Suu supussa töissä

Talouselämän artikkeli tietää, että töissä kannattaa pitää suu supussa, tuli eteen mitä tuli. Kriitikkoja kun ei katsota hyvällä muualla kuin sanomalehtien kirjallisuusosastoilla. Sielläkin valikoidusti.

 

 

Lainaus alkaa tästä:

Nykypäivän työelämässä änkyröillä on tukalat paikat. Maailma, työpaikat ja työtehtävät muuttuvat jatkuvasti, joten muutosvastarintaa ylläpitävien on hankala päästä töihin ja edetä urallaan.

– Sellainen on vaarallinen asenne, jos sanoo, että näin on aina tehty ja minä tiedän paremmin, työelämän kysymyksiin perehtynyt Eeva-Leena Vaahtio sanoo.

Myös työnohjaaja ja konsultti Juhani Kangas Resepti Consultingista pitää muutosvalmiutta välttämättömyytenä nykyajan työelämässä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nielee kyseenalaistamatta kaiken. Rakentava kritiikki on hyvästä.

– Mutta jos suhtautuu kriittisesti kaikkeen, se on toinen juttu. Ei semmoista totaalista vastarannankiiskeä varmasti kukaan halua, Kangas sanoo.

Muiden ihmisten kanssa
täytyy tulla toimeen

Täysin epäsosiaalisen vetäytyjän voi olla myös vaikea sopeutua työyhteisöön. Melkein kaikissa työpaikoissa pitää Kankaan mukaan toimia osana työyhteisöä ja jakaa töitä muiden kanssa.

– Se on välttämätön edellytys minun mielestäni, mutta toisaalta on kyettävä myös itsenäiseen työskentelyyn, Kangas sanoo.

Vaahtio perää silti rehellisyyttä, jos työhaastattelussa kysytään, onko parhaimmillaan tiimityössä vai työskenteleekö mieluummin yksin. Tiimi-ihmiseksi itseään kuvailleen yksinpuurtajan olemus paljastuu enemmin tai myöhemmin.

– Nykyisin tiimityötä ja vuorovaikutteisuutta korostetaan vähän liikaakin, ei sitä ihan joka työssä tarvita.

Asiakaspalvelu leviää
yhä laajemmalle

Vaahtion mielestä sitä ei kannata korostaa, ettei tykkää olla asiakkaiden kanssa tekemisissä. Jopa teollisuustyöntekijältä voidaan nykyisin edellyttää valmiuksia asiakaspalveluun. Hän kertoo vierailleensa yrityksessä, jossa valmistettiin mittatilauksesta keittiökalusteita.

– Hallissa oli kymmenkunta miestä töissä ja yrittäjä sanoi, että jokaisen heistä pitää tarvittaessa pystyä tuuraamaan häntä. Mennä asiakasta vastaan, tervehtiä, palvella, ottaa asian haltuunsa. Ei siitä mitään tule, jos ollaan vain ja kröhitään, yrittäjä sanoi.

Kankaan mukaan on olemassa myös tehtäviä, joissa sosiaalisuudelle ei panna niin paljon painoa kuin yleensä.

– Mutta oletusarvona on, että ihminen on dynaaminen, muovautuva ja joustava.

Koulutus-, valmennus- ja konsultointiyhtiö Rastrorin koulutusjohtaja Mika Irenius kertoo, että myös kokonaisuuksien hallintaa ja projektiosaamista aletaan vaatia alalla kuin alalla.

– Olet sitten maalari tai siistijä tai johtaja, kaikilla on projekteja, jotka alkavat ja päättyvät. Täytyy tehdä suunnitelmat, toteuttaa ne ja arvioida ne. Jos ei ole kykyä tai halua nähdä kokonaisuutta, voi olla aika kivinen tie.

Työntekijä ei voi Ireniuksen mukaan vain jäädä passiivisesti odottelemaan, josko joku reagoi vaikkapa sähköpostiin. Pitää tarttua luuriin ja selvittää asiat. Työntekijöiltä odotetaan riittävää rohkeutta ja uskallusta, jotta työt sujuvat.

Tietotekniikkaa
ei voi välttää

Tietotekniikan hallitseminen sekä halu opetella käyttämään uusia työvälineitä on välttämättömyys.

– Kyllä se on syytä niellä, ei armon paikkaa. Se on nykyajan työväline ja sillä selvä, Vaahtio sanoo.

Kankaan mukaan moni ottaa työhaastatteluissa itse esille, ettei tietotekniikka ole vahvimpia puolia, mutta korostaa valmiutta oppia.

– Jos tietotekniikka ei ole aivan kriittisin asia ja muuten on hoksottimet kohdillaan ja istuu siihen yhteisöön, se ei ole välttämättä poissulkeva asia.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirppulan lööppiuutiskatsaus, Lööpistä löydetty, muistilappuja

One response to “Suu supussa töissä

  1. Niinpä! Muutos on hyvästä, tai ainakin kehitys. Ja niin sen pitää mennä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s