Lööppiuutisia:
Syksyn ylioppilaista kaksi kokelasta on saavuttanut kahdeksan laudaturia.
Lisäksi yksi on kirjoittanut seitsemän laudaturia.
Kahdeksan ällän ylioppilaaksi kirjoitti nainen Tampereen klassillisesta lukiosta ja mies helsinkiläisestä Ressun lukiosta, josta on myös seitsemän ällän ylioppilas.
Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Anneli Roman ei lähde tekemään johtopäätöksiä syksyn hyvästä sadosta. Hän kuittaa sen sattumaksi.
Noin 4700 kokelasta lähti syksyllä tavoittelemaan valkolakkia. Heistä joka viides sai reput.
Ylioppilaskirjoitukset läpäisseistä 3500 kokelaasta yli 800 puolestaan jää odottamaan valkolakkiaan, koska heiltä puuttuu pakollisia lukiokurssien suorituksia.
Syksyn kirjoituksiin osallistui kaikkiaan yli 37000 opiskelijaa, mutta suurin osa heistä ei yrittänytkään saada vielä ylioppilastodistusta. Valtaosa suoritti vain yhden tai kaksi koetta alta pois pienentääkseen kevään koeurakkaansa.
Uusien ylioppilaiden nimet julkistetaan maanantaina 29. marraskuuta. (Ilta-Sanomat)
Haluaisin kuulla 10 vuoden kuluttua, mitä näistä kaikista superylioppilaista on oikeasti tullut.
Näyttää valheella onneksi välillä olevan lyhyet jäljet. Mutta oikeasti on ihmisillä pokkaa: Navigaattorinsa toimintaongelmista valittanut teki pahan virheen raivostuessaan kodinkoneliikkeessä.
Asiakas oli mielestään viallista navigaattoria palauttaessaan raivostunut ja paiskannut tuotteen myymälän lattialle.
Myöhemmin mies oli valittanut viallisen, 394 euron hintaisen navigaattorin myymisestä Kuluttajariitalautakunnalle ja väittänyt laitteen pudonneen hänen taskustaan lattialle. Väitteensä tueksi hän oli liittänyt mukaan todistajan lausunnon.
Laitteen myynyt liike oli kiistänyt kuluttajan vaatimukset. Lopullisesti liike veti maton kuluttajan vaatimusten alta lähettämällä Kuluttajariitalautakunnalle valvontanauhavideon, jolla kuluttaja selittää liikkeessä laitteen toimivuutta.
Tallenteella näkyy selvästi, kuinka raivostunut asiakas paiskaa laitteen voimalla lattiaan.
Lautakunnan käsityksen mukaan laitteen toimivuus ja virhe eivät enää tällaisen käsittelyn jälkeen ole luotettavasti todettavissa. K on aiheuttanut tilanteen omalla toiminnallaan. Lautakunta ei nyt ole voinut todeta, että laite olisi ollut virheellinen eikä lautakunta suosita navigaattorin hyvitystä.
Valtteri Varpela (Ilta-Sanomista tämäkin)
Suomessa on konfliktiosaamista. Olemme kautta historian pelastaneet svedut pulasta. Kannattaisi pitää suu kiinni sillä puolella lahden.
Ruotsalaislehti Aftonbladet piruilee Suomen brändityöryhmän työstä verkkosivuillaan.
Sota? Soita Suomeen – se ratkaisee kaiken!, näin lehti otsikoi Suomen maabrändiryhmän toivovan vuonna 2030. Juttu oli eilen illalla yksi lehden verkkosivujen pääjutuista.
Piruilu liittyy siihen, että brändityöryhmä haluaa Suomesta kansainvälisten konfliktien ratkaisijan. Ryhmän mukaan Suomessa tulisi järjestää vuosittain rauhansovittelulle omistetut Ahtisaari-päivät. Päivillä jaettaisiin myös eräänlainen pikku-Nobel-palkinto.
Brändityöryhmän puheenjohtaja Jorma Ollila hehkutti tänään Suomen valtteja raportin julkistustilaisuudessa.
– Suomi on maailman toimivin yhteiskunta. Täällä homma toimii. Suomalaiset luottavat toisiinsa ja suomalaisilla on tapa löytää epätavallisia ratkaisuja. Eikä siihen odoteta käskytystä yläpuolelta.
Aftonbladetin jutun perässä on myös kysely, jossa kysytään, onko Suomi maailman paras maa. Ruotsalaislehden sivuilla vastaamassa käyneistä 64 prosenttia on sitä mieltä että ei ole.
(Ilta-Sanomat)
Ja taas tästä työpaikkakiusaamisesta. Tällä kerralla SUPO:sta:
Supon ylitarkastaja sanoo laitoksen korkeimpien johtajien järjestelmällisesti kiusanneen alaisiaan vuosikausia.
Ylitarkastaja Matti Mikkolan kiusaamisväitteistä kertoo Suomen Kuvalehti.
Yli 40 vuotta Supossa työskennellyt, 62-vuotias Mikkola sanoo lehdessä joutuneensa järjestelmällisen syrjinnän ja kiusaamisen kohteeksi vuodesta 1994 alkaen. Tuolloin Supon päällikkönä toimi Seppo Tiitinen, ja kaksi vuotta myöhemmin hänen paikalleen siirtyi Seppo Nevala.
– Kiusaamiseen ja syrjintään ovat syyllistyneet Supon edellisen päällikön Seppo Nevalan kaudelta alkaen lähes kaikki Supon ylimmät esimiehet. Kohteina on ollut muun muassa hallintotoimistojen päälliköitä, ylitarkastajia ja osastosihteereitä, Mikkola sanoo Suomen Kuvalehden haastattelussa.
Mikkolan mukaan työntekijät eivät uskalla valittaa kiusaamisesta, koska pelkäävät kostoa. Hän puhuu lehdessä jopa pelon ilmapiiristä.
Mikkola mainitsee lehdessä esimerkkeinä kiusaamisesta työtehtävien karsimisen, työntekijöiden mustamaalaamisen ja ja pakkkosiirrot toisiin tehtäviin.
– Näillä keinolla ihmisiä eristetään ja heidät vaiennetaan vähitellen olemattomiin. Supossa on nyt jo eläkkeellä olevia ylietsiviä, joille ei annettu kolmeen viimeiseen vuoteen kunnollisia työtehtäviä, Mikkola kertoo.
Itse hän sanoo joutuneensa ajetuksi nurkkaan. Mikkola sanoo Suomen Kuvalehdessä, että Supoa on arvostettu niin paljon, että sille on annettu liian paljon anteeksi.
Nelosen uutiset kertoi aiemmin tässä kuussa, että Supon kenttävalvontayksikön päällikkö Paavo Selin syyttää Supon johtoa mustamaalaamisesta ja kiusaamisesta. (Ilta-Sanomien uutinen tämäkin)
Suomen Kuvalehdestä voi lukea otsikolla Harkittu murha mielenkiintoisesta kirjasta, jossa kerrotaan WSOY:n kriisistä.