Mustan Kanin päiväkirja

Omena on monipuolinen hedelmä. Ehdoton suosikkini. Se on myös Mustan Kanin mieleen. Musta Kani halua omenansa kuutikoiksi pilkottuna. Muuten se ei suostu syömään omppua. Sähköjohdot, omenapuunoksat, pajunoksat, porkkanat ja kaikki muut katkeavat ilman mitään vaivannäköä, mutta omenan pureminen ei onnistu Mustaan Kaniin on voinut tutustua aiemmin tarinamaanantaissa sekä virallisena valvojana, jolloin Mustan Kanin uutisissa oli mahdollisuus tutustua voittajaan.

Musta Kani on kertonut, että se haluaisi pitää päiväkirjaa tänne Kuvauksia -blogiin. Jaa että niinkös meinaat, tokaisin sille vähän harmistuneena. -Niin olen ajatellut. Olenhan minä jo aivan täysi-ikäinen kani, se sanoi vähän nyrpeän näköisenä. Vähän vastentahtoisesti myönnyin. Pitäkööt sitten, kun kerran niin kovasti haluaa. Mutta vielä en anna sen kuitenkaan tarinointiaan aloittaa. Saa luvan odottaa ensiviikkoon. Kovin yksityiskohtaisia tekstejä en anna sen tänne kirjoittaa, sillä se kani kyllä osaa olla aika kamala sille päälle sattuessaan.

Sovimme sen kanssa, että se saa palstatilaa täällä vajaan vuoden ajan. Sitten sen on on lopetettava. Viimeistään heinäkuussa. Joku raja se pitää olla. Kanillakin.

Mainokset

4 kommenttia

Kategoria(t): kesä, luonto, Mustan Kanin päiväkirja, omena

4 responses to “Mustan Kanin päiväkirja

  1. Anna Amnell

    Kanit ovat ihania. Ajattelen monesti Mimoa, valkoista kania, jonka sain oppilailtani ja joka oli meillä aika kauan. Sitten se alkoi napsia sähköjohtoja poikki, ja annoimme sen venäläisen lastentarhan kanien seuraksi ja lasten iloksi.

  2. Neulekirppu

    Kanit ovat yllättävän omaperäisiä. Tämä kani esim. järjestelee häkkinsä heti uuteen uskoon, kun se on siivottu. Ruokakuppi nurin, heiniä vähän sinne ja tänne, pissat nurkkaan jne. Olo tuntuu ilmeisesti kotoisemmalta niin.

  3. Halo Efekti

    Minulla ei ole ollut koskaan kania. Ylläolevan kommenttisi perusteella osaan ainakin odottaa omaperäisiä sisustusvinkkejä mustalta kanilta.

    Tuskin maltan odottaa!

  4. Neulekirppu

    Halo Efekti: Mustan Kanin sisustusvinkit voivat olla vähän sitä sun tätä. Katsotaan nyt mitä tämä kani oikein aikoo.

    Mulla on ollut aiemmin kaneja pari kappaletta ja talleilla on hevosten seuralaisena ollut usein kaneja. Lapsuudessani yhdellä tallilla oli tallikaneja karsinallinen ja niitä tuli lisää hurjaa vauhtia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s