Syyskesällä

Tiesinhän minä: tälle tielle tulisi lopulta lähtö.
Mutta eilen en tiennyt, että lähtisin tänään.
Ariwara no Narihira, suom. Tuomas Anhava

Lisää runoja tästä

Mainokset

11 kommenttia

Kategoria(t): flowers, kukat, kukkia, photography, valokuvaus

11 responses to “Syyskesällä

  1. kaunis runo, viisas viesti.
    viime keväänä tämä oli erään 19-vuotiaan hautaseppeleessä. kukat lohduttavat.

  2. Tuonne hortensiamereen voisi vaikka sukeltaa. Ah! Kaunista!

  3. Ai niin, alkaako huomenna työt? Runosta päätellen…

  4. susupetal

    Kaunis, pehmeää, tuoksuvaa.
    Katoavaista.

  5. Iines J

    Kauniita! Meillä on mökillä samanlaisia valkoisia syysleimuja.

  6. Hirlii, kyllä sitä välillä mietti, että miksi joku lähtee
    19-vuotaiaana ja toinen 91-vuotiaana. Tässä lähtijä
    kuului tuohon toiseen päähän. Ei ihan 91, mutta reilusti,
    reilusti enemmän kuin 19.

  7. ei tuohon kai ole vastausta missään, vaikka kyllä sellainen kysymys mieleen tulee, etenkin kun kesken matkan poimitaan parhaimpia pois.

    lyhytkin elämä voi silti olla hieno, kyseinen 19-vuotias sai paljon hyvää aikaiseksi, moni ei pitkänkään elämän aikana pysty samaan.

  8. mariar

    Pysäyttävä runo, sopii hyvin kukan alle. Kiinnostavaa, kuinka Suomessa valkoinen on surun väri mustan ohella.

  9. Niin tosiaan musta ja valkoinen, ovat niin onnellisessa juhlassa
    kuin surussakin.
    Muistutetaanko sillä, että ne ovat aina läsnä molemmat? Rinnakkain.
    Surussa on iloa ja ilossa surua.
    Syntymä tarkoittaa sitä, että kuolema on väistämätön.
    Ehkä se on siitä?
    En tiedä.

  10. liisamarj

    Valkoiset syysleimut ovat kauneimmat. Pysäyttävä runovalinta!

  11. Liisamarj: muistoruno. Se iski taas. Viikatemies.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s