Päivittäinen arkisto: 13 marraskuun, 2007

Neulekirpun hintaseurantaa osa III



Hintoja vuodelta 2007

Kesällä (28.7.2007) postasin tekstin otsikolla Hinnat ja euro ja lupasin postaukselle jatkoa. En ole syystä jos toisesta ehtinyt kaivelemaan varaston kätköjä, joten päätin aloittaa tästä helpoiten saatavilla olevasta materiaalista. Eli tämä vuoden 2007 lista on III. Vuoden 1997 listan on tarkoitus olla II ja vuoden 1987 listan I, teen nuo listat jossakin vaiheessa, mikäli kuiteista saa vielä selvää-pahoin pelkään, että 1997 on menetetty, mutta 1987 ei vielä ollut näitä lämpökirjoittimia, joten siltä ajalta olevista kuiteista saattaa hyvinkin saada vielä selvää.

Lihatuotteiden, kasvisten yms. kilohintaisten tuotteiden laittaminen on todella ongelmallista, koska ostoskuitissa ei näy kuin kokonaishinta eikä ostettua määrää. Hintoja pitää siis seurata pakkauksesta, kaupan lehti-ilmoituksista tai täytyy ottaa kynää ja paperia kauppaan mukaan. Tähän vertailuun olen nyt pyöritellyt kuitteja lähinnä heinäkuu-marraskuu välillä.

Ensiksi laitoin hinnat ilman kauppoja ja sitten ajattelin, että kauppojen välinen hintavertailukin voisi olla aika mielenkiintoista. Eli tämä nyt sitten vähän paisuu kuin pullataikina. Enkä ole ollenkaan varma, mitä järkeä tässäkin on, mutta tehty, mikä tehty. Yritän ehtiä täydentämään tähän ainakin vielä nuo puuttuvat kohdat.

Postausta ei ole vielä valmis ja sitä täydennellään satunnaisesti tämän vuoden loppuun saakka. Esim. apteekkituotteiden hintoja voisi täydentää tavanomaisimmilla vitamiineilla, yskänlääkkeillä yms. Otan mielelläni hintatietoja listalle ja ehdotuksia, mitä tänne voisi vielä laittaa! Ehdotuksia voi laittaa kommentteihin tai sähköpostilla (neulekirppu(at)gmail(.)com). Laitan hintoja keränneiden tiedot listan loppuun.

Tarjoushinta (0,00 T)
Kauppojen lyhenteet:
A Anttila
CM Citymarket
LT Löytö-Tex
mm Minimani
P Prisma
M muu

Apteekkihintoja

Antibioottikuuri (aikuisten) (lasten)
Betadine, jodivoide 100mg/g 20g 1,29
Ibusal 400 mg 2,44
Ibusal 200mg
Neo-Amisept 250ml 3,03
Otrivin nenäsuihke 5,16
Vicks Vaporub 50g (nuhavoide) 10,09

Elintarvikkeita

Aamun hyvä kaurahiutale 500g 0,99
Ananassäilyke
Appelsiini
Atria grillinakki 900g 4,98
Atria naudan jauheliha 400g (2,29T)
Atria nauta-sikajauheliha 400g 1,99
Atria voileipäleike 300g mm(2,50T), 2,89;
Auran Valkoinen majoneesisinappi 270g 1,99
Banaani
Barilla spaghetti 1kg
DelMonte Ananaspala 700/406g CM2,75
Digestive, Gullon 1,15
ES kaakaojuomajauhe 800g M1,99
ES margariini 500g 0,65
Greippi
Fariinisokeri
File, naudan sisäfile, Suomi 21,90
File, naudan ulkofile, Suomi
File, possun sisäfile, Suomi
File, possun ulkofile, Suomi
Grillimakkara 400g

Heinz ketsuppi 1000g (1,99T)
Hienosokeri 1kg, ulkolainen mm(0,50T; 0,65T);
Hiiva 0,18
HK pikkuprinssi 1kg (3,99T)
Ingman jogurtti 1 l mm(0,99 T)
Ingman kermaviili 2dl 0,55
Ingman kevytviili 2dl (0,25T)
Ingman Pohjanpoika 1kg M6,99
Ingman raejuusto 400g CM1,75; mm1,79;
Ingman vispikerma, Into mm1,15
Ingman voi 500g normaalisuolainen 1,99 (1,49T)
Italiansalaatti 500g (0,99T)
Juissi mehut 3kpl (2,00T)
Jääsalaatti, Suomi pussi n. 250g CM1,49; mm1,29 mm(0,89T)
Kahvi (Juhla Mokka 500g) mm(1,89T);
Kananmunat 10kpl, Kananmunat 15kpl, Kananmunat /kg
Kardemumma 410g 5,40
Kariniemen kanapaistisuikaleet 800g (4,90T)
Keräkaali kg mm0,86;
Kevytmaito 1l CM0,74; mm0,75
Kiinankaali
Kiivi 800g (1,99t)
Kukkakaali
Kultamuna 1020 2,25
Kurkkusalaatti Herkkumaa 1020g (3,39T)
Lanttu
Leipäjuusto 460g 3,62
Leivinjauhe
Marli Nat. Ananasmehu 1l 1,15
Mannasuurimo 1kg mm1,15
Nektariini, rasia 1kg (1,39T)
O’boy kaakaojuomajauhe 1000g 3,95
Ohrasuurimo Myllyn Paras, esikypsennetty 1,09
Omenat (1,68)
Palasokeri
Parsakaali
Parsakaalisekoitus 1kg 2,05
Peruna 5kg pussi 2,95
Perunajauho 1kg 0,99
Piltti-hedelmäsose 0,30
Pirkka kananmuna1020g 2,19
Pirkka kevytkerma 2dl uht 0,59
Pirkka pizzasuikale 300g 1,69
Pirkka vispikerma 2dl uht 1,00
Porkkana pesty, 1kg Suomi 0,99
Porkkana pesty 3kg Suomi 1lk 1,49 CM, 1,39mm
Portti kinkkusuikaleet 250g 2,59
Punajuuri
Pizzasuikaleet, Portti 300g mm1,79
Princess teelajitelma 100kpl 6,85
Päärynä 1kg (1,74T)
Oregano, Sallinen 2,90
Rasvaton piimä 1l mm0,89
Ruisjauhot 5kg
Salaatti 0,99
Siirappi
Simpukka Tricol pasta 500g 1,25
Sinappi
Sipuli, keltasipuli
Sipuli, punasipuli
Sipuli, valkosipuli
Sitruuna
Suolapähkinä, Sallinen 500g 1,67
Sunnuntai vehnäjauho 2kg mm(0,69; 2pussia 1,00T)
Suvisilli 600g 1,69
Tilli 60g, Meira 3,79
Tomaatti, Suomi kg mm3,34;
Tomusokeri
Tonnikala 0,99
Tuorekurkku, suomi kg
Vaasan rapea hapankorppu 400g mm1,89; M1,95
Valkopippuri, jauhettu
Valkopippuri, kokonainen
Valkosipulijauhe
Valion arkijuusto (4,99kg, T)
Valio kevytmaitojuoma 1 l 1,55
Vaniliinisokeri
Vehnärouhe, Korpelan mylly 400g 1,09
Vipset appelsiinimehu 1l M0,59
Viinirypäle 1kg (1,39T)

Harrastukset ja harrastusvälineet yms.

Digipokkari
Digijärkkäri
Muistikortti 1GB
Muistikortti 2GB
Muistikortti 2GB/50X Kingston elite pro 59,00
Neulelanka, 7 veljestä, Novita 2,90-3,20
Neulelanka,
Ratsastuskypärä 79,00
Ratsastustunti, ns. irtotunti Keski-Suomalaisella tallilla 16,00-25€
Ratsastustunti, vakiotunti 10 kerran kortti 130-190€
Tietokone, pöytäkone
Tietokone, kannettava
Turvakengät Metz XL85,55
Työsaappaat Mucboots 70,00
Valokuvan teettäminen (Iflor 0,19, tarjous 0,10)

Herkkuja


Fazer maitosuklaa 200g 1,79
Ingman Creamy (2,25T)
Ingman vanilja kermajäätelö mm(0,99T)
Ingman suklaarouhe jäätelö mm(1,40T ja 1,39 ja 1,29); CM(0,99T)
Jenkki purukumi perhekoko mm(2,50T)
Jonna astiaharja LT0,85
Jyväshyvä kesäkassi 495g 2,89
Kantolan vohvelipala (1,00 T)
Mars jäätelö 6*47g 2,49
Wella Muotovaahto LT2,65; P1,99;
Osku-herkkuruoka jyrsijälle 1kg LT 1,69/ 1,75;
Pulloharja 1,00
Rexona Stick mm2,55; LT2,65; CM ;
Salmiakki Mix 180g 1,40

Matkustaminen

Bussi

Juna

Lentäminen

Taximatkat

Muuta sekalaista

Aquafresh Kids, hammastahna 1,70
Albumi, 600kuvaa, kartonkilehdet 10,90
Alumiinifolio
Astianpesuaine, Fairy 2,59
Bensiini 95E 1,309l (ABC 15.9.2007)
BF Care suolakivi (kanille) 2,29
Bioska jätepussi 20l 15kpl 2,25
ES vanupuikot 200kpl 0,59
Fiskars kynsisakset 10,90
FotoFix valokuvatarra 500kpl mm1,50
Hammastahna, Pepsodent 1,70
Horse & Rider 8,30 elokuu, 8,90 lokakuu
Kiintolevy 500Gt (99,00T)
Koneastianpesujauhe 3kg P4,65;
Kuivikepaali (kanille) 25kg M6,70 lokakuu 2007; M5,90 tammikuu 2007!
Lautasliinat 33*3 cm (marimekko) 1,85
Lautasliinat 24 cm (marimekko) 1,40
Leivinpaperi
Muumi-muki mm 13,40 (mm 10,00T); A14,00; CM14,00
Nestesaippua 3l kanisteri LT2,25;
Pirkka hammaslanka 50m 1,70
Pirkka hammastikku 100kpl 1,82
Pölyimuripussit 2kpl LT3,65;
Pyykinpesujauhe
Ruusukimppu 10kpl 5,90
Serla Toilett 30 rullaa 8,20
Säästöpakastepussi, koot 1-5l LT2,90
Tuorekelmu

Vaipat

Palvelut

Hiustenleikkuu+kampaus, naisten 24,00

Ravintola

Hesburger, Lastenateria 4,50
Hesburger, Mega-ateria 5,95
Jäävesi 0,50
Possunpihvi & perunat 11,50
Työpaikkaruokalan edullisin annoshinta 5,00

5 kommenttia

Kategoria(t): muistilappuja, Pohdintaa