Koulukiusaamiseen ryhdyttiin suhtautumaan hieman vakavammin vasta Jokelan ja Kauhajoen tapahtumien jälkeen. Tosin puhe on jälleen laantunut. KiVa-kouluhanke on tosin aloitettu. Toiveita on, että selkä toimintamalli helpottaa asioihin tarttumista ja auttaa opettajaa huomioimaan paremmin kaikki prosessiin liittyvät asiat. Miksi vasta Jokelan kaltaisen tapahtuman jälkeen ryhdytään puhumaan koulukiusaamiseen liittyen nollatoleranssista? Jossakin lehdessä luki, valitettavasti lähde on nyt päässyt hukkumaan ja lehti, joten siteeraan vapaasti, mutta ajatukset ovat siis jostakin lukemastani jutusta:
Miksi lapsen pitää sietää sitä, että häntä hakutaan toistuvasti työpaikallaan (koulussa)? Menisikö aikuinen töihin, jos pomo tai työkaveri sanoisi joka päivä tyhmäksi, jos hänelle käännettäisiin selkä aina kun hän tulee esim. kahvihuoneeseen… Tosin monen aikuisen on pakko mennä, siitä huolimatta, että töissä ei ole hyvä olla.
Samoin Sellon surmien jälkeen puhuttiin lähestymiskellon tehottomuudesta ja esillä on ollut vainoamisen kriminalisointi (asiasta näyttää olevan adressikin). Helena Häkkinen on vaatinut vainoamisen kriminalisointia esim. HS vuonna 2008 olleessa haastattelussa. Erityisen haastavaa on jos vainoajana on joku muu aviomies tai entinen poikaystävä. Näissä tapauksissa asian saa yleensä vielä suhteellisen helposti viranomaisten hoitoon esim. tuvakotien, kriisipuhelimien tai muiden verkostojen avulla/kautta, mutta jos vainooja on mieleltään häiriintynyt muu sukulainen (esim. anoppi tai vastaava) tai lähipiiriin kuuluva henkilö (työkaveri tai ystävä) ollaankin jo paljon haastavamman tilanteen edessä. Yksinkertaisesti keinoja puuttua tilanteeseen ei ole, koska vainoamista ei ole kriminalisoitu. Vainooja voi käytännössä hankaloittaa yksilön tai jopa kokonaisen perheen elämää vuosikymmeniä ja apua ei saa mistään. Henkisestä väkivallasta ja henkisen väkivallan uhasta ei jää jälkiä.
Helena Häkkisen kirjoittaa artikkelissaan mm. näin: ”Mielikuvitus ei tunne rajoja, kun ajatellaan niitä lukuisia erilaisia tapoja, joilla vainoaja pyrkii vaikuttamaan uhrinsa elämässä. Kymmenet, joskus sadat yhteydenotot puhelimitse, kirjeitse ja sähköpostitse, vainoaminen Internetissä (nk. cyberstalking) sekä seuraaminen, tavaroiden tilaaminen toisen nimellä ja kodin tai työpaikan ulkopuolella oleskelu ovat yleisiä vainoamisen muotoja (Spitzberg 2002).
Vainoamisen keskimääräinen kesto on lähes kaksi vuotta (Sheridan ym. 2003 ja Spitzberg ja Cupach 2007). Kahden viikon kestoa pidetään nk. kriittisenä rajana: jos vainoaminen jatkuu vielä tämän jälkeen, se usein muuttuu tunkeilevammaksi, uhkaavammaksi ja uhrissa enemmän negatiivisia psykososiaalisia vaikutuksia herättäväksi (Purcell ym. 2004). Voimakkaimmin vainoamisen kestoa ennustaa suhde vainoajaan: entisiä parisuhdekumppaneita vainotaan merkitsevästi pitempään kuin tuntemattomia henkilöitä.”
Entäpä miltä mahtaa tuntua niistä henkilöstä, joiden liepeillä on kuljettu henkilön itsensä haluamatta 5, 10, 15, 20 tai 25 vuotta? Kuinka vainoamisen saa poikki? Onko uhrilla oikeutta normaaliin elämään, jossa hänellä ei ole jatkuvasti uhkaa joutua jonkun mielivaltaisen teon kohteeksi. Onko asioihin puuttuminen mahdollista vasta sitten, kun uhri väsyy lopullisesti ja tekee jotakin sellaista, että joutuu joko mielisairaalaan tai vankilaan (joka lienee vainoojan perimmäinen tarkoituskin). Lisäksi usein vainooja on taitava saamaan toiset ihmiset liikkeelle omasta puolestaan ja näin käytännössä keinot puuttua tapahtumaketjuihin ovat täysin olemattomat.
HS 2006 (Vainooja ei jätä rauhaan) olleessa artikkelissa psykoanalyytikko Petri Meronen toteaa pakkomielteisestä vainomaisesta mm. seuraavaa: ”Pakkomielteessä on kyse samastumisesta kohteeseen ja varhaislapsuuteen taantumisesta. Vauvana lapsi ei käsitä olevansa äidistä erillinen. Kun äiti lähtee hetkeksikin pois vaikkapa vain toiseen huoneeseen, lapsi pelkää menettävänsä – itsensä.
Myös stalkkeri saattaa ajatella, että ”minä olen yhtä tuon toisen kanssa – ja jos en ole, menetän itseni”. Vaikka toinen ilmoittaa, ettei hän ole mukana suhteessa, hätääntynyt stalkkeri päättää, että kyllä on. Stalkkeri ei ymmärrä, että ihmiset haluavat säilyttää etäisyyden toisiinsa. Stalkkeri tulee syliin lupaa kysymättä. Hän uskoo vakaasti siihen, että kohde tarvitsee häntä.”
Näissä tapauksissa ei todellakaan minkäänlainen järkipuhe auta. Usein järkipuhe ei tunnu tehoamaan edes niihin ihmisiin, joille stalkkeri on saanut vakuutettua oman näkökulmansa. Tai ehkäpä stalkkerin sanansaattajaksi suostunutta hävettää oma herkkäuskoisuutensa ja siksi on helpompi hävitä maan alle kuin yrittää korjata käytöksensä uhrille aiheuttmat henkiset lisävammat (jos niitä ylipäätään on edes mahdollista korjata).
Häkkinen (2008) jatkaa: ”Suomessa ei ole juuri lainkaan käyty yhteiskunnallista keskustelua vainoamisesta tai sen kriminalisoinnista, vaikka Suomi on Euroopan väkivaltaisimpia maita ja esimerkiksi lähisuhdeväkivallan vähentäminen on sisäisen turvallisuuden ohjelman keskeisimpiä tavoitteita. Suhteessa muihin Euroopan maihin myös laki lähestymiskellosta tuli Suomessa voimaan poikkeuksellisen myöhään, vasta vuonna 1999. Vainoaminen voi käsittää tekoja ja käyttäytymistä, jotka ovat Suomessa kriminalisoituja, mutta myös sellaista käyttäytymistä, jota ei ole kriminalisoitu. Esimerkiksi toistuva toisen henkilön seuraaminen, hänen kotinsa ulkopuolella oleskeleminen, ikkunoista sisään katselu, ilmestyminen paikoille joissa hän on, yhteydenotto hänen ystäviinsä tai tavaroiden postittaminen hänelle tai sähköpostin lähettäminen ei ole meillä kriminalisoitua. Ei vaikka tämä vainoaminen olisi päivittäin toistuvaa ja häiritsisi huomattavissa määrin uhrin kykyä suoriutua päivittäisistä arkirutiineista, aiheuttaisi pelkoa ja altistaisi mielenterveysongelmille. Suomen rikoslaissa myös esimerkiksi pakottaminen (RL 25:8) edellyttää väkivallan käyttöä tai sillä uhkaamista.”
Teräsahjo, T & Salmivalli, C. 2001. Tapaustutkimus kiusaamisen vastaisesta interventiosta Helsingin ala-asteen kouluissa . Helsinki: Helsingin kaupungin opetusviraston julkaisusarja. A14:2001.
Lundberg, Tom. (2010). Multaan kylvetty humanismi. Positiivarit. (23.10.2010)
Narsistit, erimielisyys ja kritiikki.
Narsisti piinaa lähipiiriään ja viranomaisia. (Yle)
Palkka pois työuupuneilta (23.10.2010)
Salo,M. Varo narsistia. WSOY: ”Suomessa elää kymmeniä tuhansia ihmisiä luonnevikaisen narsistin armoilla. Kiusaaja voi olla puoliso, vanhempi, naapuri, esimies tai työtoveri. Alistaminen voi tapahtua henkisesti tai fyysisesti, mutta yhtä kaikki se jättää aina uhriinsa syvät, elinikäiset arvet.”
Arvostelu kirjasta: Varo narsistia. (Ari Antikainen, Joensuun yliopisto)
Työpaikkakiusaaminen
Työpaikkakiusaaminen voi olla sairaanloista
Aiemmat postaukseni aiheesta:
Kiusaaminen -hakusanalla tästä blogista löytyvät postaukset.
Kauhajoen koulusurmista tulee 23.9.2010 kuluneeksi kaksi vuotta.
(Päivitetty 23.9.2010)