Tarinamaanatai 21 Kalajuttu

Tarinamaanantai 21, Kalajuttu

Kalojen koot yleensä suurenevat suhteessa siihen, kuinka paljon vuosia kalan saamisesta on kulunut. Riippuen siitä ymmärretäänkö kalajutalla kala JUTTUA vai kalajuttua vai KALAjuttua, niin kaikille muillekin elämän kalajutuille käy niin. Yleensä elämän kalajutut suurenevat, kaunistuvat, komistuvat tai tulevat synkimmiksi.

Valman elämä oli ollut aina kovaa. Oli pitänyt tinkiä siitä ja tästä, jotta rahaa saisi enmmän kokoon. Kasva pankkitilin saldo oli tuottanut aluksi kyllä jonkinlaista tyydytystä, mutta sitten oli koittanut päivä, kun sen kasvu tuntui mitättömän hitaalta. Samaa tahtia eletyn elämän kovuus alkoi iän myötä tuntua timantinkovalta. Mennessä ei ollut kuin harmaan eri sävyjä, pääsääntöisesti sitä tumminta mustaa, mustaa mustempaa, josta muut eivät ymmärtäneet mitään, koska kenenkään toisen murheet eivät olleet niin suuria kuin hänen murheensa.

Kovaa oli ollut, kun mies ei ollut tehnyt sitä, mitä hän oli halunnut. Mies oli ollut huono. Niin huono, että niin huonoa miestä ei oikeastaan voinut edes olla. Mitä enemmän hän miestä ajatteli, sitä epäoikeudenmukaisemmalta kova elämänkohtalo ja huono mies tuntuivat. Kaikilla muilla elämä oli helpompaa. Naapuruillakin oli mies, joka teki puutyöt, leikkasi ruohon ja tamppasi matot, laittoi keväällä veneen vesille ja kalasti. Valma jouti tekemään kaiken itse. Kun ei ollut sitä miestä.

Eräänä aamuna Valma oli ollut järvellä aamusta asti. Hänen veneenpohjallaan nökötti yksi pienenpieni ahven. Siitä ei saisi kunnolla ateriaa edes kissalle tuumi hän kiukkuisesti. Hän katsoi rantaan kun naapuri lähti soutamaan veneellään toiseen suuntaan ja kohta jo vene pysähtyikin ja onki lensi veteen. Valma jäi katsomaan. Siellä se heti nosti suuremman ahvenen kuin hän.
Samassa Valman ongenkoho heilahti, mutta hän ei sitä huomannut. Tuijotti vain naapuriaan, joka veti vedestä kalan toisensa jälkeen. Taas uusi mato koukkuun ja taas kala ylös. Valman rintaa puristi. Että hyväosaiset ne saavat kalatkin järvestä, kun vaan vähän näyttävät onkeaan veden suuntaan.

Pian naapuri lähti jo takaisin kohti rantaa. Mies veti airoja pitkin vedoin ja vene näytti suorastaan lentävän kohti rantaa. Valma tuijotti miehen perään ja veneensä pohjalla olevaa pientä ahventa. Mitäs minä täällä teen, kun en mitään saakaan, hän ajatteli vihaisesti. Hän nosti onkensa vedestä ja tuijotti sitä epäuskoisena. Siima oli poikki.

Advertisements

6 kommenttia

Kategoria(t): tarinamaanantai, Tarinamaanantai 2007

6 responses to “Tarinamaanatai 21 Kalajuttu

  1. Biby Cletus

    Cool blog, i just randomly surfed in, but it sure was worth my time, will be back

    Deep Regards from the other side of the Moon

    Biby Cletus

  2. Neulekirppu

    Thank you for visiting!

  3. allyalias

    Tasan eivät käy onnen lahjat – ja sekös tuppaa kovasti harmittamaan ihan jokaista tahollaan ja yhdessäkin joskus.

    Vaan mikähän vonkale sen siiman kävikään poikkaisemassa 🙂

  4. Neulekirppu

    Sanos muuta Allyalias.

    Valmankin olisi kannattanut vahtia vaan tuota omaa onkeaan.

  5. Hansu

    On huono-onnisia ja hyväonnisia ihmisiä. Toisilla tosiaan käy flaksi. Ei varmaan auta, kuin marssia marketin tiskille ostamaan kalaa.

  6. Neulekirppu

    Hansu, mä olen samaa mieltä. Kaloja saa kaupasta, jos niitä ei omaan onkeen tartu. Valmalla on ehkä vähän lievää asenneongelmaa muutenkin?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s