On jatkumo Neulekirppu -käsityöblogilleni, josta blogivillitykseni alkoi ja sisarblogi Kuvauksia by Neulekirppu -kuvablogilleni, jossa blogivillitykseni pääsi täysin valloilleen. bloggaaminen olikin välillä aika vallatonta.
Tämä blogi ei ole käsityöblogi, vaikka blogin nimi siihen saattaa erehdyttävästi viitatakin. Nimi Neulekirppu on kuitenkin jo vakiintunut nimimerkikseni, että en ryhtynyt sitä vaihtamaan. Jos se estää jotakuta tulemasta blogiini ja tutustumaan sisältöön, niin totean siihen, että oma moka. Tosin en sillä mielellä, että jotakin menettäisi, jos ei tänne tule kurkistelemaan, mutta näin vain yleisesti asennetasolla.
Blogin linjaa en tiedä. Alunalkaen piti tässä blogissa julkaista vain kuvia ja rajata tekstit toiseen jne. Plaap, plaap…
Bloggaukseni tavoitteet eivät ole mitään maailmaa syleileviä. Aivan aluksi tavoitteeni oli oppia tekemään koodinpätkää ja ylipäätään bloggaamaan. Koska en ole enää mikään teini, niin kynnys aloittaa oli aika korkea. Aloitin siis silloin kun bloggerilla oli se ns. alfa-versio. En omistanut kunnollista digikameraa ja käsitöistä kertominen ilman sitä vekotinta lienee aika mahdotonta. No nyt kameroita on sitten useampi.
Blogini äitinä voidaan pitää täydellä syyllä Halo-Efekti blogissa kuviaan ja kannanottojaan ilmaisevaa Halo Efektiä. Törmäsin siis Halo Efektin ja hänen kuviinsa verkossa. Halo Efektillä oli silloin sellainen kuvamaailma kuin Karviaismarjakiisseli. Wow, mitä kuvia.
Blogeja-listani päivittyy epäsäännöllisesti. Entinen blogini Kuvauksia by Neulekirppu on saatavilla sekä bloggerissa satunnaisesti päivittyvä blogi Kirppukuvaa. Aika ja innostus ei juuri nyt riitä tähän.
Blogeja
Tekijänoikeus ja oikeus valokuvaan (Lähde: Kuvasto)
Valokuvauksesta tietosuojalain näkökulmasta.
WordPressin Neulekirppu’s Weblog eli siis tämä blogi sisältää kai enemmän kuvia tai ainakin sen pitäisi. Kuvaksia by Neulekirppu on muistona menneestä. Kirppukuvaa -blogi luultavasti on ???? en osaa sanoa, mikä se on. Sen piti olla aktiivinen, mutta….
Valokuvia meiltä ja muualta
Halo Efekti (blogger) Mansikat.
Halo-Efekti blogissa on kuvatulvaa ja irrationaalista löpinää ja Halo Efekti Universe sisältääkin jo puoli valtakuntaa
Hotasen kartan reunalla on WordPressin puolella ja se on nykyisin saari. Saaressa tulevat reunat tosin vastaan aika vikkelästi. Yleensä. Hotasen kuvat ovat bloggerissa, jossa myös Hotasen kuvallisia ajatuksia asusteli muinoin.
Kameravene kippari on Mari -huippukuvia huippukuvaajalta!
KooTeen Kuvablogi ja Kuvakulmat ovat saman kuvaajan blogeja
Kuvauksia by Neulekirppu alunperin kuvien julkaisemiseksi perustettu blogini, jonka jalanjäljissä tämä blogi jatkaa. Mainitun blogin postaukset on siirretty tähän blogiin.
Kuvauksia-blogikaimani päätti laittaa kaikki saman katon alle: Russian Tea Time Studio
Leenan Photos Only
Liisan kuvat ja Liisan jutut sisältävät taustoja ja mukavia tunnelmia
Liisalla on myös word pressissä kuvablogi.
Rupuranta.net, sivut puhuvat puolestaan
Marian kuvat ja Marian Kiikkerä mankeli, joka on WordPressissä
Miss Kitty, NFC is one friend of the Black Rabbit
Much Ado about something, Sara from the U.S.A
Raija’s Havumajan ympäristö
Valokuvatorstai Valokuvatorstain haasteet haastavat ajattelemaan kuvallista ilmaisua
Verkkomerkit, kuvia Tampereelta
Willow’s Cottage Willow’s cottage you can find up also life and knitting
Kiinnostavia kannanottoja ja pohdintoja
Blogisisko ja Blogisiskon edellinen blogi: Blogisisko2 erityisesti taustat ja tarinat ovat mielenkiintoisia
Helanes kirjoittaa teräviä haikuja ajankohtaisista aiheista
In Medias Res rohkeita ajankohtaisia kannaottoja ja syvällisiä ajatuksia
Kemppinen kirjoittaa kiinnostavasti – ei suotta suosittu
Kaisan tuumooksia, pohdintoja Pohjanmaalta
Opettajankouluttaja Kannattaa tutustua ja pohdiskella
Paperineuvoksen pakinat ja Ritva Viertola-Cavallarin blogeja mm. Rakkautta yli rajojen Ummet ja lammet WordPressissä
Ripsa on kriitikko pohjoanmaalta
Tuhat sanaa Tuija Aallon blogi Kansalaismediakatsauksen tiimoilta
Taide, kirjoittaminen ja käsillä tekeminen
Neulekirppu käsityöblogini, josta bloggaamiseni alkoi. Ko. blogia eni enää päivitä ja se on poistettu listoilta. Mainitun blogin postaukset on liitetty Neulekirppu’s Weblog -blogiini eli siis tähän, mutta koska mokasin kuvien kanssa tässä syyskesällä 2009, hävisivät postausten kuvat kuin tuhka tuuleen, joten poistin ne sitten lähes kokonaan.
Kaisan ylläpitämä Tarinamaanantai on suosikkini
Listauksia neuleblogeista
Suomalaisten neuleblogien kooste/listaus
Tämä blogi sisältää myös neuletapaamisia.
Valokuvaus, valotus
Digicamera.net Ehdottomasti tutustumisen arvoinen sivu, jonka kaikki valokuvauksesta kiinnostuneet ehkä tietävätkin.
Kameralaukku Keskustelua valokuvauksesta.
Kuvataidekoulu (Jkl)
Objektiivi (Wikipedia)
Tästä tietoa pikseleistä, mitä ne ovat (Wikipedia) (Myös tästä kannataa katsoa)
Polttoväli, tässä lisää polttovälistä.
Rinne Olli artikkelikooste
Vastavalo Etusivulla kerrotaan toiminnasta mm. näin: Vastavalo.fi erottuu suuren kuvaajamäärän tuottamalla monipuolisella ja laadukkaalla kuvavalikoimallaan. Kuvaajille palvelu tarjoaa perinteisistä kuvatoimistoista poiketen myös mahdollisuuden saada palautetta. Myös näyttelyt ovat luonteva osa palvelua. (Lähde (Vastavalo.fi)
Virtuaaliyliopisto sis. linkkejä valokuvaukseen. Myös jotakin opetusmateriaalia.
Linkkejä kamerasivustoihin sekä Vertaa.fi-hintavertailuun
Linkkejä erilaisiin kameroista kertoviin sivuihin
Maailman web-kamerat löytyvät virtuaalimatkalta.
Canon Eos 400D Perussivu edelliselle tästä
Sony
Tarvikekauppa.com
Ammattilaisia asialla
Studio Liisa Karling vaikuttaa Tamperella.
Sari Muhonen Jyävskylässä
David Stoecklein kuvaa hevosia
Robert Varva (ks. wikipedia) lienee yksi tunnetuimmista hevoskuvaajista. Horse and Rider-lehti esittelee hänet nettisivuillaan.
Veikko Vasama -galleria
Lehtiä, Uutisia, Radiosivuja yms.
Suomen Journalistiliitto ry:n sivuilla on aika kattava luettelo eri alojen lehdistä.
Harrastelehdet
Hevoset ja Ratsastus
Iltapäivälehdet
Päivälehdet
Ulkomaalaiset
In English
Auf Deutch
Spiegel
Aktuelle Nachrichten
OÖnachrichten
Svenska
Myytäviä hevosia
HevostalliNET (Horses for sale in Finland)
Edit 12.10.2009
Satutko omistamaan tuota Burda, joulukuu 12/1993, M134, jossa mainitsit olevan frakin kaavan (ratsastushousujuttusi yhteydessä). Unelmoin, että ompelisi sulhaselleni frakin häihimme ja kaavaa ei meinaa mistään löytyä, joten jos sulla se olisi niin jos sen saisi vaikka ”vuokrata”, eli lainata ja vaikka maksaa siitä jotain hyvitystä.
Jep. Vastasin sinulle sähköpostilla.
Palataan asiaan tarkemmin siellä.
😀