaa, että en tiedä pesäpäivistä mitään…

  3. Isopeikko

    Kyllä kuu on juustoa… maista vaikka.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s