Tarinamaanantai haaste 24, Torni

Tarinamaanantain haasteena 24 on Torni. Tämä kirjoitus on sana-aiheesta.

Auliinan torni

Torin rakentaminen oli alkanut vähitellen, tarkalleen ottaen aivan huomaamatta. Auliinalla ei ollut tarkoitus tehdä sellaista rakennelmaa, mutta jostakin se oli vain alkanut. Ensiksi se oli ollut pelkkä ajatus, mutta vähitellen se oli muuttunut ajatuksesta puheeksi ja puheesta konkreettiseksi teoiksi, jotka kasvoivat vähitellen yhä suuremmiksi.

Tornista näki kauas. Oikeastaan niin kauas, että ei niin kauas kukaan edes kyennyt katsomaankaan, eivät muut kuin Auliina. Maisema jatkui loputtomiin ja kaikki yksityiskohdat painuivat hänen mieleensä. Hän ei ollut niin tarkka, että yksityskohdat olisivat pysyneet kohdallaan. Mitäs pienistä.

Tornin kokoa ja sen uhoa lisäsi se, että se sijaitsi jyrkän rotkon partaalla. Rotko, jonka reunamille torni nousi, oli tosiaan paljon syvempi kuin mitä Auliina oli osannut hurjimmissa unelmissakaan odottaa. Pudotus oli niin jyrkkä, että Auliina ei ollut löytänyt ketään, joka olisi ryhtynyt hänelle apuriksi rakentamaan tornia. Mutta kun tarkemmin ajatteli, oikeastaan juuri sellaista paikkaa tornilleen Auliina oli etsinytkin. Kaukana kaikesta ja kaikilta, jossakin kallion kielekkeellä, paikassa johon eivät ainakaan ohikulkijat eksyneet eivätkä muutkaan viitsineet sen pahemmin vaivautua. Paikka oli sellainen, josta näki riittävän kauas.

Matka tornille oli pitkä ja vaikka tietä pystyi ajamaan ja autolla ei reittiä voinut missään tapauksessa kutsua kovin helppokulkuiseksi. Perille tultaessa edessä oli toinen matka joka oli fyysisesti rankka. Rappuset kapeat ja vaikeakulkuiset. Niiden askelväli oli korkea ja niitä oli paljon. Ainakin 325. Auliinan tavoite oli saada siihen täydet 365 rappua, mutta hän ei ollut enää jaksanut, koska torni toimi sellaisenakin. Ja olihan joskus pidettävä lomaa, hänenkin. Jo pelkästään siksi, että ei tornilla muuten olisi riittänyt kävijöitä. Auliina tarvitsi heitä kaikkia, jotta hän pysyisi tilanteen tasalla.

Aluksi Auliinan luona oli käynyt paljon ystäviä katsomassa ja ihmettelemässä elämää ja olemista. Auliina otti vieraat vastaan kenet mitenkin. Yleensä enemmän ja vähemmän valittaen ja kovaa kohtaloaan surkutellen. Valittaminen alkoi tuottaa tulosta. Ystävät tekivät hänelle palveluksiaan. Jotakin piti pudottaa säännöllisesti, että pysyivät ruodussa, joillekin riitti pelkkä putoamisen uhka. Rohkeimmat, niin kerrottiin, yrittivät uudelleen ja uudelleen, kunnes tajusivat, että Auliina näki tornistaan ympärilleen muita paremmin ja tiesi aina kuinka asioiden piti olla ja millaista oikean elämän piti olla. Auliina itse oli tietenkin täydellisyyden perikuva, joka huvitteli pudottamalla ystäviään tornistaan maanpinnalle.

Vähitellen, silmiä aukeni enemmän. Huomaamatta, kävijöiden määrä harveni suhteessa heidän oivalluksensa määrään ja sitten äkkiä loppui kokonaan. Auliina vietti pitkiä aikoja yksin tornissaan tähyillen tielle. Siellä ei tosiaan liikkunut enää ketään. Joskus näkyi lupaava hento pölypilvi, joka kertoi jonkun lähestyvän, mutta yleensä kulkupeli kääntyi toisesta tienhaarasta ja kulkija meni menojaan ehkä marjastamaan tai metsästämään muualle. Vähän helpommille sanansijoille.

Auliinan torni tuli vuosi vuodelta yhä harmaammaksi ja tie sinne kävi vaikeakulkuisemmaksi ja luokseenpääsemättömäksi. Kävi niin, että Auliinan tiellä ei ollut enää meno eikä paluuliikennettä, sillä kukaan ollut pyytänyt häntä enää vuosikausiin käymään luonaan eikä kukaan ollut vuosiin käynyt hänen luonaan. Tornin omistajakaan ei enää kyennyt liikkumaan torninsa ulkopuolella juuri ollenkaan. Vain välttämättömät liikuskelut, mutta mitään tilaisuutta Auliina ei jättänyt käyttämättä.

Ennen kun Auliina itse lopullisesti putosi tornistaan, oli tornille johtava tie sammaloitunut ja sen metsittyminen eteni kenenkään estämättä. Ensiksi ruoho kasvoi korkeaksi, sitten tulivat vadelmat ja samaan aikaan koivut alkoivat venyttämään varttaan. Vähitellen tie umpeutui ja ojan reunoista pystyi päättelemään, että jossain niillä main oli ollut tie. Auliina unohtui vuosikymmenten kuluessa, enää jotkut hyvin hyvin vanhat ihmiset kertoivat omituisesta Auliinasta, jonka tornista joutui putoamaan rotkoon halusipa tai ei.

Mainokset

8 kommenttia

Kategoria(t): Rakennettu maisema, sekalaista sälää., taide inspiroi, tarinamaanantai, Tarinamaanantai 2007

8 responses to “Tarinamaanantai haaste 24, Torni

  1. Isopeikko

    Ovela teksti. Tämä aukesi ikään kuin ”norsunluutornina” jollaisen itsestään kovin ylpeä ihminen saattaisi rakentaa alleen nähdäkseen muut itseään pienempinä ja itseään alempana. Eikä muilla ole asiaa. Vaan karahtaapa tässäkin erinomaisuuteen eristäytyminen omaan nilkkaan.

  2. Neulekirppu

    Yep, Isopeikko. Tuota norsunluutornia hain tässä. Jos lähipiiriin eksyy tälläinen ”Auliina”, niin voi olla kauhean kuluttavaa. Etenkin, jos tornin apurakentejina on ahkeria työmuurahaisia… ;D

  3. kh

    Kuopiossapa on korkeampi it-torni, merenpinnasta mitattuna.

  4. Neulekirppu

    Tämäpä ei ole Jyväskylän torni, vaan rakennus Hki-Vantaan kansainvälisen ilmakuljetusalusten maahantulo/maastapoistumispaikan reunamilta.

  5. Allyalias

    Minä tunnistin Auliinatyypin. Hyvin rakennettu, viisas tarina!

  6. Neulekirppu

    Allyalias: taitaa olla niin, että kun on kerran elämässään törmännyt Auliinatyyppiin sen tunnistaa helpommin, mutta ei kuitenkaan riittävän helposti?

  7. Hansu

    Kekseliästä ja kuvailevaa tekstiä. Kun joku unohdetaan unohtuu kohde itsekin pikkuhiljaa.

  8. Neulekirppu

    Kiitos Hansu kommentista.
    Totta. Unohtaminen on armeliasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s