Yli 75-vuotiailla ja liikuntaesteisillä on oikeus saada posti kotiovelle ilmaiseksi

Aamulehdessä oli 7.1.2010 uutinen otsikolla Yli 75-vuotiailla ja liikuntaesteisillä on oikeus saada posti kotiovelle ilmaiseksi ja jutun alaotsikkona oli  Palvelu: Ikäihmisten pitäisi osata vaatia itse ilmaista palvelua, jota Itella ei mainosta.

Jutun on kirjoittanut Katja Kärki.

Harva tietää tästä palvelusta, josta säädetään Viestintäviraston ohjeessa.Poikkeavan postinjakelun edellytys on, että jokainen saman talouden postinsaajista on oikeutettu palveluun. Jos liikuntaesteinen tai 75 vuotta täyttänyt joutuu olemaan paljon yksin, hän on myös niissä tapauksissa oikeutettu saamaan postin kotiovelleen.

Itellan internetsivuilta löyytyy tietoa ikäimisten palveluista, naurahtaa Annikki Pahtaja 88 vuotta. -Kenellä meistä ikäihmisistä muka on netti? Ja kuka meistä sellaisen päälle ymmärtää?

Kun haluat ikäihmiselle jakelupalvelun tee näin:

Soita Itellan asiakaspalvelun numeroon 0200 71000

Numerosta vastataan maanantaista perjantaihin klo 8-20

ja lauantaisin klo 9-14

Asiakaspalvelsta välitetään yhteydenoto paikalliselle postinjakelulle, josta ollaan sitten yhteydesä asiakkaaseen.

Uutisen lähde: Aamulehti

Advertisement

Vaihto-oppilasvuosi

Elämän reppuun eväitä – Haaveissa vuosi vaihdossa

Nyt on taas se aika, kun monet nuoret haaveilevat vaihto-oppilaaksi lähtemisestä. Joitakin onnistaa ja joitakin ei. Useimmiten vaihto-oppilaaksi pääsyn ratkaisee vanhempien rahapussin paksuus. Vuosi ei ole kaupallisten järjestöjen kautta kovinkaan edullinen. Hinnat ovat noin 6000 eurosta ylöspäin, kohdemaasta riippuen. Lisäksi taskurahan tarve on noin 300-500 euroa kuukaudessa riippuen kohdemaasta. Suurin osa rahasta kuluu kouluruokaan, kouluvaatteisiin ja matkustamiseen. Kokonaiskustannukset ovat vuositasolla noin 10 000-12 000 euroa. Kysymys ei siis ole aivan pienestä investoinnista.

Vaihto-oppilasvuotta mainostetaan elämäsi parhaana vuotena. Ja mainoksen kuvissa paistaa aina aurinko ja tunnelma on kuin sunnuntaina hyvän päivällisen jälkeen. Totta onkin, että kokemuksia karttuu ja oman maan ja kulttuurin arvostus nousee vaihto-oppilaan silmissä varmasti sen mukaan mikä vaihe kulttuurishokista on kulloinkin menossa. Kolikolla on aina kääntöpuolensa. Pahimmillan vaihto-oppilaan vuosi voi olla piinaavan värikäs. Kaikkea voi saattua. Se, onko esim. 16-vuotias nuori vielä valmis kokemaan kaiken sattuman eteen tuoman, voi olla kyseinalaista. Esim. jos sattuu käymään niin, että perhe ei ole henkisesti sillä tasolla, että se kykenee pitämään vaihto-oppilasta. Plaza.fi -sivustolta tähän muistiin napatut esimerkit kertovat tällaisista kauhuvuosista vierailla mailla.

Tyypillinen vaihto-oppilas on iältään usien n.16-19 -vuotias. Alle 18-vuotiaana käytännössä lainsäädännönkin mukaan lapsi. Arviolta noin puolet, vaihto-oppilaaksi lähtevistä, vaihtaa perhettä syystä tai toisesta. Joskus kemiat eivät kohtaa, perheen tilanteessa voi tulla jotakin muutoksia tai joskus perhe ei ole henkisesti kypsä kohtaamaan vaihto-oppilaan tuomaa haastetta.

Kiistatta vaihto-oppilasvuoden aikana kielitaito paranee, kyky sietää epävarmuutta kasvaa jne. Käytännössä voi kuitenkin olla niin, että omasta aktiivisuudesta huolimatta tutustuminen paikalliseen väestöön ja oman luokan oppilaisiin jää isäntäperheen varaan. Yleensä vaihto-oppilaat tutustuvat parhaiten toisiin vaihto-oppilaisiin.

Kulttuurien kohtaaminen saa aivan uusia ulottuvuuksia. Opettajat eivät välttämättä siedä muualta tullutta ja kohtelu on sen mukaista. Ei auta vaikka kuinka hymyilisit ja olisit ystävällinen. Myöskään suomalaiseen suoruuteen ja asioiden keskustelemiseen ei autoritäärisissä kulttuureissa ole mahdollisuuksia.

Sitten kun vuosi on ohi ja on paluun aika saattaa paluushokki olla jopa pahempi kuin kulttuurisohkki mennessä. Aika on kulunut ja kotonakin asiat ovat muuttuneet. Onkin vaikea hypätä takaisin tuttuun perheeseen, joka on kuitenkin vuoden poissaolon jälkeen vieras. Yhteisestä historiasta puuttuu pala.

Isäntäperheenä

Vastaavasti jos otat vastaan vaihto-oppilaan, kulttuurien törmääminen on tosiasia. Vieraan henkilön ottaminen kotiin vuodeksi on pitkä aika. Se on palkitsevaa, mutta myös erittäin raskasta. Kulttuurien kohtaamisten kiemuorita ei korosteta koskaan varmasti tarpeeksi. Kannattaa itse olla aktiivinen ja kysellä ja tutustua aiheeseen mahdollisuuksien mukaan. Kokemusten vaihtaminen toisten isäntäperheenä toimivien kanssa on myös tärkeää.

Vaihto-oppilas – perheenjäsen vai pitkä piina?

28.6.2006

Otsikko ja teksti ovat suoraa lainausta Plaza.fi-sivustolta:

”Mutta, halusimme tytön, jolla on vaalea pitkä tukka”, vaihto- oppilasperheeni äiti huomauttaa, ja katsoo polkkapituista ruskeaa tukkaani. Uuden perheenjäsenen hyväksyminen ei käy varauksettomasti. Joskus ei ollenkaan.

”Hän on hidas, näyttää hieman lapselliselta ja ei osaa ollenkaan saksaa. Mutta suomalaisethan ovat vähän jälkeenjääneitä”, rouva tilittää ystävättärelleen. ”Hän ei myöskään osaa ajaa pyörällä, ja laittaa kengät väärään paikkaan”, hän sanoo. Seison vieressä ja ymmärrän joka sanan. Vastaanotto ei ole kovin lämmin. Kun kerron asiasta aluevalvojalle, hän suutahtaa. ”Kuka tahansa nyt pääsee vaihtoon, mutta perheitä on vaikea saada. Ja sorry, opiskelen veroneuvojaksi, joka on todella vaativaa, ja minulla to-del-la-kin pitää kiirettä tenttien kanssa”, hän sanoo. Ehkä tämä olisi pitänyt selvittää aiemmin. Kiltti 16-vuotias nössö ei sorru kapinaan, sillä tämä ylittää hänen kokemusmaailmansa ja ymmärryksensä. Joskus ovi vedetään kiinni edestä. Varsinkin silloin, kun perheen lapset palaavat kotiin. ”Voisitko mennä pois, tässä nyt ruokailee vain meidän perhe. Ajattele tyttäremme tunteita, kun tässä istuu joku toinen”, rouva sanoo. Yritän ajatella, ja unohtaa omani. Kun saan paketteja Suomesta, ja muotoilen huolella lauseita saksaksi, kuten Suomessa on lunta, rouva kivahtaa, että ei todellakaan kiinnosta. Ei pätkääkään. Mehän olemme Saksassa, miksi välittäisimme siitä, mitä Suomessa on. ”Tuskin mitään”, arveli hän.

Liian paksu saksalaiseksi

Seuraavan perheen on jättänyt amerikkalainen tyttö. ”Hän oli niin paksu, että eihän kanssaan uskaltanut kävellä kaupungilla”, perheen äiti sanoo. Alan ymmärtää, että kuvan lisäksi olisi pitänyt lähettää strategiset mitat. Pulleakasvoinen amerikkalainen lähettää perheelle kortteja, jossa hän leipoo american pies- leivonnaisia Baijerissa. ”Minulle kuuluu hyvää. Rakastan teitä”, tyttö päättää kirjeensä. Epäilen hänen tunteittansa aitoutta. ”Eipä meillä ole aikaa sinun asioillesi, nyt on niin paljon tekemistä. Aika on rahaa”, rouva toteaa. Samaan aikaan kuuluu hätähuuto ystävättäreltäni, joka majailee Gastrop- Rauxelin teollisuusalueella. Hans- Jürgen ajeluttaa tyttöä pitkin maaseutua ja huudattaa iloisia kansanlauluja. Marjalla on vaikea pysyä mukana.

”Mitäs tuo nyt on”, toteaa ranskalainen heilani tyynesti. Sveitsiläisen sisäoppilaslaitoksen kasvatti otti ilon irti Amerikan vuodestaan, ja hänet heitettiin lopulta pihalle kaksi viikkoa ennen Geneveen paluuta. ”C´est la vie”, hän toteaa. ”Eipä vaan jaksanut kiinnostaa mikään perhe-elämä”, hän sanoo rauhallisesti. Kenkälaatikollinen kuvia paikallisista vuosikertakaunottarista tanssiaispuvuissa kertoo siitä, mikä jaksoi. ”To Bruno, with love”, niissä lukee. Ranskanpastilli lienee ollut harvinaista herkkua.

Olen itsellinen opiskelija, ja Ranskassa kesätöissä lastenhoitajana tuntipalkalla. Roolini on puhua englantia ja vahtia lapsia. Kiinalais- ranskalainen perhe syleilee minut kuoliaaksi, kirjaimellisestikin. Aamuseremonioihin kuuluu monenlaiset poskisuukot. ”Mutta sinähän olet yksi meistä”, rouva toteaa. Shoppaileva ekonomi-rouva muistaa babysitteriäkin, ja hankkii tälle t-paitoja, sandaalit ja uimapuvun. ”Siellä Suomessahan on niin kylmä, ettei siellä tarvitse kesävaatteita”, nauraa hän. Luulin olevani vain tuntityöläinen, mutta olen ilmeisesti enemmän. ”Toki me viemme ja noudamme sinut. Ei sinun tarvitse kävellä”, perhe toteaa.

Hiljaista perhe-elämää Suomessa

Suomeen juurtunut kulttuuriantropologiaa opiskellut amerikkalainen Emily tietää, että sopeutuminen ei suju hetkessä. ”Aluksi pienistä asioista voi tulla suuria, kun yritetään totutella toiseen. Uusien asioiden oppiminen on haastavaa, mutta ei voi nyt muuksikaan opetella, kuin mitä itse on. Identiteettinsä kanssa on muutenkin hukassa”, hän sanoo. ”Voi olla, että jollain perheillä on sisäisiä ongelmia, jotka yritetään ratkaista ottamalla ulkopuolinen. Näistä asioista ei vain puhuta julkisuudessa. Kuka haluaisikaan”, hän sanoo.

”On raskasta tunkeutua erilaisten henkisten muurien läpi. Minun oletettiin olevan iloinen ja ulospäin suuntautuva amerikkalainen tyttö, mutta olen ehkä vähän ujo. Siksi suomalaisuus sopiikin minulle, ja siitä on tullut osa itseäni”, Emily sanoo. ”Perheen äiti oli ollut vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa, ja halusi puhua englantia. Selitin kuitenkin, että olin täällä oppimassa suomea”, Emily toteaa. Manhattanilla varttunut Emily muistaa kävelleensä avojaloin ja syöneensä mättäiltä mustikoita. ”Olin että wau. Sen sijaan perhe halusi näyttää minulle hampurilaisbaareja”, hän naurahtaa. ”Kannattaa selvittää, mitkä ovat turvaverkostot paikan päällä, ja kannattaa valita luotettava järjestö. Henkilökohtaisesti voin suositella AFS- järjestöä ja Rotarya”, Emily toteaa. ”Suomessa perhe- elämä ei ole järin hierarkkista. Suomalaiset ovat varsin suvaitsevaisia”, hän sanoo. ”Hiljaisuus”, Emily vastaa ,kun kysyn mikä on pitänyt hänet Suomessa. ”Myös suomalainen perhe- elämä on hiljaista. Perhe oli vain yhdessä hiljaa”, Emily muistelee. Laura

Oheita isäntäperheelle

Perheenvaihdot

Vaikka kaikki näyttäisi olevan kunnossa ennen lähtöä, niin vasta henkilökohtainen tapaaminen ja muutaman viikon oleskelu perheessä kertoo ”kemioiden” toimivuudesta. Jos ne eivät jostain syystä toimi, eikä yhteisistä palavereista ole löytynyt ratkaisua ongelmaan, niin tämän jälkeen aletaan etsimään uutta perhettä. Toinen syy perheen vaihtamiseen on, jos perheen elämässä tapahtuu jotain sellaista mikä olennaisesti vaikuttaa vaihto-oppilaan asemaan. Kyse voi olla työttömyydestä, perheenjäsenen sairastumisesta, paikkakunnalta muutosta. Arvioimme tilannetta vaihto-oppilaan kannalta. Perheen vaihtaminen ei välttämättä ole negatiivinen asia. Aluevalvojan tehtävä on puuttua asioiden kulkuun mahdollisimman ajoissa, jotta uuden perheen saaminen sujuisi nopeasti ja kitkattomasti. (Lähde: TR-kielimatkat)

Täydellistä perhettä ei ole, on asia, jonka varmasti jokainen vaihtoon lähtevä tajuaa, mutta on asioita, joita ei tarvitse eikä pidä hyväksyä.

Esimerkki:

Majoittuminen
Majoituin siis perheessä, johon kuului noin 50-vuotias nainen, hänen tyttärensä (28 v.) sekä hänen 2-vuotias tyttärensä. Perheeseen majoittui myös kanadalainen opiskelija. Meillä oli omat huoneet. Talo oli kaukana koulusta ja kuljimme siksi taksilla, busseja kun ei juuri kulkenut. Asuimme perheessä maaliskuuhun asti, jolloin päätin vaihtaa perhettä ongelmien vuoksi. Ongelmia ilmeni esimerkiksi pyykinpesun kanssa, sillä suuri osa vaatteistani meni rikki pesukoneessa eikä rouva antanut minun itse pestä pyykkejäni. Myös ruokailun kanssa oli ongelmia, sillä emme saaneet mennä keittiöön ottamaan itse ruokaa, vaan kaikki tarjoiltiin pöytään valmiina annoksina. Ongelmia oli myös ilmapiirin kanssa, sillä perheen jäsenet oleilivat huoneissamme ollessamme koulussa. Perheen lapsi otti tavaroitani ja papereitani ym. Perheestä huomasi selvästi, että olimme siellä rahan vuoksi. Heillä oli aiemmin ollut jo 11 muuta vaihto-opiskelijaa. (lut.fi)

VUOSIVAIHDON ISÄNTÄPERHEET

Vuosivaihdon isäntäperheiden löytäminen on keskeisempiä vuosivaihdon menestystekijöitä. Ilman niitä vaihdolle ei ole edellytyksiä.

”Täydellistä” isäntäperhettä tuskin on olemassa. Tärkein piirre on halu pitää luonaan ja ymmärtää vaihto-oppilasta sekä hyväksyä vaihto-oppilas määräaikaiseksi perheenjäseneksi. Isäntäperheen ei välttämättä tarvitse olla rotaryperhe. Suositeltava isäntäperhe on perhe, jolla on vaihto-oppilaan kanssa samanikäisiä nuoria. Erinomaisia kokemuksia on kuitenkin saatu myös sellaisista isäntäperheistä, joiden lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa, samoin kuin perheistä, joiden lapset ovat vielä pieniä.

Myös isäntäperheen jäsenten maailma avartuu heidän opettaessaan suomea tai ruotsia oppilaalle ja oppiessaan itse samalla vierasta kieltä. Vaihto-oppilas ei kuitenkaan ole kotiopettaja, sisäkkö tai lapsenvahti sen enempää kuin perheen omat lapset. (Rotary)

Perhe ei välttämättä ole tällainen kuin mitä tämä suomalainen perhe, jolla on ollut useampia vaihtareita:

Tasavertainen perheenjäsen

Kun vaihto-oppilas tulee taloon, emotionaalinen puoli on hyvin keskeinen. – Perheen lapsille tulee helposti tunne, että nyt minut unohdetaan, sanoo Erika. – Mutta toisaalta on myös tärkeää huomioida kaukana kotoaan olevaa nuorta.

– Taloudellisessa mielessä on tietysti selvää, että ”yksi lapsi lisää” merkitsee enemmän menoja. Kaikilla vaihto-oppilailla ei välttämättä ole riittävästi rahaa osallistua perheen harrastuksiin tai vaikkapa matkoihin. Meidän linjamme oli, että vaihto-oppilas kuuluu perheeseen ja on mukana siinä kuin omatkin. Tämä tietysti merkitsi meille kuutta lippua viiden sijasta, mutta asialle ei voi mitään. Se kuuluu pelin henkeen, sanoo Eila. – Sopeutumisessa tärkeintä ei ole raha vaan joustavuus. Täytyy ymmärtää, että nuori tulee toisesta kulttuurista, toisenlaisesta perheestä ja vasta opettelee elämää. Asenne, ettei minun kodissani vaihto-oppilaan myötä mikään muutu, ei tuo positiivisia kokemuksia isäntäperheelle eikä nuorelle, sanoo Eila. – Käytännössä liian tiukat käyttäytymissäännöt eivät toimi. Esimerkiksi vaatimus, että sänky pedataan määrätyllä tavalla, voi kiristää tunnelmaa turhaan. Eri ihmiset suhtautuvat eri tavoin myös arjen rutiineihin, ja se on hyväksyttävä. Kaikki ei yksinkertaisesti aina voi olla ojennuksessa.(Lähde)

Vaihto-oppilaaksi haluavien kannattaa tutustua eri vaihtoehtoihin ja vertailla niitä.

Esim. Maailmalle-sivustolta löytyy linkkejä.
Vaihto-oppilaan itselleen haluavan kannattaa tutustua kielitaitoinen Suomi-sivustoon
Isäntäperheeksi voi hakea esim. tästä.

Mitkä päivittäiskustannukset kuuluvat minulle ja mitkä perheelle?
Isäntäperheesi vastaa majoituksestasi ja aterioistasi kotonaan – asut ja elät heilla kuin yksi perheenjäsenistä. Kouluruokailun maksat itse. Jos isäntäperheelläsi on tapana käydä syömässä ulkona, pidetään sitä kohteliaana että sinä joskus tarjoudut maksamaan ateriat. Kysy neuvoa aluevalvojaltasi, jos et ole varma miten näissä tilanteissa tulee toimia. (STS)

Vaihtoehtona vaihto-oppilasvuodelle ovat esim. aur-pair -hommelit? Kauhutarinoita on niistäkin.

Vaihto-oppilasvuosi ei ole lomavuosi, vaan se on täyttä työtä. Tutustuminen kieleen ja kulttuuriin ottaa aikaa. Voi olla, että nuori on ensimmäinen vaihto-oppilas jossakin ja opettajilla ei ole kokemusta toisten kulttuurien kohtaamisesta tai kieltä heikosti osaavan henkilön kohtaamisesta. Opettajien käytös saattaa hämmentää. Suomessa opettaja tuskin haukkuu ketään luokan kuullen idiootiksi tai typeräksi, mutta hierarkkisimmissa kulttuureissa se on enemmän sääntö kuin poikkeus ja pahimmillaan vaihto-oppilas voi päätyä koko luokan, koulun ja opettajakunnan silmätikuksi ja mustaksi lampaaksi. Kulttuurishokki voi viedä voimat vähäksi aikaa.

Kulttuurishokki on sinänsä mielenkiintoinen ilmiö. Se iskee kiinni silloin kun mennään vieraaseen kulttuuriin ja ollaan siellä tarpeeksi kauan. Kulttuurishokin vaiheita on kuvattu mm. tässä tekstissä. Liittyykö kulttuurishokki kuitenkaan vain ulkomaalaisten kuttuurien kohtaamiseen. Mielestäni ei. Minusta aivan naapurissakin voivat tavat ja tyyli olla niin erilaista että joutuu kokemaan pienen paikallisen kulttuurishokin. Ajatelkaapa vaikka naapuruksia, joista toinen on himosiivooja ja toinen jättää kaiken sinne, minne sattuu kädestä putoamaan.

Entäpä sitten kun kaksi erilaisesta perhekulttuurista tulevaa ihmistä muuttaa saman katon alle… Riitoja ja kriisejä voisi tarkastella kulttuurishokin kautta.

Kirjallisuutta (lähde)

Leena Plym-Rissanen

Aittoniemi, Anu; Salminen, Kerstin & Yliniemi, Marketta 2000:
Bisnesetiketti. Liike-elämän tapa- ja ruokakulttuuri. Oy Edita Ab, Helsinki.

Alho, Olli; Raunio, Aino; Virtanen, Matti 1996:
Ihminen ja kulttuuri: suomalainen kansainvälistyvässä maailmassa, FINTRA, Helsinki (Vientikoulutussäätiön julkaisuja; 72)

Hall, Edward T. 1973:
The Silent Language. Bantam Doubleday Dell Publishing Group, Inc. New York.

Hofstede, Geert 1991:
Cultures and Organizations. Software of the Mind. Lontoo: McGraw-Hill Book Company.

Keltikangas-Järvinen, Liisa 2000:
Tunne itsesi suomalainen, WSOY, Juva.

Kulttuureja ja käyttäytymistä,
FINTRAn 4-osainen sarja (Eurooppa, Aasia, Amerikka ja Australia sekä Lähi-itä ja Afrikka), 2000

Lewis, Richard D. 1999:
Cross cultural communication; a visual approach, Warnford, Transcreen Publications.

Lewis, Richard D. 2000:
When cultures collide: managing successfully across cultures. Brealey, London.

Lewis, Richard D. 1995:
Kulttuurikolareita. Otava, Keuruu.

Luoto, Reima T.A. 2000:
Tapakulttuurin perusteet: kansallisen ja kansainvälisen tapakulttuurin tarkastelua. Fenix-kustannus Oy, Espoo

Luoto, Reima T. A. 1998:
Kansainvälinen etikettikirja. Fenix-kustannus Oy, Es-poo.

Mikluha, Arja 1998:
Kommunikointi eri maissa. Yrityksen tietokirjat, Helsinki.

Mikluha, Arja 2000:
Lahjat ja liikelahjat eri maissa. Kauppakaari Oyj, Gummerus, Jy-väskylä.

Salminen, Kerstin & Poutanen, Päivi 1996:
Kulttuurikompassi. Oy Edita Ab, Helsinki.

Salo-Lee, Liisa; Malmberg, Raija & Halinoja, Raimo 1996:
Me ja muut. Kulttuurienvä-linen viestintä. 2. painos, 1998. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Tiittula, Liisa 1993:
Kulttuurit kohtaavat. Suomalais-saksalaiset kulttuurierot talouselä-män näkökulmasta. Helsingin kauppakorkeakoulun julkaisuja D-190. Helsingin kaup-pakorkeakoulun kuvalaitos, Helsinki.

Nettilinkkejä: Kulttuurishokista, sen oireista ja sopeutumisesta löytyy lisätietoja mm. osoitteesta http://www.alli.fi/tieto/polycult/1_3.html

Erkki Kauhanen;
Lännen sankari on idän luuseri, Tiede-lehti, s. 18-25, 5/2002 (http://www.tiede.net/arkisto/tulosta.asp?id=222)

osion alkuun

Kun eläimestä tulee pomo

Lauantaina 28.7.2007 Keskusuomalainen uutisoi takasivullaan huonosti kasvatetuista koirista. Tosin ns. pääjutun alkuosassa oli kerrottu lemmikkieläinten luksustuotteista. Ilmiö ihmismaailmasta tutuista erikois- ja luksustuotteesta on levinnyt eläinmaailmaan. Kertooko ilmiö siitä, että joillakin menee ehkä liiankin hyvin suhteessa siihen, että jonkinasteinen realismi säilyy vai jostakin muusta, siihen en ota kantaa.

Aamulehden Morossakin oli juttua siitä, kuinka koirilla on nykyään kaikkea trendikästä eikä bisneksessä eivät liiku pikkurahat. Musta Kani tuossa jo kuiskutteli korvaani, että voisin tehdä miljoonabisneksen elukoilla. Kaneilla, kissoilla, koirilla ja ennen kaikkea hevosilla. No jaa, ehkä voisin, mutta minä en kestäisi katsoa niitä elukkoja omistavia ihmisiä. Siksi en siihen(kään) bisnekseen käsiäni sotke.

Ihmiselle ärhentelevä koira ei ole huvittava näky. Johtajuuteen pyrkivä koira tai koira, joka on jo saanut johtajuuden, joka ei sille kuulu, voi olla vaarallinen ympäristölleen. Aika usein kurittomat koirat päätyväkint piikille.

Tämän juttu tuli jälleen mieleeni, kun menneellä viikolla lööppilehti (en muista kumpi niistä) uutisoi ranskalaisesta rotwailerista, joka raateli lapsen hengiltä. Sama ilmiö on havaittavissa hevosmaailmassa. Hankalasti käyttäytyvien hevosten määrä kasvaa suorassa suhteessa harrastajien lisääntymiseen. Etenkin, kun liian vähän hevoskokemusta hankkineelle jälkeläiselle ostetaan, hevosmiestaitoihin nähden, aivan liian vaativa hevonen. Kun hevonen ottaa vallan, se on aika pelottavaa. Siinä vaiheessa kun nämä vähäisetkin taidot sitten loppuvat, alkaa hevosen tolkuton hakkaaminen. Hakattu hevonen ei luota ihmisiin ja se saattaa käyttäytyä arvaamattomasti. Hevosella on oltava rajat ja ihmisen on ansaittava johtajuus, mutta johtajuutta ei hankita lyömällä. Ja kierre on valmis. Koni puree ja potkii kaikkea mitä liikkuu ja pelkäävien määrä kasvaa ja konin valta lisääntyy suorassa suhteessa siihen.

Kokeneen ja täysverisen ammattilaisen hevosihmisen, Kyra Kyrklundin, ajatukset raipankäytöstä ovat sellaisia, jotka jokaisen hevosten kanssa työskentelevien kannattaisi sisäistää. Kyrklund toteaa, että hevosta ei saa rangaista ihmisen omista virheistä. Tätä tosin tapahtuu jatkuvasti ratsastustunneilla, kun ratsastaja antaa hevoselle väärät avut ja sitten pamauttaa raipalla, kun hevonen ei tottele. Hevonen on ihmeissään. Se alkaa reagoimaan pienestäkin heilahduksesta ja saa taas selkäänsä. Hevosparka ei tiedä, mitä siltä odotetaan.

Sari Kuosmasen tapaan ajattelen, että Hevonen on ratsastajansa peili. Hevonen reagoi siihen millainen ratsastaja on. Vähän niin kuin lapset heijastavat kotiaan. Kun eivät muuta voi. Olen useamman kerran eri yhteyksissä todennut, että lapset ovat kotinsa peili ja olen saanut siihen ärtyneitä vastauksia. En kuitenkaan luovu ajatuksestani. Vaikka trendiin ei kuulukaan vanhempien syyllistäminen. Mutta mistäs se johtuu, että kersat hyppivät seinille? Ei ainakaan naapurin tädistä.

Onko äidin väkivalta tabu?

Onko äidin väkivalta tabu?

(Otsikko Lainattu toimittaja Kati Leskiseltä)

Meitä on kesän 2007 aikana puhuttanut pari vakavaa rikosta, joilla iltapäivälehdet ja vähän muutkin ovat ansainneet taas elantoaan pitkäksi toviksi. Iltalehti uutisoi Espoon surmista, joissa tekijänä oli äiti.

Suvelassa surmansa saaneiden lasten isä kertoi avioerohakemuksessa lasten pelänneen väkivaltaista äitiään.

<!–

<! – – xml:linkstosubheadlines Tässä jutussa myös:
# # d a t a # # – – >

–>

Espoon Suvelassa maanantaina paljastunut kolmen lapsen surma on järkyttänyt perheen tunteneita ja tienneitä ihmisiä ympäri Suomen. Myös monelle surma-alueen asukkaalle alle 2-vuotiaan pojan ja 8-vuotiaiden tyttöjen kuolema on ollut shokki, samoin kuin äidin epäileminen henkirikoksista. (Iltalehti 8.8.2007)

Muutamaa hetkeä hyöhemmin uutisoitiin nuorehkon sairaala-alan ammattilaisena työskentelevän naisen massivisesta ja suorastaan hämmentävän julmasta rikossarjasta, jossa yksi uhreista oli sukulaislapsi, joka onneksi ei saanut surmaansa. ( Hänen kuopuksensa, yhdeksän kuukauden ikäinen poikavauva, joutui myrkyttäjän uhriksi 28.-29. heinäkuuta välisenä yönä Kurussa. Asiaa pahentaa se, että myrkyttäjäksi epäilty 26-vuotias nokialaisnainen on käly, oman veljen vaimo ja 3-vuotiaan veljenpojan äiti. Iltalehti 16.8.2007)

Toimittaja: Kati Leskinen

Viime viikolla äiti surmasi kolme lastansa Espoossa. Tapaus sai odotetusti paljon julkisuutta. Mikä saa äidin surmaamaan lapsensa, kysyttiin. Myös sosiaalitoimen järjestelmä sai kritiikkiä osakseen. Pitääkö myytti alati hellästä ja rakastavasta äidistä paikkaansa? Voisiko olla niin, ettei auttamiskoneisto osaa tunnistaa äidin väkivaltaisuutta?

Me osallistumme keskusteluun antamalla puheenvuoron isälle.

AL126(216), A4 nimimerkki Vuoden erossa tyttäristä kirjoitaa päivän tekstareissa seuraavasti:

Olisiko jo nyt aika myöntää, että äiditkin toimivat väkivaltaisesti lapsiaan kohtaan? Väkivaltaa on tullut julki kolmen lapsen murha sekä myös henkinen-esimerkiksi vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta tai sisaruksista.

En saanut apua Suomesta Lainaus HS keskustelupalsta:
Res och läs | 9.8.2007 14:14

Olen kokenut lähes koko ikäni fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Paitsi en enää viimeiset kuusi – seitsemän vuotta, jolloin vihdoin monenlaisten terapioitten, sielunhoitojen, personal couchien ym. avulla olen alkanut selvitä ja ottaa itse vastuuta elämästäni.

Lapsuudestani asti äiti oli väkivaltainen, (hän on mielellään vieläkin, 87 v.) Tästähän on tutkimustietoa: hyvin usein lapsesta, jota vähätellään, mitätöidään, lyödään yms. tulee alistunut, epävarma, itseluottamukseltaan ja itsetunnoltaan arka, vaikka koulutodistukset osoittaisivatkin jopa huipputuloksia.

Kun lapsesta tulee nuori nainen, hän yleensä valitsee puolisokseen miehen, joka jatkaa samalla tyylillä, johon nainen on tottunut kotona. Eli nainen valitsee väkivaltaisen, juopon tai psykopaattisluonteisen tai miehen, jolla on jopa kaikki em. ominaisuudet. Hain apua aikoinaan eräältä satakuntalaisen kunnan poliisilta, mutta poliisi oli sitä mieltä, että olin itse provosoinut.

Vasta muutettuani Ruotsiin minut otettiin vakavasti sekä sairaalassa, kvinnojoureissa että poliisissa. Tehtiin rikosilmoitus, kaveri muutti maasta ja ilmoitus aikanaan vanheni. Mutta näihin aikoihin myös aloin tervehtyä ja uskoakseni osaan varoa jo kaukaa, etten sorru enää vääriin suhteisiin. (Lainaus HS -keskustelu)

Yksi väkivaltaisten äitien ryhmä löytyy maatiloilta. Anoppi-miniätarinat kauhan halitijasta ja keittiön valtiaasta ovat toinen toistaan hurjempia. Tässä kaksi aika kesyä versiota aiheesta:

Keskisuomalainen 127(241), 13 otsikoi Sunnuntai-suomalaisessa Helvetin emäntä. Kirjoitus on Satu Kakkorin. Kakkori on haastatellut kahta nuorta emäntää, joiden nimet on muutettu, kuten tällaisissa haastatteluissa tavallisesti tehdään. Kirsi ja Elina ovat molemmat maatalon emäntiä, jotka asuvat sukutilalla. Kirsin asustamalla tilalla asuvat myös puolison vanhemmat, jotka kulkevat koputtamatta nuorenparin kotiin, vaikkapa suoraan makuuhuoneeseen. Yritys keskustella asioista on saanut vanhukset raivoamaan. Jopa niin pahasti, että vanhaemäntä uhkaili itsemurhalla.
Elina vastaavasti törmäsi vaikenemisen kulttuuriin, joka oli ollut miehen perheelle normaalitila. Parisuhde alkoi olla tiukoilla, että ilman lasta Elina olisi lyönyt pyyhkeen kehiin ja lähtenyt talosta ovet paukkuen. Mies oli kuitenkin fiksu, sillä hän tajusi että hänen kannattaa toimia ehkä vähän toisin, jos aikoo Elinansa kanssa naimisissa olla. Appivanhempien kanssa keskustelua ei kyennyt käymään ja välien viileneminen on tosiasia.
Lisämausteen maatilojen sukupolvenvaihdoksiin tuovat sisarukset, jotka jo ovat vuosikymmenet asuneet muualla, mutta tulevat kesä toisensa perään täysihoitopalveluja nauttimaan maalle. Sukupolven väliset ristiriidat kääntyvät yleensä nopeasti nuorenparin syyksi, päättää Kakkori. Muut näkevät, että nuoret yrittävät häätää vanhuksia kodistaan käytettyään heitä ensin ilmaisina lastenhoitajina ja työntekijöinä. (Keskisuomalainen -2.9.2007)

Keskisuomalainen 137(250), 3 otsikoi: Äiti halveksi miniäehdokasta. Lyhyt teksti kertoo, että 49-vuotias äiti oli lähetellyt poikansa tyttöystävälle lukuisia tekstiviestejä, joissa hän oli nimitellyt tyttöystävää halventavasti ja uhannut tätä pahoinpitelyllä. Äiti tuomittiin kunnianloukkauksesta sekä laittomasta uhkauksesta sakkoihin. (Keskisuomalainen 11.9.2007)

Neulekirpun mielestä kannattaisi harkita vakavasti pyrkiikö miniäksi moiselle anopille. Neulekirppu ei ainakaan pyrkisi. Pitäkööt poikansa, kun siitä kerta niin tykkää. Jos tilanne on tuollainen jo näin kevyellä tutustumisella, niin mitä se onkaan sitten, kun ollaan samassa suvussa. Huh. En uskalla edes ajatella.

 

Keskisuomalainen 137(255), 2;16 otsikoi sunnuntaina 16.9.2007 Nainen lyö yhä useammin

Toimittaja Terhi Karttusen jutussa tarkastellaan väkivaltaisesti käyttäytyvää naista. Naisten tekemien, törkeiden pahoinpitelyiden määrä, vuonna 2006 oli 176 tapausta (=perheen sisällä tapahtuneiden- jotka tulivat poliisin tietoon). Luku on suuri. Ja todellisuus on vielä surullisempi. Paljonko väkivallasta jää piiloon, kun puoliso ei kehtaa tehdä rikosilmoitusta ja lapset eivät osaa/tai aikuiset lapset viitsi. Väkivallantekijä ei ole välttämättä sosiaalisesti syrjäytynyt, vaan hän voi yhtä hyvin olla virkanainen tai johtavassa asemassa oleva nainen.

Jutussa haastateltu psykologi ja projektipäällikkö Hannele Törrönen pohtii tutkii naisten väkivaltaa Ensi- ja turvakotien liiton Vaihettu naiseus -hankkeen johdossa. Hän pohtii mm. kulttuurimuutosta, jossa naisten kiltteys nähdään heikkoutena ja mainitsee, että naistenlehtien luoma kuva ”kiltit naiset jäävät historiian”, on hänen mielestään kuvaaka, kuinka media anta oikeutuksen ja itsestään selvn leiman naisten väkivaltaiselle käyttäytymiselle.Ilmiö ei ole uusi eikä ainutkertainen. Osasivat naiset ennenkin heilutella nyrkkiään. Jutussa on haasteteltu Merjaa (50v), joka sanoo eläneensä 17 vuotta väkivaltaisen äidin kanssa. Äiti pahoinopiteli sekä isää ja lapsia. Merja sanoo muitavansa hyvin pelon, salaamisen ja peittelyn, kun koko perhe valehti äidin puolesta. Hän sanoo, että asia ei unohdu kokonaan koskaan. Ja hän kokee, että on vääryys, että pitäisi yrittää ymmärtää, miksi äiti teki niin kuin teki.

Merja toivoi vanhempiensa eroavan, mutta ero tuli kuitenkin vasta 50 avioliittovuoden jälkeen. Perusteluksi isä oli sanonut, että hän ei voinut jättää kolmea lasta sellaiselle hullulle. Tuohon aikaan, ja usien vieläkin, lapset tuomitaan erossa äidille. ”Yhteiskunta varmistaa sen, että olimme kaikki äidin armoilla”, toteaa Merja. (Keskisuomalainen)

Rankkaa luettavaa. Pääni täyttyy kysymyksistä:

Miten äidin harjoittama väkivalta tunnustetaan ja tunnistetaan? Tunnistetaanko se? Vai eikö sitä tunnusteta? Miksi se lakaistaan maton alle? Kannattaako siis esimerkiksi neuvolapalvelujen kustannuksista tinkiä? Entäs erityisopetuksesta ja koulupsykologin, -terveydenhoitajan tai -lääkärin palvelujen tarjoamisesta?

Voiko äiti olla henkisesti raan väkivaltainen vielä aikuiselle, kotoa jo aikapäiviä sitten pois muuttaneelle, lapselleen? Missä menee esimerkiksi hyväntahtoisen huolehtimisen ja ahdistavan henkisen vallankäytön raja?
Mitkä asiat kuuluvat esimerkiksi äidille ja mitkä ovat puolisoiden ja ydinperheen sisäisiä asioita?
Montako avioeroa Suomessa tapahtuu nokkansa joka paikkaan työntävien äitien takia?
Mistä tulevat anoppivitsit? Eivät varmasti turhasta. Ovatko ne edes vitsejä vai tarinoita elävästä elämästä?

Voiko äiti äitiytensä varjolla käyttää valtaa esiintymällä ”huolestuneena äitinä” aikuisen lapsen ikävään valoon, ikäviin tilantaisiin? Eihän kukaan äiti tee sellaista, eihän? Syy on aina lapsessa, joka on jättänyt vanhempansa, onhan? Eihän iäkäs äiti voi olla väkivaltainen? Äitihän ajattelee lapsistaan vain pelkkää hyvää ja toivoo parasta. Vai toivooko ja ajatteleeko? On kyseenalaista kykeneekö mikään laki suojelemaan pientä lasta mielenterveysongelmaiselta vanhemmalta lapsena. Oikeastaan on vielä kyseenalaisempaa miten asia on aikuisen lapsen kohdalla.

Linkkejä

Asuuko teillä pirttihirmu?

Julma ja väkivaltainen äiti

Lapsi henkirikoksen uhrina harvemmin nyt kuin 1970-luvulla

Lasten kaltoinkohtelu

Linkkejä sekä naisten että miesten väkivaltaista käytöstä sivuaviin artikkeleihin

Miesten kokemuksia naisten väkivallasta

Perheneuvola

Perheväkivalta ja huoltajuuskiistat

Tapaus ”Pierre”, ketä lastensuojelu uskoo?

Vanhempien väkivaltaisuus vie lapsen voimat

Marja Vuento

Äitimyytti

muistilappuja referaatti pohdintaa

Keltavalmuskasta löydetty lihassyitä hajottavaa myrkkyä

Keskisuomalainen 137(246), 46 otsikoi perjantaina 7.9.2007 Keltavalmuskasta löydetty lihassyitä hajottavaa myrkkyä. Toimittaja Mari Valkosen kirjoittamassa jutussa siterataan sienitieteen dosenttia Harri Harmajaa Helsingin yliopistosta, jonka mukaan keltavalmuskasta löydetty myrkky hajottaa poikittaisia lihassyitä. Suomessa keltavalmuskan on epäilty aiheuttaneen oireita yhdessä tapauksessa. Keltavalmuskaan on tuolloin syöty runsaasti useiden päivien ajan. Munuaiset joutuvat liikarasitukselle ja se aiheuttaa romahduksen. Ranskassa on todettu jopa kuolemaan johtaneita tapauksia, tosin ei olla täysin varmoja, onko kyseessä täsmälleen sama laji kuin mitä tämä Suomessa kasvava on. Kuvan sieni ei ole keltavalmuskaa nähnytkään, mutta tämä tieto keltavalmuskan sisältämästä myrkystä kannattaa panna mieleen ja ottaa vakavasti.

Suomen Sieniseuran puheenjohtaja Tuula Niskanen arvelee, että oletettavasti pienissä määrissä keltavalmuskaa voi syödä kuitenkin edelleen, mutta lapsille sitä ei pidä antaa ollenkaan!

Sienien merkinnät ovat muuttuneet.
X on merkkinä haitallisista sienistä
pääkallo myrkyllisistä
ja tähti syötävistä.
O on ryöppäyksen merkkinä

Sieniseurojen foorumi

muistilappuja referaatti

Vaarassa, Löytyykö lautaseltasi antibioottiresistenssi merkkigeeni (ARM)?

Hortonomi Emma Karimaa kirjoitteli Aamulehden mielipiteisiin järkevänoloisen kirjoituksen otsikolla Ruoka voi olla vaarallista. Aamulehti, 126(216), A4. Hän aloittaa tekstinsä viittaamalla AL 30.7. olleeseen juttuun, jossa Suomen kuluttajaliiton ja maa- ja metsätalousministeriön edustajat hyssyttelevät ihmisten pelkoja ja leimaavat purnaajat tietämättömiksi. Näin vaikka tieto muuntogeenisten organismien riskeistä ja ympäristölle ja ihmiselle lisääntyy koko ajan. Geenimuuntelua ei ole todistettu turvalliseksi, päinvastaisia tutkimustuloksia sen sijaan tulee julkisuuteen –yhtiöiden liikesalaisuuksista huolimatta – aika ajoin, toteaa Karimaa. Karimaa kysyy seuraavaksi, että mikä geenien siirtämistä tekee sitten vaarallista? Ja hän vastaa. Luonto ei siihen pysty, siirtely on mahdollista vain laboratoriossa.

Kun soluihin ammutaan vieraita geenejä vain pieni osa niistä pääsee sisälle DNA:han. Jotta voidaan tunnistaa maljassa olevista tuhansista solista ne, joihin vieras geeni on saatu, tutkijat liittävät siirrettävään geeniin antibioottiresistenssi merkkigeenin (ARM). Jos geenipakkaus onnistuu pääsemään sisään solun dna:han, ARM-geeni tekee solun vastustuskykyiseksi muuten tappavalle antibioottiannokselle. Geenipyssyllä ampumisen jälkeen solut hukutetaan antibiootteihin. Henkiin jäävistä tiedetään, että ne sisältävät vieraan geenin – muut kuolevat. Tutkijoiden pelko siitä, että kun ihmiset ja eläimet syövät muuntogeenistä ravintoa, ARM-geenit voivat siirtyä ruoansulatuskanavan bakteereihin. Tätä kutsutaan horisontaaliseksi geenisiirtymäksi. Karimaa kirjoittaa, että tällainen geenisiirtymä voi johtaa sellaisten sairauksien ilmaantumiseen, johon antibiootit eivät tehoa.

Karimaa antaa esimerkkinä muutogeenisten kasvien epävakaudesta maissin, joka tuottaa Basillus thuringiensis-maabakteerista otettua toksiinia omaksi torjunta-aineekseen, saattaa yllättäen käydä niin, että myrkkyä onkin kasvissa ihmisille ja eläimille vaarallisia määriä.

Karimaa tuo esiin New York Timesin 1.7.2007 julkaistun artikkelin, jonka mukaan geenimuuntelulta on pudonnut sen teoreettinen pohja pois. Teorian mukaan geenit toimivat siististi. Yksi geeni-yksi vaikutus. National Human Genome Research Institutin tutkijaryhmä on kuitenkin havainnut, että geenit vaikuttavat toisiinsa verkostomaisesti. Todistusaineisto verkottuneesta genomista romauttaa käytännössä perustan kaikilta tähän päivään mennessä tehdyiltä virallisilta riskiarvioinneilta, jotka liittyvät kaupallisiin bioteknologian sovelluksiin – niin gm-viljeykasveihin kuin lääketuotteisiinkin, toteaa Karimaa.

Geenimuuuntelu vaarantaa luonnonkasvien perimän lisäksi myös tavanomaisesti jalostettujen viljelyskasvien sekä maatiaislajikkeiden korvaamattoman arvokkaan perimän, jota ei kerran sen tuhouduttua saada takaisin. Karimaa toteaa, että Kymmenien tai satojen metrien levyiset suojakaistat tavallisen ja gm-kasvien välillä on yhtä tyhjän kanssa, sillä mehiläisten medenhakumatkat voivat olla kilometrin mittaisia, tuulipölytyksestä puhumattakaan. AL 126(216), A4.

Vastaavasti AL 13.8.2007 mielipidepalstalla on Ilkka Lähteenmäen kirjoitus otsikolla Biologista tasapainoa heilautetaan. Lähteenmäki mainitsee, että geenimanipuloidulla soijalla saadaan 20% lisäkasvu lihan tuotannossa. Lähteenmäki pohdiskelee, mitä lihan nopeutuva kasvu vaikuttaa niiden taudinkestävyyteen. Hän viittaa nimeltä mainitsemattomaan eläinlääkäriin, joka on todennut lemmikkieläinten kuolevan nykyisin useammin syöpään, koska ne kasvavat kaupan rehuilla nopeasti ja solujen taudinkestävyys syöpää vastaan ei ehdi kehittyä riittävän vahvaksi.

Manipuloidun soijan kasvua kiidhyttävä vaikutus perustuu proteiineihin, jotka nopeuttavat solujen jakautumista ja kasvua. Kasvuun käytetty aika lyhenee, mutta samalla solujen terveyttä ylläpitävien mikro-organismien ”kypsymiseen” tarvittava aikakin lyhenee. Tästä syystä soluista tulee taudinaiheuttajia vastaan puolustuskyvyltään heikompia.

Lähteenmäki toteaa, että ympäristössä tapahtuvat muutokset heilauttavat aina ihmisen biologista tasapainoa tavalla tai toisella. AL 126(217), A4.

Tuleepa mieleeni tässä kevään ja kesän aikana kerrotut uutiset mehiläisten joukkokuolemista. Edesmennyt isäni ihmetteli muutamia vuosia sitten oman mehiläistarhansa joukkokuolemia ja kuningatarkatoja. Hän kertoi, että koskaan aikaisemmin ei ollut tapahtunut mitään vastaavaa.

Geeniruokaa ei tuoteta ruoannälkään vaan voitonnälkään. Kepan raportin nimi onkin tässä suhteessa oikein osuva. Kauhuskenaario, jos kaikki irtoaa ns. käsistä on se, että ihminen pilaa koko maapallon niin, että täällä ei enää ole syötävää ihmisille eikä eläimille. Katoaako geenimanipulaation takia kyky lisääntyä?

Sinänsä ei ole mitään uutta, että asioihin skeptisesti suhtautuvat leimataan tietämättömiksi, vainoharhaisiksi ym. Se on ollut maan tapa jo ammoisista ajoista lähtien. Keisarin uudet vaatteet on hyvä satu. Tyhmät näkevät olemattomat vaatteet ja vakuuttavat niiden olemassaolon. Ryhmäpaine estää sanomasta ääneen asioita.

Se mikä itseäni pelottaa näissä jutuissa on se, että muutama ahne ja täyskahjo päättää muiden elämisen reunaehdoista ja laadusta voitonkiilto silmissään. Ei auta vaikka ahneella on paskainen loppu, sillä ahne aiheuttaa paskaisen lopun myös muille.

Lähteitä

Bakteerien raskasmetalliresistenssi ja sen hyödyntäminen raskasmetallikontaminoituneen maan tutkimisessa

Bioteknologia info

Euroopan parlamentti Istuntoasiakirja

Geenitekniikka etenee jättiharppauksin – kuluttajan vaikea pysyä perässä

Kepa: Geeniruokaa ruoannälkään vai voitonnälkään (pdf)

Kirsi Törmäkangas Geenitekniikalla tuotettujen kasvien riskiarviointi (pdf)

’Genetic Engineered Food’

’GM Food’

Luonnonkasvien siemenet

Tammisola Jussi Ruokaa sellaisena kuin luonto sen tarkotti

Turunen Tytteli Transposonipohjaisen muuntosysteemin kehittäminen genomisen DNA:n bakuloviruskirjastojen valmistamista varten
(Development of Transposon Based Converion System fo Creating Genomic DNA-libraries into Baculoviruses) (Gradut: UKU)

Suomeen tuodaan geenimuunnellulla rehulla ruokittujen sikojen lihaa (Yle)

Google haku hakusanoilla antibioottiresistenssi merkkigeeni

New York Times

Kiusaaminen alkaa taas?

Kiusaaminen, sellaisena tätä roskapostitulvaakin voi kai pitää, on puhuttanut jälleen koulujen alkaessa. Sähköpostikiusaajienkin kannattaisi miettiä sitä, että mitä kaikkea muuta voisi sinä aikana tehdä, kun tehtailee toisille ikäviä sähköposteja. Ajan voisi käyttää paljon tehokkaammin ja itselleen hyödyllisemmin tähän aikaan vuodesta menemällä marjaan tai sieneen. Myös sukankutominen voisi olla miellyttävä vaihtoehto, sillä takuuvarmasti talvi tulee taas tänäkin vuonna.

Keskisuomalainen otsikoi sunnuntaina 12.8.2007 Tuskan kantajat. Koulukiusaaminen alkaa taas, 137(220), 15. Juttu on toimittaja Satu Kakkorin kirjoittama. Kakkori aloittaa, että vuodet tai vuosikymmenetkään eivät pyyhi pois kulukiusaamisen muistoja, eivätkä kokoaan hävitä kiusaamisen vaikutuksia elämään. Kakkori toteaa, että siinä missä joku haluaa vahvana aikuisena kohdata kiusaajansa, toiset välttävät heitä lopun ikäänsä. Hän toteaa jutussa myös, että epäluottamus aikuisten kykyyn auttaa kiusattua lasta säilyy, jos omalla kohdalla apua ei löytynyt tai sitä joutuu odottamaan vuosikaudet. Juttuun on haastateltu muutamia koulukiusattuja jotka kertovat karuja tarinoita kokemastaan kiusaamisesta.

Kiusaajalla ei mene hyvin. Asiaa on tutkittu ja päädytty siihen tulokseen, että kiusaajilla on usein persoonallisuushäiriö. Mielestäni tämä tieto ei ole yllättävä. Työpaikkakiusaajan profiilikin on juuri samantyylinen ja kiusaaja, emotionaalisesti kylmänä ihmisenä, pystyy jatkamaan kiusaamistaan ns. maailman tappiin saakka, tuntematta minkäänlaisia omantunnontuskia käytöksestään.

Jutun alla olevassa loki.kirjoituksessa Satu Takala otsikoi: Koulukiusaajia suojellaan enemmän kuin kiusattuja, pitänee paikkansa. Ensinnäkin asenne koulukiusaamiseen vielä takavuosina oli sellainen, että ei pidä leikistä suuttua. Kiusaajan pahaa oloa korostettiin, että ei silläkään ole helppoa jne. Takala toteaakin, että kiusaamisen syyn etsinnällä vieritetään syy kiusaamisesta kiusatun harteille. Annetaan ymmärtää, että vika on jollakin tavalla kiusatussa itsessään. Eikä se ole.

Kiusaamisen syyksi kelpaa mikä tahansa. Syitä voivat olla mm. se että vanhemmat ovat vanhanaikaisia kun ovat naimisissa tai perheessä on samat vanhemmat kaikilla sisaruksilla. Syy voi olla joku harrastus, jota itsellä ei ole tai jossa kaveri on itseä parempi jne. Kiusaaminen jatkuu yleensä läpi kouluajan ja vielä sen jälkeenkin.

Valitettavan usein käy niin, kun kiusaamisasioita yritetään ryhtyä selvittelemään, että kiusaajan vanhemmat kieltäytyvät uskomasta, että heidän lapsensa voi olla kiusaaja. He puolustavat lastaan leijonaemon/isän tavoin ja syyllistävät kiusatun valehtelijaksi ja herkkänahkaiseksi. Vanhemmat huomaamattaan(?) siirtävät asennetta että tuon tyypin kiusaaminen on aivan sallittua lapseensa. Asenne korostuu vielä siinä, että yleensä tällaisen selvitystilanteen jälkeen kiusaajan vanhemmat lakkaavat yleensä tervehtimästä kiusatun vanhempia jne. Kiusattu joutuu vaihtamaan koulua, kiusaajan jäädessä tutuille sijoilleen ja josta hän edelleen vuosienkin kuluttua tutun ryhmän tuella pystyy kiusaamaan kohdettaan mm. kaupungilla. Kuka selittäisi näille pienille Mateille ja Maijoille, että kun heidän oma ikänsä lähenee 18, alkaa huutelu kaupungilla täyttää julkisen herjaamisen tuntomerkit tai perättömän tiedon levittäminen toisesta muuttuu vähitellen teoksi, johon virkavalta voi aivan oikeasti puuttua.

Nettikiusaaminen ja kännykkäkiusaaminen ovat asioita, joihin ei ole älytty säätää selkeitä lakeja vaikka aivan selkeästi sellaiseen olisi tarvetta.

Muutama linkki

Blogisisko3:ssa on asiaa kiusaamisesta

Kiusattuja ja kiusaajia Valot ja varjot -blogi Junikan kirjoitus on edelleen hyvin ajankohtainen

Koulukiusaaminen (aiempi postaukseni aiheesta)

Koulukiusaaminen (Wikipedia)

Taivahalla lensi juuri…

Taivahalla lensi juuri…iso pallo, pallo uusi, jota kirppu innoissaan ryhtyi oitis kuvaamaan…Tämä kuva olisi paremmin sopinut tuon yksin liikenteessä -postaukseni kuvitukseen, mutta sitä ei nyt sattunut juuri silloin olemaan hollilla. Nimittäin tuolla taivaalla ollaan vielä nykypäivänäkin aika tavalla yksin liikenteessä. No kolareilta ei sielläkän ole vältytty, mutta kuitenkin. Ajattelin nimittäin toimia vielä vähän aikaa liikennepoliisina.

Mutta käy se tähänkin. Päivän (24.7.2007, vk 126(199), A8) Aamulehti nimittäin otsikoi Autoilijoiden tolkku on virallisesti kadonnut
Liikennekuolemat: Turvallisuuskehitys on murheellisella matkalla viisi vuotta taaksepäin.

Toimittaja Mikko Pulliainen on haastatellut artikkelissa ylikonstaapeli Kilpeä Tampereen liikkuvasta poliisista sekä liikennepsykologi Rajalinia Liikenneturvasta. Molemmat ovat sitä mieltä, että meininki on tolkutonta. Tilastot kertovat lahjomattomasti, että liikennetuva on heikentynyt. Tähän mennessä on liikennekuolemissa menehtynyt 178 henkilöä. Se tarkoittaa sitä, että jos sama tahti jatkuu, ehditään noin 400 uhriin.

Rajalinin mukaan tyypillinen riskikuljettaja on mies. Hän on usein nuori, humalassa tai molempia kirjoittaa Pulliainen. Rajalin jatkaa, että nuoret miehet kolaroivat yöaikaan ja kesäviikonloppuisin. He ovat usein päihtyneitä ja kaahaavat ylinopeutta. Nuoret naiset kolaroivat liukkaalla, päiväsaikaan ja selvin päin. Viinaveron lasku näkyy tienpäällä törkeiden rattijuopumisten kasvamisena. Jutussa haastateltu ylikonstaapeli Kilpi tuntee tapauksia, joissa kuljettaja menettää korttinsa ja joutuu muutaman päivän sisällä uudelleen kolariin.

Kommenttiosastolla on toimittaja Merja Aaltion kirjoittama Kaistapäät valtaavat ajokaistat. Aaltio kirjoittaa, että osalle kuljettajista kyltti ”ohituskaistan alkuun 6 kilometriä” tuntuu kuitenkin olevan kehoitus mahdollisimman pikaiseen ja vaaralliseen yritykseen. Liekö tarkoitus ehtiä sille tulevalle ohituskaistalle ennen muita.— Hieman myöhemmin Aaltio toteaa, että liikenteessä ei riitä, että huolehtii omasta käyttäytymisestään. Yksi hullu tai humalainen ehtii tappamaan aika monta ennen omaa kuolemaansa. Täytyy vain toivoa, että niitä hulluja osuu omalle tielle mahdollisimman harvoin, päättää hän juttunsa. Samaa toivon minäkin.

Tulenteko esi-isien tapaan ilman tulitikkuja

Tulenteko ilman tulitukkuja, aivan sillä tavalla esi-isien tapaan on tosi mielenkiintoinen juttu, ainakin minun mielestäni. Muuramessa oli menneenä viikonloppuna Antiikki- ja perinnepäivät ja koska olen melkein museoesine itsekin, raahauduin tietenkin sinne. Tulenteko ilman tulitikkuja on mielenkiintoinen projekti. Aiheeseen pääsi tutustumaan Paavo Ihlbergin asiantuntevan ja havainnollistavan esityksen pohjalta. Ks. artikkeli Tuluskivi-lehdestä, joka ovat kirjoittaneet harrastelija-argeologit Paavo & Annika Ihlberg / Keski-Suomen muinaistutkijoista.)

(Tässä ohjeet moderniin tulentekoon ja mukana ovat myös turvallisuusohjeita.)
Esi-isien tulentekoon tarvitaan tulukset ja taulaa, tulen herättämiseen katajankuorta ja tuohta.

Tulukset:= piikivi ja iskurauta

Iskuraudalla lyödään piikiveen jotta saadaan aikaiseksi kipinä. Kipinällä sytytetään pala kuivattua taulaa, joka alkaa kytemään ja tällä kytevällä taulanpalasella sitten sytytetään tuli.

Taula oli todella kiinnostava juttu! Ajattelin kokeilla sitä käsitöissäkin tai pikemminkin jossakin askartelu/koristeluyhteydessä sillä se vaikuttaa upealta, säämiskämäiseltä materiaalilta. Sen kestävyydestä minulla ei ole aavistustakaan, mutta sekin selviää kokeilemalla.

Taula

Taula on esi-isiemme tulenteossa käytettämä sytyke. Taulan tarkoituksena on ollut varastoida tuluksilla siihen iskettävä kipinä. Taulaa saa isosta ns. taulakäävästä.

Taula tehdään näin:

Taulaa saadaan koivunrungoissa kasvavasta taulakäävästä. Kääpä on kova harmaakuorinen ja sen alapuolella on ruskea pillistö. Kuinka ollakaan juuri menneellä viikolla otin koivunkantoon kasvaneet käävät irti ja ajattelin heittää ne bioroskiin, jos en mitään muuta käyttöä niille keksi. Jostakin syystä ne nyt kuitenkin jäivät siihen kannon päälle.

Ohjeen mukaan käävästä vuollaan ensin pois kova kuori. Kuoren alta löytyy sitten se varsinainen taula-aine. Taulasuikaleita liotetaan pari päivää tuhkalipeässä, jota saa liuottamalla puoleen litraan vettä kourallisen koivutuhkaa. Eli nyt ensiksi täytyy polttaa pari koivunhalkoa grillissä, jottaa saa siivilöityä koivuntuhkaa. Kun taulat on liotettu ne kuivataan. Kuivaamisen aikana tauloja taivutellaan ja lämmitellään käsien välissä, mikä nopeuttaa kuivamista. Samalla taula venyy. Se on ohutta ja silkkimäistä kuin hieno säämiskä! Lue tarkemmin tuosta Tuluskivi-lehdestä, joka on saatavilla tuosta linkistä. Lehti on vuodelta 2004.

Tässä kuvassa olevassa nahkapussissa on taulaa, tuluskivi etualalla.
Erilaisia tulentekotapoja

Käävät

Linkki Tieteen Kuvalehden ingressiin

Linkki tulentekotapoihin

(Tässä ohjeet moderniin tulentekoon ja mukana ovat myös turvallisuusohjeita.)

Aamulehdestä poimittua mm. peacetakescourage.com

Aamulehden Heidi Asplundin -3.6.2007, AL 126(150),A15- otsikolla Maailma mallillaan oli tosi mielenkiintoista asiaa.

Ensinnäkin siellä esiteltiin 16-vuotiaan Ava Loweryn blogi, joka käsittelee Irakin sotaa. Ava on saanut tappouhkauksia jne. kirjoittaessaan blogiaan. Tyttö on kotoisin Alabamasta. Avan blogissa vierailee päivittäin 30 000 ihmistä ja se löytyy osoitteesta www.peacetakescourage.com. Kuten Asplund tekstissään toteaakin, kaikki voivat vaikuttaa. Tässä voisi olla yksi aivan konkreettinen vastaus siihen miksi nettikeskustelu pelottaa vallanpitäjiä.

Toinen asia liittyykin sitten suuren ja mahtavan, sen toisen niistä, valloituksiin Chagos-saarilla. Saarten asukkaat haluavat oikeuden omiin saariinsa.

Kolmantena Asplundin kirjoittamassa tekstissä kunnostautuu eräs, ennenkaikkea potenssilääkkeestään, kuulu lääkealan yritys, joka on käyttänyt testaamatonta lääkettä aivokalvontulehdusepidemian aikana Nigerialaisille lapsille. Niimpä niin. Testieläimet haetaan sitten toisaalta, jos rottakokeita ei tehdä. Eettisestä ajattelusta tässä nyt ei ole taas edes hajuakaan.