Mannerheimin sima

Hotanen tuossa kommentissa muistutteli mustaherukkajuomasta eli ns. Mannerheimin simasta.

Kotikokki.net -sivustolta löytyy ohje ja tarinaa aiheesta seuraavasti:

Raaka-aineet

80 gr kuivattuja
mustaviinimarjan lehtiä
tai pari kourallista tuoreita
1 kg sokeria
2 suurta sitruunaa
½ rkl hiivaa
10 l vettä

Ohjeet

Kuori molemmista sitruunoista kuoren keltainen osa raastamalla ja sekoita se sokeriin.

Purista sitruunoista mehu talteen.

Laita ämpärin tms ison astian pohjalle mustaviinimarjan lehdet, sokeri ja raastetut kuoret sekä sitruunamehu.

Kaada päälle vesi kiehuvan kuumana.

Tee tämä aamulla ja anna jäähtyä iltaan asti jolloin lisää nestetilkkaan liotettu hiiva.

Peitä astia pyyhkeellä ja anna olla huoneen lämmössä seuraavaan päivään asti.

Siilaa ja pullota.

Kypsytä viileässä n. 8 päivää.

Pari käytännön vinkkiä:
Jos käytät kuivattuja lehtiä niin parhaimmat saa alkukesästä ennen, ennekuin pensas on alkanut tehdä marjoja.

Tuoreita lehtiä voi käyttää pidemmälle kesään mutta kun marjat alkavat olla valmiita niin lehdetkin ovat melko mauttomia.

Mikäli haluat pensaastasi marjasatoa, niin kannattaa muistaa että lehtien riipiminen ei tietenkään paranna asiaa.

Jos sinulla on vanha mustaviinimarjapensas joka ei enää tee kunnolla marjoja niin säästä se ”simapensaaksi”.

Tarjoillaan hyvin jäähdytettynä mutta ei ihan huurteisen kylmänä.

*********************
Tarinan mukaan tämä on kehitetty C.G.E. Mannerheimin kotona Louhisaaren kartanossa. Nimitetään myös Louhisaaren juomaksi tai Marskin simaksi.

EDIT: (Lisätty linkkejä)

Kuusenkerkkä-blogissa on ohje, jossa on käytetty sitruunahappoa

Lapin lemmenjuoma ym. juomia MeidänMökki- lehden sivustolta

Marskin sima eli Louhisaaren juoma (Marttaliitto)

Marskin sima (Anniina)

Marskin juoma ja muita juomia löytyy Finfoodin keittokirjasta

Maku-lehdessä neuvotaan pakastamaan mustaherukan lehtiää ja tekemäään niistä sitten talvella Marskin simaa.

Myllyn parhaan Marskin juoma

Puolukkasima

Tästä Yrttitarhan linkistä löytyy mm. voikukkasima

Keittiö

Juomia (Yle)

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Syötävää

2 responses to “Mannerheimin sima

  1. Kirsi Myllyniemi

    Itse teen yleensä juoman laittamalla hiivan sijasta viinihappoa.

  2. Neulekirppu

    Kirsi, laitatko sitä suhteessa samoin kuin sitruunahappoa esim. tuossa Kuusenkerkän mainitsemassa ohjeessa?

    Lisäsin tekstiin vielä muutaman linkin lähinnä tähän Mannerheimin simaan, Marskin juomaan tai Louhisaaren juomaan/simaan liittyen.
    Voikukkasimaa olen kerran maistanut jossain juhlissa. Sitä voisi kokeilla itsekin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s