Mistä vuonna 2007 ottamastasi kuvasta pidät eniten?

02122007-014.jpg

Menneenä vuonna kyselin kuvaustilinpäätöksessä, mikä on lempikuvasi. Jotta perinne jatkuisi, laitan kyselyn linjoille tänäkin vuonna. Kuten todettu vuosi on aika pitkä aika. Siihen mahtuu monenlaista tapahtumaa ja kuvaa. Kuviin sisältyy usein sen ottajalle paljon enemmän kuin mitä sen ulkopuoliselle katsojalle. Kuva on siinä mielessä hyvin henkilökohtainen asia.

1. Mitä aihetta kuvasit eniten vuonna 2007? Keskityitkö johonkin vai kuvasitko kaikkea mitä eteen tuli?

2. Osallistuitko Valokuvatorstaihin tms. kuvahaasteisiin vuoden aikana?

3. Mistä vuonna 2007 ottamistasi kuvista pidät itse eniten? (Onko se yksittäinen kuva vai kuvasarja tai kenties jonkun toisen ottama kuva? Voit perustella valintaasi tai pitää syyn omana tietonasi.)

4. Mitä opit kuvaamisesta vuonna 2007?

5. Hankitko jotakin uusia lisälaitteita, uuden kameran tms. vuoden aikana? Oletko tyytyväinen hankintaansi?

6. Mitä suunnittelet kuvaavasi vuonna 2008?

Vastaa vuoden loppuun mennessä omaan blogiisi ja olisi kiva, jos laittaisit viestin (kokoan linkkilistan).

Haasteeseen vastanneet

23. Willow’s cottage

22. Blogisisko 3

21. Fotografia teki kuvatilinpäätöksen

20. Jimin poppoon Outi on vastannut meemiin

19. karamelli3k -blogissa on tuhansia kuvia purkissa

18. Kirsin vastaukset ovat Nepotia-blogissa

17. Liisa: Liisan jutut ( Liisan kuvat)

16. Rahina.info

15. Suljin auki

14. Heiluu

13. Merkintöjä Melukylästä

12. Halo Efekti

11. Pnuk!

10. Pintaliitoblogi/Oopa

9. Marin virallinen vastaus

8. Sara/Much Ado about Something (You can also find up the English translation of this meme at Sara’s blog. Thank you for Sara and Mari!)

7. Neulekirppu’s weblog

6. Sturation/Kivenkolossa

5. Mari/Kameravene

4. Juha Ylitalo/Ylitalo.net

3. Jalokuvia

2. Savumerkkejä

1. Hotanen (on vastannut, mutta ei näytä esitelleen mieluisinta otostansa.)

Mainokset

30 kommenttia

Kategoria(t): photography, valokuvaus

30 responses to “Mistä vuonna 2007 ottamastasi kuvasta pidät eniten?

  1. hotanen

    Mitäkö opin? Sitä en tällaisessa
    perheblogissa voi kertoa.
    Mitäkö suunnittelen kuvaavani
    ensi vuonna? Aion kuvata neulekirpun.
    Hankin kameraani 200 ASAn Fujin,
    mutta en saa kameran takakantta auki.
    Palautanko epäkelvon vehkeen, vai
    kärsinkö nahoissani. Ennestään on vain
    yksi

  2. Kuvaamisesta Hotanen. Jos olet oppinut jotakin tuhmaa,
    kuten kommenttisi antaa ymmärtää, ei sitä
    pidä perheblogeissa julistaa.
    Sentäs jotakin rajaa sinullakin.
    Et nyt kuitenkaan kertonut mikä vuoden aikana
    kuvaamasi otos on mieluisin syystä tai toisesta.
    Siinä sinulle haastetta kerrakseen,
    jos olet ajatellut neulekirpun kuvata.
    Onnea yritykseen. 😀

    Vai et saa kameran takakantta auki.
    Yritätkö avata sitä väärään suuntaan?

  3. hotanen

    Meinaat, että olen kuin Juhana Vilén,
    joka soitti puhelinkopista konstaapeli
    Reinikaiselle, ettei saa ovea auki,
    koska ei ymmärtänyt, ettei vedetä, vaan
    työnnetään. Olen kokeiluut molempia.

    Siinä kameran takana on sellainen
    plastiikkaruutu, josta näkyy ihan
    kuin olisi elokuvissa.

    Minusta kaikki vuodenajat ovat sopivia
    kuvaamiseen, kunhan on pukeutunut sään
    mukaisesti. Talvella ei kannata mennä
    uimarannalle kehoja kuvaamaan.

  4. 😀 ei voi mitään Hotanen,
    mutta tuo tuli mieleeni.

  5. Vastaukset 40270 blogissa

  6. Olen vastannut haasteeseen! Huh, siinä olikin hommaa, sillä kuvien määrä oli varmaan viisinkertaistunut edelliseen verrattuna.

  7. Paluuviite: ylitalot.net » Blog Archive » Vuoden 2007 saldo kuvien osalta

  8. Tästä tulee varmaan nopeasti tosi suosittu, joten heitänpä kiireen vilkkaan omaan vastaukseni sisään…
    Vastaus löytyy osoitteesta http://www.ylitalot.net/2007-saldo/

  9. Kyselet tätä kovin aikaisessa vaiheessa… Vuottahan on vielä ”runsain mitoin” jäljellä… Se napakymppiotos saattaa vielä vaania nurkan takana odottamassa…
    Vastaan kohta, kunhan kaivelen arkistojani!

  10. KooTee

    Minulta tulee vastaus…jos tulee joskus myöhemmin.

    Käy Neiti 4W;n kanssa blogillani, toivotaan ettei hermostu kummituksista, kuvaan on kerätty kaikkea katseltavaa pikku neidille.

  11. Olen myös vastannut hasteeseen mutta oli se vaikea.

  12. Paluuviite: Mistä vuonna 2007 ottamistasi kuvista pidät itse eniten?-haaste « Neulekirppu’s Weblog

  13. Toimin välittäjänä… Sara on vastannut myös haasteeseesi kuvilla (minä laiskimus en kääntänyt kysymyksiä hänelle).

    Meemi löytyy osoitteesta:
    http://saraandherblog.blogspot.com/2007/12/favorite-photo-from-2007.html

  14. Kiitos taas kerran. Vastasin hyviin kysymyksiin.

  15. krisu

    Vastasin tähän. Monisanainen, kun olen, niin eihän se yksi kuvakaan riittänyt…
    http://krisuh.blogspot.com/2007/12/lempikuva-2007-top-3.html
    tuossa osote. 🙂

  16. Paluuviite: heiluu » Neulekirpun kuvahaaste

  17. Paluuviite: rahina . info | b l o g » Vuoden 2007 purkitus

  18. Kiitokset tämänkin vuoden purkitukseen yllyttämisestä.

  19. Vastattu juttujen puolella, koska siihen tuli niin paljon tekstiä. Hyvää tapaninpäiväiltaa!

  20. Noin! Vuosi purkissa, kohti seuraavaa.

  21. Paluuviite: Jimin poppoo | Neulekirpun valokuvaustilinpäätös

  22. Onpa hauska katsahtaa mennyttä vuotta. 🙂 Täytyy vaan vielä tarkemmin kerätä ne omat suosikit listaksi.

  23. Vastasin Nepotia-blogissani vuoden 2007 valokuvaus -haasteeseesi. Kiitos tehtävästä. Tulipahan vähän tehdyksi inventaariota aikaansaannoksista.

  24. Paluuviite: Blogin suosituimmat jutut « Neulekirppu’s Weblog

  25. Paluuviite: Blogin suosituimmat jutut eli Käyntitilastoja | Neulekirppu’s Weblog

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s