Maarit Tastulan kolumni

Tämä Maarit Tastulan kirjoittama kolumni kannattaa lukea. Kysymyksessä on suora lainaus Etera-lehdestä 1/2005.

MIKSI MEIDÄN NIIN ERINOMAISIA PITÄISI OLLA?
Etera-lehti 23

Nyt jo edesmennyt näyttelijä Eeva-Kaarina Volanen kertoi aikoinaan
häntä haastatellessani olleensa aina toivoton jännittäjä
ensi-illan koittaessa. Hän oli lahjakas ja ahkera, lähes perfektionisti,
mutta jaksoi joka kerta epäillä omaa osaamistaan. Kun hän
taas kerran tutisi kauhusta ennen ensi-iltaa teatterin takahuoneessa,
vanha kokenut ohjaaja Wilho Ilmari tuli ja laittoi kätensä
hänen olkapäälleen ja kysyi kuin ohimennen: ”Miksi sinun muuten
niin erinomainen tarvitsisi olla?”
Olen Eeva-Kaarina Volasen kanssa samaa mieltä: siinäpä
hyvä kysymys, joka aika ajoin kannattaa itseltään kysyä. Miksi
me asetamme itsellemme niin kovat vaatimukset? Teemmekö
sen oman kunnianhimomme vai muiden hyväksynnän takia?
Pelkäämmekö kenties yli kaiken julkista häpeää, joka seuraisi
epäonnistumista? Vai kuvittelemmeko todella, että elämän on
tarkoitus olla jonkinlainen juoksukilpailu, jossa on jatkuvasti
yllettävä yhä parempiin suorituksiin – kuin pörssiyritys, jonka
kasvulla ei ole rajoja?

Viimeisen kymmenen vuoden aikana meille on päntätty
päähän, että globaaleilla markkinoilla kaikki on epävarmaa eikä
mihinkään pysyvään voi luottaa. Yhtä lailla yksilön kuin kansakunnankin
pitää taistella kuin raivo härkä selvitäkseen voittajana
kotiin. Pitää puskea eteenpäin, vaatia oikeuksiaan ja uskaltaa
töniä tarvittaessa toisia kumoon. Heikkoutta ei pidä ainakaan
avoimesti paljastaa. Ja mikä pahinta, levollisuuteen meillä ei
enää ole varaa.
Elämästä on tullut hikinen urakka. Itseään on piiskattava
eteenpäin kuin huono kuski väsynyttä hevosta. Pitää olla monta
ammattia ja useampi tutkinto. Pitää himoita nälkäisesti uusia
haasteita ja uusia projekteja, oltava huippuosaaja. Ja sillä vähällä
vapaa-ajalla, mitä työstä jää, pitää juoksuttaa omaa ruumistaankin
kuin viimeistä päivää kuntosalilta fysioterapiaan.
On oltava jatkuvasti valmis muutokseen. On uskottava,
että kaikki uudistukset – oli se sitten puolivuosittain uusiutuva
ATK-järjestelmä tai yrityksen uusi organisaatiokaavio – ovat järkeviä
ja loppujen lopuksi meidän kaikkien etu. Sanasta muutosvastarinta
onkin tullut viime vuosina pahin haukkumasana.
Muutos on ihmiselle toki luonnollinen olotila. Mutta ihmislajin
historiassa muutos on ollut hidasta – jollei jokin luonnonkatastrofi
ole meitä siihen välittömästi pakottanut. Luonto tuntuu
olevan nykyihmistä viisaampi: se ei kiirehdi vaan varmistaa
moneen kertaan, sillä ihmisen hyvinvointi, hengissä säilyminen,
on sille kaikkein tärkeintä. Kuinka hyvin hitaisiin muutoksiin tottunut
ihmismieli mahtaakaan kestää nykyistä hötkyilyä?
Jatkuvat muutokset tuovat aina tullessaan epävarmuutta,
ja siksi ne vievät paljon energiaa. Onko meillä vara tuhlata sitä?
Kuinka paljon mahtaa tosiasiassa säästää työntekijöiden voima-varoja sellainen yritys, joka jatkuvasti uusii esimerkiksi ATK-järjestelmiään?
Jatkuva muutos tekee ihmiset helposti kyynisiksi:
kannattaako tätäkään systeemiä opetella, kun kohta kaikki taas
jo muuttuu? Ja kyynisyys – sehän on mielen syöpä.
Ne, jotka eniten hehkuttavat muutoksen välttämättömyydellä,
halveksivat usein rutiineja. Kuuluin heihin ennen itsekin,
mutta ikä ja elämäntilanne on opettanut kunnioittamaan rutiineja
uudelleen. Rutiinihan on elämänkokemusta, taitoa tehdä
välttämättömiä asioita tehokkaasti ja hyvin. Vasta kun rutiini on
hanskassa, on varaa innovoida. Samaan tapaan kuin musiikissa,
on hallittava soittotaito ja tekniikka, jotta voisi ryhtyä varsinaiseen
luomistyöhön. Rutinoitunutta työntekijää tulee ikävä vasta
kun hän on poissa – kun viisi ihmistä yrittää tehdä saman, minkä
yksi teki nopeasti ja asiasta meteliä pitämättä.
Muutos tuo usein mukanaan myös uudet sosiaaliset verkostot:
uudet työkaverit ja esimiehet. Uudet ihmiset voivat tuoda
toki uusia ideoita, mutta uusien ihmissuhteiden hoito on myös
kovaa työtä. Luottamusta ei rakenneta hetkessä, se vaatii yhteisiä
kokemuksia: niin voittoja kuin tappioitakin.
Muutoksia on monenlaisia. Minun elämässäni suuri muutos
tapahtui, kun tulin äidiksi 40-vuotiaana. Olin pitkälle sisäistänyt
ajan hengen, oppinut ajattelemaan, että elämän tarkoitus
on olla juoksukilpailu, jossa ei ole varaa hetkeksikään lakata ponnistelemasta.
Mutta 2,5-vuotiaiden kaksosten äitinä olen joutunut
katsomaan elämää toisesta näkökulmasta.
Muutos alkoi jo synnytyssairaalassa, kun kaksi ja puolikiloinen
ihmisen alku lepäsi rintalastani päällä: jalat kippurassa,
silmät kiinni, pieni sydän kiihkeästi sykkien. Koska minulle oli
opetettu, että elämä on taistelulaji, minuun iski epätoivo: voiko
noin hauras ihmisenalku jäädä edes henkiin?
Mutta mitä teki pieni ihminen? Selvästikään se ei ymmärtänyt,
että elämä oli juoksukilpailu. Siinä se vain lepäsi ihon lämmössä.
Hengitti ulos ja sisään ja otti levollisesti vastaan sen, mitä
elämä antoi. Kuin viisas vanhus se tuntui säästävän voimiaan ylivoimaisen
vastustajan edessä.
Entäpä jos elämässä ei parhaiten menestykään se, joka pyrkii
sitä pakkotahtisesti suorittamaan?
Jospa joskus pitäisi vain luottaa elämään ja toivoa, että se
meitä kantaa – kannattelemattakin.


Maarit Tastula

Maarit Tastula on Yleisradion tuottaja-toimittaja,
jonka keskusteluohjelma Punainen lanka jatkuu
jälleen huhtikuussa. Hän on myös vuosia opettanut,
luennoinut ja kirjoittanut kolumneja.
Parhaiten Tastula tunnetaan ehkä Punainen lanka -keskusteluohjelmastaan. Tästä voit katsoaDalai-laman – haastattelun.

Mainokset

3 kommenttia

Kategoria(t): muistilappuja, Pohdintaa

3 responses to “Maarit Tastulan kolumni

  1. Iines J

    Maaritilla on fiksuja ajatuksia. Jäin oikein miettimään, miksi itse vaadin itseltäni niin paljon ja kuinka uupunut olen työpaikkani organisaatiomyllerryksessä. Liikaa vaatimuksia joka taholta – ei ihme, että ajatukset ovat solmussa ja kroppa alkaa oikkuilla.

  2. Neulekirppu

    Iines: joo. Pitäisi oppia olemaan armollisempi itselleen.
    Tastulalla on yleensä hyviä ajatuksia.

  3. Liisa

    Täyttä asiaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s