So what: minä teen mitä tykkään

Iltasanomien mukaan muuan herra PaLi on sitä mieltä, että ei voi vähempää kiinnostaa mitä musta puhutaan.  Ei ihme, että piti saada Anneli nopeasti pois, kun se pohjalaisakka kehtasi voittaa vaalitkin silloin joskus. So What.

On se helppoa.  Tietynlaiset pomot ovat todella  pientä suurempi uhka koko ihmiskunnalle. Hesari kertoo mielenkiintoista tarinaa suomalaisesta laskutaidosta tai paremminkin laskutaidon puutteesta.:

Puolustusvoimain entistä komentajaa Gustav Hägglundia kuultiin alun perin rikoksesta epäiltynä WinCapitan vyyhdessä. Kenraali Hägglundin mukaan hänen asemansa muuttui kuitenkin sittemmin asianomistajaksi eli rikoksen uhriksi.

Poliisi kuulusteli Hägglundia epäiltynä avunannosta rahankeräysrikokseen hänen vapaa-ajan asunnollaan viime syyskuussa.

Hägglund kertoi kuulusteluissa hävinneensä noin 16 500 euroa ja vaativansa rahojaan takaisin.

Hägglund oli kuullut sijoitusklubista kavereiltaan metsästysreissulla Turkissa. Hän kertoi odotuksena olleen, että rahat kaksinkertaistuisivat puolessa vuodessa.

Sijoitusklubissa oli poliisin arvion mukaan mukana 10 000-12 000 sijoittajaa. Rikoksista epäillään noin seitsemääsataa.

Lipponen Wikileaks-kohusta: So what!

Paavo Lipponen välitti USA:lle tietoja Tarja Halosen ja Vladimir Putinin tapaamisesta.

Paavo Lipponen välitti USA:lle tietoja Tarja Halosen ja Vladimir Putinin tapaamisesta.
Mika Ranta / HS
Julkaistu: 02.02.2011 12:17

Kommentteja ()

Paavo Lipponen kommentoi hyvin niukkasanaisesti Wikileaks-kohua.

IS halusi tietää, miksi Lipponen oli halukas antamaan tietoja presidentti Tarja Halosen ja tämän silloisen kollegan Vladimir Putinin tapaamisesta amerikkalaisille.

– Sanon saman teille kuin kaikille muillekin. So what. Siinä on kommenttini, Lipponen kertoi IS:lle.

Suomeksi Lipposen kommentti tarkoittaa: mitä sitten.

IS kertoi tänään, että eduskunnan puhemiehenä työskennellyt Lipponen oli ensin keskustellut Halosen kanssa tämän Putin-tapaamisen yksityiskohdista. Sen jälkeen Lipponen oli esittänyt oman arvionsa presidenttien tapaamisesta Yhdysvaltain suurlähettiläs Earle I. Mackille.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirppulan lööppiuutiskatsaus, Lööpistä löydetty, muistilappuja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s