Olen tässä hiljakseni pohtinut pitkään ja hartaasti tätä tapaus Erikaa, jossa lapsen näkökulma jätettiin kuulematta, koska hän oli liian nuori, että hänen puheensa olisi otettu vakavasti. Mielestäni jo varsin pieni lapsi osaa kyllä sanoa, jos häntä kohdellaan todella huonosti. Ja aidoilla alan ammattilaisilla on kyllä keinonsa ottaa selvää siitä onko lasta manipuloitu vai ei. Minulla ei oikeastaan riitä sanat kuvaamaan sitä kuvotusta, jota nämä sosiaalitädit saivat siinä tapauksessa aikaan.
Valitettavan usein sosiaalitädin uralle ajaudutaan. Se ei ole palkkansa puolesta mikään kultakaivos ja ihmisten erilaiset ongelmat ovat haastavia vastavalmistuneelle. Ja jos luonteessa on vähänkin jotakin sellaista koulukiusaajan vikaa, niin se on oivallinen paikka jatkaa nuorena hyvin harjoiteltua tapaa toimia.
On aivan käsittämätöntä, että oikeusvaltiossa nimettömänkin ilmoittajan ”huoli” jostakusta, mitä sillä nyt sitten ikinä tarkoitetaankin, riittää nykyään lastensuojeluilmoituksen perustaksi. Siitä voi sitten saada alkunsa vuosia kestävä helvetti, joka jättää jälkensä lapseen. Tietenkin jos on tarkoitus tuottaa sosiaalitoimelle asiakkaita, niin tämä on aivan loistava tapa siihen. Tuotantolaitoksessa tarvitaan aina raaka-ainetta, jota voidaan muokata valmiiksi tuotteeksi.
Jotenkin kykenen tai ainakin kuvittelen kykeneväni hahmottamaan lainsäätäjän järjenjuoksun, mitä hyvää laissa on alunperin tarkoitettu. Mutta teoria ja käytäntö ovat valitettavan usein vähän eri maailmoista. Se pitäisi tässä kohtaa kyetä huomauttamaan.
Käytännössä tämä huoleen perustuva ilmoitusoikeus (jonka siis voi tehdä myös nimettömästi) takaa sen, että myös kiusantekoa harrastava ex-puoliso tai koko ex:n suku voi tehtailla erilaisten ”huolien” perustella anonyymejä lastensuojeluilmoituksia mielin määrin vallankäytön huumassaan. Ei siinä silloin tunneta huolta lapsesta ja lapsen hyvinvoinnista, vaan tunnetaan pientä sadistista kutkutusta jossakin, kun tiedetään, että sossun tädithän juoksevat näiden aiheettomienkin huolten perässä, koska kaikki pitää tutkia. Uusi tapaus on aina kiinnostava ja varsinkin, jos se poikkeaa olennaisesti siitä massasta, johon sossutapaukset perinteisesti sijoittuvat. Käy yleensä vielä niin, että ennen kuin sossun tädit sitten kyllästyvät ja toteavat, huolien olevan aiheettomia, on vahinko lapselle ehtinyt jo tapahtua. Vai väittääkö joku ihan oikeasti, että lapsen jatkuvat/toistuvat kuulemiset viranomaisen toimesta, näihin huoliin liittyen, eivät vahingoita lasta.
Vaikka ilmoittajan tarkoitus lienee ennen kaikkea vahingoittaa ex-puolisoaan tai tulevaa ex-puolisoaan, hän useimmiten valitettavasti vaurioittaa ainoastaan vain lasta. Sitten on mukava kertoa asian kaikkia yksityiskohtia tietämättömille sukulaisille, kuinka sydämetön puoliso vie kerta toisensa jälkeen pienen lapsen sosiaaliviranoimaisten ja poliisin kuultavaksi. Oman toiminnan (esim. lapsen pahoinpitely tai törkeä pahoinpitely) osuutta tapahtumiin ei tietenkään mainita. Ja koska viranomaiset eivät tee yhteistyötä voivat tällaiset asiat jäädä pitkäksikin aikaa hämäräksi myös sosiaalitoimelle.
Ja kun verbaalisesti lahjakas kiusaaja on ehtinyt kertomaan asianasa ensin eivät sossun tädit sitten usko edes oikeuden päätöstä.
Tuttavani totesi vuosia sitten minulle, että on oiva tapa saada toinen ihminen näyttämään omituiselta, kun kertoo ainoastaan tämän reaktiot tapahtumiin ja jättää mukavasti kertomatta, mitä on itse tehnyt ensiksi tai mitä ennen reaktiota on noin ylipäätään tapahtunut.
Sosiaalitoimen ihmisillä näyttää, näissä tapaamisasioissa, varsin usein unohtuvan se, että kyse ei ole niinkään vanhemman oikeudesta tavata lapsiaan, vaan lapsen oikeudesta ja halusta tavata vanhempiaan. Onneksi sentään 12 vuotiaita jo kuunnellaan. Kyllä sen ikäisellä on jo varsin hyvä käsitys oman perheensä kokonaistilanteesta, sillä arki haastavassa perhekontekstissa opettaa kyllä elämästä ja arjesta selviämisestä enemmän kuin peruskoulu. Mielestäni jo ikäistään kypsemmällä 6-vuotiaalla on kykyä ilmaista selkeästi itsenään asioita.
Joka tapauksessa näitä nimettömmien huoli-ilmoitusten tekoja pitäisi rajoittaa. Se pitäisi sallia yhden tapauksen kohdalla ainoastaan ja vain kerran. Sen jälkeen ilmoitukset pitäisi tehdä omalla nimellään, riippumatta siitä, onko ko. ilmoittaja itse tekemässä huoli-ilmoitusta tapauksesta ensimmäistä kertaa vai ei.
Siis kertauksena: vain yksi nimetön huoli-ilmoitus/tapaus. Lisäksi pitäisi ottaa selvää, mikä vaikutin ilmoittajalla on. Mikä on hänen suhteensa huolen kohteeseen jne.
Linkkejä lastensuojelusta
Lastensuojelun käsikirja (sosiaaliportti.fi)
Lastensuojelu (sosiaali- ja terveysministeriö)
Lastensuojelu (Wikipedia)
Perätön lastensuojeluilmoitus (Plaza -keskustelupalsta)
Perätön lastensuojeluilmoitus (Vaasa)
Perätön lastensuojeluilmoitus (tukinet)
Ei nimettömiä lastensuojeluilmoituksia (adressit.com)
Perätön lastensuojeluilmoitus (KaksPlus-keskustelu)
Lastensuojeluilmoitus ja ilmoituksen kohteen oikeusturva (KaksPlus-keskustelu)
Lastensuojelu tukee perhesurmaajia (Neulekirpun blogissa julkaistu teksti)
Lähestymiskiellon hakeminen (poliisi)
Lähestymiskiellon hakeminen
Lähestymiskieltoa voidaan hakea tilanteissa, joissa on olemassa vaara, että lapsen henkeä, terveyttä, rauhaa tai vapautta uhataan tai että häntä muutoin vakavasti häiritään. Käytännössä lähestysmiskielto saa aikaan aggressiivisessa henkilössä vain lisää aggressiivisuutta.
Neulekirppu's Weblog 
Neulekirppu
Tällaisia kiusanhenkiä on. Luulisi lastensuojelutyöhön valittavan sen verran hyvän ammattitaidon omaavia virkailijoita, jotka pystyvät näkemään selvän kiusaamisen ja todellisen tilanteen eron. Kuitenkin on sellaisia ylimotivoituneita, heikon harkintakyvyn omaavia sosiaalityöntekijöitä, joita kiusantekijät saavat ratsuväkenä paikalle. Taitaa olla aika yleistä, että avioerossa ei osata jättää toista osapuolta rauhaan, vaan aloitetaan jopa vuosikausia kestävä terrori.
Olen eronnut, ja loppujen lopuksi se kävi varsin vähin vaurioin, vaikka en voinutkaan sanoa nastenlehtien otsikoin, että erosimme sovussa ja olemme edelleen ystäviä. Vaikka lapsi määrättiin äidille, ihan käytännön syistä, ja tapaamiskerratkin määrättiin, koska laki niin vaati, ei lapsen kautta riidelty, eikä muutenkaan. Lapsi saattoi olla kumman luona halusi, mutta koulupäivät hän vietti äitinsä hoivissa. Asuin niin lähellä lastani, että hän saattoi pyöräillä luokseni tai tulla jalan. Meillä oli paljon mukavaa yhteistä tekemistä. Tänään hän, nyt jo aikuinen, soitti kertoakseen, että lähtee huomenna lomalle Azoreille.
Mukavaa, että kirjoittelet taas! Toivon sinulle kaikkea hyvää.
Hmm… totta turiset.
Ehkä hallitsemattomat tilanteet tuovat ihmisen todellisen persoonan esiin.
Tässä Erikan tapauksessa vaan tuntuu, että kaikki mahdolliset virheet kasaantuivat
samaan tapaukseen.
Jep tuntuu ihan kivalta olla täällä taas ärhentelemässä.
=D
Koska alkaa tulla kirppukuvaa?
Täytyy miettiä.
Katsoin valokuvatorstaita ja totesin, että siellä ei ole enää kovin paljon vanhaa porukkaa.
Mitä on tapahtunut?
Ovatko ihmiset vaan siirtyneet jonnekin muualle?
En ole koskaan osallistunut valokuvatorstaihin ja olen kai kerran satunnaisesti vilkaissut osallistujia, jos olen ymmärtänyt oikein. Näyttää hyvältä tämä etusivu.