Pesälantalan takalautakasa

Elias oli todella vihainen. Olisi silloin aikoinaan pitänyt kieltää internet ja siirtää se  yksi matkapuhelimia valmistava yritys jonnekin syvään Afrikkaan. Siitä olisi saanut aika moneksi vuodeksi banaaneja varastot täyteen. Niistä olisi riittänyt kavereillekin. Olisi voinut ryhtyä valmistamaan banaanilimua, banaanisosetta, banaanikakkuja ja vaikka mitä. Siinä sivussa olisi saanut banaanikärpäsiäkin. Olisi ollut paskakärpäsiä pienempiä ja vähemmän rasittavia. Banaanikärpäset olivat kuitenkin pienempi riesa. Mitäs se isäukko sanoikaan, muisteli Elias. Jotakin se sanoi, mutta Elias ei nyt juuri muistanut. Isä oli sanonut niin kaikenlaista, että kaikkea ei voinut millään muistaa sanatarkasti ainakaan. Olihan sekin juttu.

Toinen juttu oli sitten ne lankut. Lankkukasa oli seisonut tontilla jo hieman pidempään.  Mitäs sille voi, jos lankkuja aina silloin tällöin tuotiin tontille. Kysymättä ja pyytämättä ne tulivat. Joka ikinen. Eikä siinä ollut mitään sen kummempaa. Ja kun tuli aika rakentaa tupaan vähän salia, niin olihan se hyvä, että oli puutavaraa siinä käden ulottuvilla. Sai sitten inspiraation iskiessä aloittaa rakennushommat. Tykkäsivät muuten yleensä aina tuoda Pesälantalaan vähän ylimääräistä, kun tiesivät tästä taloprojektista.

Nyt ovat asiat kuitenkin jotenkin sekaisin. Nimittäin tänään on harvinaisen monelta taholta kuulunut vaatimuksia ennenaikaisten eduskuntavaalien järjestämisestä niin poliitikoilta kuin lainoppineiltakin. Joku professori horisi jossakin lehdessä jotenkin siihen suuntaan, että  länsieurooppalaisessa poliittisessa kulttuurissa hallitus olisi varmasti jättänyt paikkansa. Kyllä tässä niin vakavasta epäluottamuksesta näyttää olevan kysymys, sanoi proffa.

Todennäköisesti sekin oli jo ihan emeritus, se kaveri. Eihän se muuten olisi. Määräaikaisessa virassa se ei ainakaan. Yleensä niillä riitti sen verran järkeä ja itsesuojeluvaistoakin. Kaikkea sitä tosiaan lukee tai paremmin painetaankin tai laitetaan bittiavaruuteen, tuhahti Elias ja painoi ponnekkaammin kaasua. Samalla paskakuorma traktorin peräkärryssä heilahti uhkaavasti. Kova vauhti ja kuoppainen tie oli tärisyttänyt laidatonta kärryä sen verran rajusti, että kikkaroita ei juuri enää kyydissä ollut.  Ne olivat tienvarsilla lannoitteena. Tulevana kesänä nähtäisiinkin komeita lupiineita tienvarrella. Olivat saaneet hyvin lantaa pyytämättä ja haluamatta.

Kasvaisikohan tuossa banaanipuu, tuumi Elias ja körötteli pellolta takaisin kohti Pesälantalan tunkiota, josta paska ei jostakin kumman syystä näyttänyt häviävän yhtään, vaikka Elias kuinka ajoi. Tuntui, että joku olisi ajanut sinne lisää nopeammin, mitä Elias ehti sieltä ajamaan pois.

Elias jäi tuijottamaan kohtaa jonne hän ajatteli banaanipuuta. Ei kai ihan taivasalla sellainen kasvi Pesälantalan kaltaisessa paikassa talvea menestynyt ja muutenkaan. Tulisivat pian naapurin pojat banaanivarkaisiin. Kasvihuone sellaiselle kaunottarelle pitäisi olla. Jaahah, tuuli Elias, vilkaistuaan kännykkään. Siellähän oli tullut sopivasti rakennusliikkeen pojilta tekstari. Kyllä sieltä aina yhdet kasvihuoneen tarpeet Pesälantalaan ilmestyisivät.

Puhumattakaan siitä, että kyllä tuttu pankinjohtaja järjesti aina kivalla korolla sopivansuuruisen lainan Pesälantalan komealle lautamiehelle.  Aina se ei tosin muistanut veloittaa sitä tililtä, mutta mitäs siitä. Se veikeä pikkumieskin kertoi saaneensa kivaan hintaan tontin järvenrannalta. Olivat antaneet alennusta. Olihan hän nyt sentään tarjonnut siitä ihan käyvän hinnan, mutta sitten oli ruusupuolueen paikallisen nokkamiehen  kanssa sovittu, että 1 % tarjotusta. No tekihän sen jonkun kympin, kun summa sentään oli alun perin aika iso, mutta oli kaveri sanonut, että kyllä sitä sellaisesta tontista vähän maksaakin. Oli sentään naapurit vähän etäämmällä.

Olihan sitä tietenkin ollut kaikenlaista. Perunanpaistamisesta alkaen. Perunoita Elias ei tosin ollut enää paistanut sitten sen jälkeen, kun oli antanut paskakuorman Pesälantalan ruususille. Eivät ne ruususet nyt varsinaisesti siitä sonnasta niin pitäneet, mutta sentään Elias itse kuorman kasaajana oli jotakin.  Kyllä siitä muutaman kerran vähän huonommissakin olosuhteissa.

Mutta kyllä ymmärrys oli lisääntynyt sitten sen kun tuli kirjoiteltua historian hirviöistä. Miten demokratia loppuu, millaisia kuolinkouristuksia sillä on joskus ollut. Ensiapuosasto ei enää auta. Nyt tarvitaan leikkaussalia. Kun demokratian kukka on saanut liikaa paskaa se vain yksinkertaisesti lakkaa kasvamasta. Reikää laivan pohjassa ei enää ole. Se laiva on jo revennyt kahtia. Kappaleet, josta se on valmistettu lilluvat likaojan suistossa. Lieroja kaivelevat pojat äkkäävät lankut ja päättävät ryhtyä lautanrakennuspuuhiin.

Tosin totesihan eräs hyvin kammattu nuorimies, että Demokratiassa ei huutoäänestyksellä vaaleja järjestetä, ne on ainoastaan banaanitasavaltoja ja diktatuureja, joissa huutoäänestys kaataa hallituksen, hän tokaisi MTV3:n Huomenta Suomelle tänä aamuna. Demokratiassa laitetaan sontaa niin paljon, että sitä riittää kaikille. Sitten kysytään, että kenellä ei ole yhtään sontaa yhtään missään, niin se saa hallita aivan kuinka haluaa, jotta sitten silläkin on riittävästi sontaa. Siksi Eliaskin niin innokkaasti varmaan ajelee Pesälantalan tunkiolta lantaa pitkin Pesälantalan teitä peltojen suuntaan. Jokunen kikkarahan siitä aina jää kuitenkin itsellekin. Sonta vaan muualle. Sieltä muualta se on tullutkin Eliaksen housunlahkeeseen.

—

Tarinan viitteet todellisuuteen ovat sattumaa ja yhtäläisyydet liian vilkkaan mielikuvituksen tuotetta. Samansuuntaisia ilmiötä saattaa olla liikkeellä, mutta samoja ne eivät kuitenkaan ole. Sattumaa. Pelkkää sattumaa. Viittaukset ilmestyivät tänne kysymättä ja pyytämättä.

Pesälantalan Elias Liejunen

Tämä vuosi oli ollut erilainen kuin muut. Lantakasa lemusi enemmän kuin aiemmin. Elias Liejunen oli joutunut tavanomaista aikaisemmin paskanajopuuhiin. Yleensä hän ei ollut viime vuosina itse moiseen hommaan edes ryhtynyt, mutta kuten sanottu tämä vuosi oli erilainen. Elias istui itse traktorin hytissä ja ajoi paskaa. Hän hyräili Porilaisten marssia. Olisi se vaan komeaa, hän ajatteli, ja näki sielunsa silmin kuinka hän tervehti kunniakomppaniaa uusimman valloituksensa kanssa. Liejunen oli pikkupojasta saakka leikkinyt kunniakomppanian tarkastamista ja hän osasi homman viimeisen päälle. Paremmin kuin minkään muun. Hän ei vaan ollut päässyt niitä taitojaan esittelemään. Vielä.

Elias oli joutunut tahtomattaan ja pyytämättään hieman kiusallisen huomion keskipisteeksi. Olivat luottotahot alkaneet livetä aiemmin itsestään selvästä linjasta. Ei ennen oltu Eliaksen asemassa olevia miehiä, siis miehiä, kohdeltu näin. Joitakin hameväkeen kuuluvia oli uhrattu aina silloin tällöin joidenkin paskakasojen naamioimisen takia, mutta niistä nyt ei kannattanut sen suuremmin puhua.  Naiset oli luotu siihen. Siivoamaan tai peittämään epämiellyttävät jäljet.

Elias oli monen monta kertaa hakenut sieltä ja täältä vähän leivänjatketta itselleen. Oli päässyt riihikuvat loppumaan, kun ryhtyi tuo metsästys ja kalastus kiinnostamaan vähän enemmän. Muillahan se oli viina, laulu ja naiset, niin Eliaksella ei viinaan niinkään, mutta laulu ja naiset. Niihin kului vähän enemmän.

– Käydään nämä selvitykset läpi, sanoi Elias, kun häneltä tivattiin pitäisikö jotakin tehdä. Etenkin pitäisikö tehdä jotakin johtopäätöksiä. Tutkijat tekevät ehdotuksena. Ja nehän takuuvarmasti saavat sellaisia tuloksia kuin Elias haluaa. Elias oli tottunut haluamaan. Sitten oli tietenkin tämä media. Se oli paha, kun toimittajat halusivat säilyttää näennäisen puoluettomuutensa, mutta toisaalta halusivat kuitenkin toimia niin, että kukaan kamuista ei nyt aivan lopulliseen suohon uponnut. Mitäs siinä. Opiskelukaverit. Mukavia tyyppeejä. Eivät edenneet toimituspäällikön paikkaa edemmäs, mutta olivat pysyneet uskollisena, kun saivat silloin tällöin kutsun Pesälantalaan. Pesälantalassa emännöi Marja ja Kukka ja mukana oli aina varalla Hilkka ja Anna. Eikä Elias siksi uskonut, että mitään sellaista tarvetta tulisi, jotta pitäisi ryhtyä tekemään johtopäätöksiä.

Elias muistutti, että olihan hän antanut vastikketta rahoille. Kaverit olivat saaneet kirjoitettua monen monta juttua ja työpaikat oli turvattu vuodeksi eteenpäin. Voi olla, että lisäapujakin tarvittaisiin. Ainakin kesällä. Silloin kun piti olla useammassa paikassa samaan aikaan. Ja miksi pitäisi hyväksi havaittuja maan tapoja mennä muuttamaan sen takia, että joku sattui saamaan herneen nenäänsä. Maan tapa, mikä maan tapa. Näin oli aina ennenkin tehty.

Lantanen oli tietenkin ollut yksityiskohdista vähän tietämätön. Kun kierroksessa oli ollut Marja ja Terttu samaan aikaan, niin oli menneet välillä vähänä asiat sekaisin. Mutta ei sille mitään voinut. Eikä hän nyt siinä asemassa mitään pikku yksityiskohtia jaksanut tiirailla.

Harmittaa. Mokomat. Puuttuvat pikkuasioihin. Vai johtuikohan se siitä, että Marja vai oliko se Terttu vai joku muu oli unohtanut laittaa sille kivalle toimitussihteerille ne teatteriliput. Siitäköhän se johtui. Vai oliko Annan kanssa peuhatessa tullut jotakin unohduksia.

On se niin väärin, että kaikki moraaliton toiminta on asetettu näin näkyvästi moraalisesti kyseenalaiseksi, pohti Elias peruuttaessaan traktoria. Meni vähän vinoon ja lantakasa alkoi keikkua uhkaavasti. Ei sentään ihan kaatunut. Eliasta harmitti. Että hän joutuikin tällaiseen sonnanajoon kesken parhaimman syksyn.

Demokratiahan tässä kärsi. Kun puututtiin pikkuasioihin. Eikä jokainen saanut tehdä sitä mitä halusi niin kuin halusi. Pikkusieluiset nipottajat. Niitä tosiaan riitti. Jos minun moraaliton toimintani tehdään jotenkin moraalisesti kyseenalaiseksi, niin ollaan tässä kyllä aikoihin eletty. Siinähän kyseenalaistetaan koko ydin ja perimä, jota olemme täällä Pesälantalassa ja Etulantalassa aikojen alusta saakka vaalineet. Porukkaan on eksynyt liikaa sellaisia, jotka kuvittelevat saavansa itse jotakin enemmän toimimalla eri tavalla kuin ennen.

Elias painoi kuikkuisesti kaasua ja sontakakkareita lenteli kärryiltä hieman sinne ja tänne. Eikä Elias huomannut, että  sivutiellä oli liikennettä. Siellä remonttimiehet tulivat yhdessä lukkosepän kanssa Pesälantalaan.

—–

Kaikki tarinan yhteydet todellisuuteen ovat ainoastaan lukijan oman vilkkaan ja moraalittoman mielikuvituksen tuotetta.

Rairuoho ja kaninmunat, Ryegrass and Bunny’s Eggs

• 

Miss Kitty , my friend from the U.S. was asking me about the bunny eggs. Well, Miss Kitty I don’t know what I should answer for your question… They do believe here that bunny makes the eggs but they also believe that a cock is making those chocolate eggs they do eat tons on each day on the Easter time. Of course there is too little eggs that I could have one or two. But ryegrass that I have got! They even grew me my own ryegrass! As Miss Kitty says, cats are really lycky, because they are not required to produce eggs of any kind at any time! I agree with her. I do not understand why just rabbits should do that. I am more interested in working with the electric wires than making of Eastern Eggs for kids.

Well Miss Kitty… Here in Finland they tell sories about the Eastern Witchs and their black cats. The Eastern Witchs are told to have a broom as a plane. There is said to be also a coffee-pot hangig in font of the broom. I am really happy that the flying animal is not a black bunny.

By the way I found up a black dog and his post cards! There is also Miss Kitty.

With love

Black Rabbit

Miss Kitty, ystäväni Amerikasta, kyseli näistä pääsiäismunista. Niinpä niin. En tiedä oikein mitä tuohon vastaisi. Täälläkin kyllä kerrotaan, että pääsiäispupu tulee ja munii munia, mutta en minä vaan ole koskaan muninut mitään. Paitsi… mitä nyt on tullut purtua pari sähköjohota, mutta ne ovat kaikki oleet aivan täysin eri juttuja kuin tämä muniminen. Joku tosin voi pitää munauksena kun puree johtoja poikki. Voihan sen niinkin nähdä, jos ei ymmärrä johtojenpuremista harrastuksena.

No tässä talossa kaikki syövät tonneittain pääsiäismunia, mutta ei niitä silti riitä minulle. Jättäisivät edes pari, mutta turha luulo. Sentään muistivat kasvattaa minulle oman purkillisen rairuohoa.

Toisaalla puhutaan myös kukkojen munimisesta. Jaa. Kukot ja kanit. Siinähän sitä sitten on munia kerrakseen. En tiedä oikein kuka niin suureen munaukseen on lähtenyt mukaan, että on tällaista ryhtynyt väittämään. Miss Kitty sanookin, että on onnekas, koska on kissa. Kissojen ei ole koskaan väitetty munivan mitään. Tosin kissojen ja noitien on väitetty lentävän pääsiäisenä luudalla kahvipannuineen. Kissan on sanottu olevan musta. Onneksi tässä yhteydessä ei puhuta mustista kaneista mitään. En ole ollenkaan varma haluaisinko lennellä pääsiäisenä ympäri kyliä noidan luudan kyydissä.

Terveisin Musta Kani

Rairuoho (Ryegrass)

Ryegrass

Ryegrass (Britannica)

Guide to Ryegrass

Viimeinen ovi The Last Door

Viimeinen ovi

Kuluvalla viikolla ollut ovi -haaste tuli minulle ajankohtaiseen aikaan. Erityisesti HPY:n kuva nostatti vahvoja tunteita. Vuosi sitten isäni astui viimeisestä ovesta, josta on jokaisen astuttava yksin, vaikka vierällä olisikin niitä, jotka rakastavat. Sitä ovea ei voi enää avata uudelleen. Sieltä voi tulla takaisin, kun on kerran siitä mennyt. Sen oven takse jäämme surumme ja pelkomme kanssa. Tiedämme, että se ovi on jossakin myös itsellemme, mutta emme halua nähdä sitä vielä tänään, emme halua puhua siitä, emme halua kuulla siitä emmekä ajatella sitä.

Meillä on onneksi täällä paljon muita ovia, joita voimme avata ja sulkea, ovia jotka ovat raollaan. Ne ovat mahdollisuuksiamme tänään, kun olemme täällä. Tänään.

I try to translate my thoughts in English. (sorry with my poor language, I just try to open the door of the English language)

The Opening of the Last Door

The Challenge Door touched me a lot on this week. It was especially HPY’s photo highlighted the feelings about the last door. A year ago my father went away. He was old. At his early 80’s. I also understand that it was his time to closes the Door. We can close in on the last door with our dears, they can help us, they can empathize, they can share horror of death, they can share tears but they cannot open the Door with us. We have do it ourselves. Alone. We can open the Door only once. We can not come back after we have gone. We, the survivors, are just staying here with our horror of death, we hope that we do not have to open the Door yet. We do not want to think about it, we do not want to speak about it, we do not want to see it.

But happily we have a lot of doors here and there. Some of them are soon opened, some of them are just little ajar. We should learn to see these possibilities now when we are here. Today.

——-

Mietelmät ovat lainauksia teoksesta Lauhakangas, Outi. (toim.) 1997. Ajattomia mietteitä. Huumorin, tiedon ja elämänviisauden värittämiä ajatuksia. Valitut Palat.Reader’s Digest.

Suru on viisautta. John Keats (1795-1821)

Vaikeneva suru on vaarallisin. Jean Racine (1639-1699)

Vain ne, jotka ovat oppineet murheen tuntemaan, pystyvät sen toisten kanssa jakamaan. Sofokles (496-406 eKr.)

Kevyet murheet ovat äänekkäitä, raskaat mykkiä. Lucius Annaeus Seneca (4eKr.-65jKr.)

Et sanan sanaa lausutuksi saa, kun murhettasi tahdot kuvat; keveisiin huoliin kyllä sanat löytyvät, suruista suurin vain vaikenee. Samuel Daniel (1562-1619)

Valtameri ei ole rannaton-ei myöskään suru. Thomas Cambell (1777-1844)

Onnellisempien aikojen muistoissa murhe synkimmin kruunataan. Alfred Tennyson (1809-1892)

Elämä on farssia, johon jokaisen on osallistuttava. Arthur Rimbaud (1854-1891)

Shnappy the Crocodile

Sehän on ihan mummo

Sain taas tänään muistutuksen iästäni.
Vein tänään neiti 4wee:tä tarhaan. Hän on vaihtanut
esikoulun puolelle ja kaikki ryhmän lapset eivät ole
vielä tavanneet minua.
Niinpä tänään yksi neiti, joka näki, että neiti 4wee tulee
tarhaan, sanoi, että wow tuolla on neiti 4ween äiti. Minä menen
katsomaan miltä se näyttää.
Tyttö tuli eteeni ja sanoi: Voi kauhistus, se on ihan mummo.

She is just a real granny

I got remain of my age on this morning.
Miss 4years (soon 5) changed a couple a days ago her group.
(She started at preschool) All children at her new group, at the kindergarten, have not seen me yet. On this morning there was such a kid.
She was shouting: There is miss 4 with her mother. I want to see the  mother.
The girl run opposite me and get a glance and said:
Oh dear, she is really a grandmother.

Edit: teksti lisätty

Bilekakkuja ja Mustan Kanin horoskooppi 2008

Bilekakkuja ja Mustan Kanin virallinen horoskooppi

Meillä onkin leivottu bilekakkuja koko menneen vuoden loppupuoli. Ne syötiinkin jo silloin, mutta ette usko, paljonko melua ja räiskettä tähän aikaan onkin sitten sisältynyt. Pienet kanin aivoni ovat olleet ylikierroksilla ainakin kolme viikkoa, kun huiske ja hulina on ollut pahimmillaan.

Vieraat olisin vielä jotenkin kestänyt. Sillä mukana oli monta Neulekirppua huomattavasti ymmärtäväisempää ihmistä. Sain nimittäin monta piparia ja ainakin pari palaa suklaatakin näiltä vähemmän terveysintoilevilta Kirppulan väen kavereilta.

No sitten alkoikin oikea pauke ja ryske. Luulin jo että nämä bilekakut alkavat poksahdella. (Sillä olin näkevinäni, että Neulekirppu yritti sytyttää niitä kerta toisensa jälkeen tuleen. Jos se olisi onnistunut puuhissaan, niin mitähän siitäkin olisi seurannut?)

Jalokuvien IinesJ laittoi minulle erittäin mieluisan turkulaisen horoskoopin. Ja koska minä olen varsin bisnesorientoitunut kani, päätin heti laittaa bisneksen pystyyn. Ajattelin kyllä ensiksi vähän jotakin suurempaa. Vaadin Neulekirppua viemään kaupparekisteriin perustamisilmoituksen Mustan Kanin ennustuspalvelujen aloittamisesta, mutta arvaatte varmaan, mitä se sanoi. Meidän perheessä ei harrasteta mitään humpuukia. Höh. Olisin voinut tienata autorahat, muutaman herkkutikun sekä Mustalle hevoselle vähän kaurarahoja. No mutta Neulekirpulla ei ole yhtään huumorintajua.

Antoi sentään periksi, että saan kirjoittaa Mustan Kanin horoskoopin. Tämä on kuulemma sitten ensimmäinen ja viimeinen kerta. Niin tietenkin. Tästä tiedosta ei varmaan kukaan edes yllättynyt.

Mustan Kanin virallinen horoskooppi 2008

Kauris 22.12.-20.1.

Olet rauhallinen ja mukavuudenhaluinen. Jos työinto puskee päällesi, kannattaa istua, kunnes kohtaus menee ohi. Bisnekset sujuvat hyvin, kunhan et anna sivullisten sorkkia asioihisi liikaa. Nauti elämästäsi. Lisää porkkanaa ruokavalioosi.

 

Vesimies 21.1.-19.2.

Tästä vuodesta tulee hyvä vesivuosi. Uintikelit ovat mainioita ja sade huuhtelee muutekin turkkiasi säännöllisesti. Pari ylimääräistä keksiä silloin tällöin tekee hyvää.

Kalat 20.2.-20.3.

Kierrä vieraat lierot kaukaa ja anna toisten ehtiä ensiksi koukkuun. Pari nakkia päivässä pitää lääkärin loitolla.

 

Oinas 21.3.-20.4.

Vaikka et ihan härkä olekaan, niin hyvät sarvet on sinullakin. Kannattaa varoa työntämästä niitä paikkoihin joihin ne voivat juuttua pidemmäksi aikaa. Ensimmäiset voikukanlehdet virkistävät mukavasti. Siitä vaan seuraa ikäviä matolääkkeitä, mutta kaikilla nautinnoilla on aina hintansa.

 

Härkä 21.4.-20.5.

Sarvia kannattaa hyödyntää sen verran, että ei päädy pihviksi Kirppulan tai minkään muunkaan ruokakunnan pöytään. Jos olet hevonen, sarvista ei ole sinulle apua. Yksisarvisia on vain saduissa ja sarvipäiset hevoset aiheuttavat ihmisissä pelkoa, joten paras piilottaa kaikki alkavat sarvikasvut. Tuore ruoho ilahduttaa.

 

Kaksoset 21.5.-21.6.

Kaksin aina kauniimpi. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Kaverille kans. Minä tunnen nämä juustot. Omeapuun lehdissä alkaa olla kokoa sen verran, että niitä riittää pari kappaletta aina silloin tällöin.

 

Rapu 22.6.-22.7.

Ravustuskausi alkaa olla kohta ovella. Kierrä siis kaukaa kaikki häkkyrät ja väkkyrät, että et päädy snapsin viemäksi ja vatsahappojen tuhoamaksi.

 

Leijona 23.7.-22.8.

Nyt kannattaa teroittaa kynnet syyskelejä varten ja nauttia kesäpäivistä ja ihanista auringonlaskuista. Kesäpäivän kruunaa kunnon pihvi.

Neitsyt 23.8.-23.9.

Jaa-a. Paha juttu. Yritä elää ihmisiksi, vaikka aikamoinen rakki oletkin, äläkä kiusaa niitä joilla on kivempaa kuin sinulla itselläsi. Ehkä pari tomaattia voisi piristää päivääsi.

 

 

Vaaka 24.9.-23.10.

Puoli kiloa porkkanoita parin vaivaisen sijaan voisi olla tavoitteena. Mieluummin liian vähän näyttöä kuin liian paljon tai sopivasti. Jos ripaus rasvaa ruosteisiin niveliin auttaa, niin asia hoituu.

 

Skorpioni 24.10.-22.11.

Kannattaa pysyä maan alla eikä ainakaan pistellä muita. Meillä ainakin henki lähtee tosi nopeasti kaikilta öttiäisiltä. Ripaus siirappia pitää mielen iloisena.

 

Jousimies 23.11.-21.12.

Piparitaikinan tuoksu leijuu taas ympäristössä. Toivottavasti muistat ystäviäsi livauttamalla pari piparia silloin tällöin häkin rakosista. Ota itsellesi pala piparitaikinaa, niin jaksat salakuljetella muutaman valmiin piparin näille kulmille.

————

Tällaisia näkymiä siis kristallipallossani vuodelle 2008.

Voikaa hyvin

Musta Kani

(Neulekirpun virallinen huomautusMustan Kanin epävirallisena holhoojana: Musta Kani ei vastaa ennustuksien toteutumisten seurauksista eikä seuraamatta jäämisistä. Eikä Neulekirppukaan vastaa mistään, mitä Musta Kani tekee, kirjoittaa tai sanoo tai uhoaa tms. Englanniksi kirjoitettu pätkä saattaa saada kielivituoosien nauruhermot halki, siitäkään emme vastaa.)

Oh dear friends,

I’m the Black Rabbit, soon 8- year- old, great rabbit lady. The history of my diary is that I was asking for my mistress, Neulekirppu, that I could also write something by now and then on her blog. She becomes very angry, at first, but a bit later she promised. I usually write something about my hobbies. Indeed my favorite hobby is to bite some electric wires and there are couples of wires, in this house, they have had to rewiring after my special full treatment.

Well… one of Neulekirppu’s most favorite question is: Where is the Black Rabbit? Or have you seen the Black Rabbit? Yes, friends, I know that sometimes it is not very nice of me to work with the electric wires. Example freezer’s one… I’ve never before seen her as angry with me when I cut that one of the most important wires in that house. She promised to order the veterinary surgeon…

O.k. On this time I’m telling something about the birthday parties we had here in December. Mr Kirppu (so we do call Neulekirppu’s dear husband here) had his birthday parties. You know 😀 when a man becomes at his 50’s, he is going to have birthday parties just as his/her early years he/she used to have. And now that happened also here, in this family.

Then soon after Christmas I wanted to put on my own businesses, but you can very well ques what Neulekirppu said: Business life is not for the rabbits. And she also said that she don’t take any responsibility for my stories, commitments, read palms etc. She is not very humorous at all (and, as you can see, she is really very bad at English). So on this time she let me write up just some horoscopes for the year 2008. But she said that she is too busy to translate them in English (poor Neulekirppu).

Take good care of yourself

The Black Rabbit living at Neulekirppu’s in Finland

Tarinamaanantai 30. aihe: Valo

Tarinamaanantain 30. aihe. Tarina kuva-aiheesta: Valo

Loviisa Virtanen katsahti ulos. Kaikki näytti paljaalta. Syksy oli vienyt viimeisetkin lehdet puista. Ilmassa tuntui pakkanen. Maa oli jo vähän jäässä. Loviisa oli siivonnut parvekkeensa kesätavaroista. Hän oli kantanut kaikki huolellisesti merkkaamansa laatiot varastoon ja siirtänyt joulutarvarat sopivasti esiin odottamaan. Loviisalla ei kovin monta jouluun liittyvää ulkokoristetta ollutkaan. Valot hän sytytti jo marraskuun alussa ja kynttilälyhty valaisi jo elokuusta asti pimeneviä iltoja.

Loviisasta oli lohdullista, että valoa oli aina jossakin. Nikolai oli häntä mottinut, kun kynttiöitä oli kaikkialla, mutta Loviisa oli sanonut hänelle, että hän halusi nähdä valon. Teet vielä tulipalon, oli Nikolai marmattanut. Loviisa oli aluksi ottanut Nikolain kanssa yhteen kynttilän polttamisesta, mutta sitten myöhemmin tyytynyt vain tuhahtelemaan miehensä tulipalofobialle. Loviisa oli nimittäin vähitellen alkanut ymmärtämään Nikolain tulenpelkoa. Muutama pidempi vierailu Nikolain vanhempien luo oli selitänyt asiaa kummasti. Loviisaa puistatti vieläkin, kun hän ajatteli anoppiaan. Anoppi oli ollut erikoinen ihminen. . Anoppi oli kuollu jo vuosikymmeniä sitten, mutta tuntui, että hänen varjonsa lepäsi edelleen kaikkialla, eikä hänen muistelemisensa tuntunut mukavalta. Anoppi toi hänelle mieleen ummehtuneet huoneet ja synkkiä ja epämiellyttäviä huonekaluja ja rumia koriste-esineitä. Loviisa katseli ymppärilleen. Tässäkin asunnossa oli edelleen aika paljon asioita, jotka muistuttivat häntä Amalia Virtasesta. Sohva oli anoppilasta. Sen kangas oli kulunut ja väristä ei saanut enää oikein selvää. Sohvan edessä oleva synkkäsävyinen villamatto oli anoppilan jäämistöstä ja suurin osa kirjahyllyn tummaselkäisistä kirjoista oli peräisin anoppilan kirjahyllystä. Nikolai oli ollut niitä ihmisiä, jotka eivät olleet koskaan heittäneet mitään pois.

– Minkä ihmeen takia, sanoi Loviisa itselleen puoleen ääneen. Minkä ihmeen takia, minulla on edelleen kaikki nämä tavarat? Minähän en ole koskaan pitänyt niistä. Tämähän on nyt minun kotini eikä minun tarvitse pitää täällä sellaisia tavaroita, joista en pidä.

Loviisasta tarttui puhelimeen. Hän valitsi poikansa puhelinnumeron ja jäi odottamaan. Poika vastasikin aka nopeasti. – Tervehdys Matti. Mitäs teillepäin kuuluu? hän kysäisi kuin ohimennen. -No, mitäpä tänne, vastasi Matti tavanomaisesti. Entäpä itsellesi?
– Minä olen ajatellut vähän tehdä järjestelyjä täällä. Ajattelin, että jos tulisitte Ainon kanssa avukseni ja katsoisitte haluatteko jotakin tästä huushollista. Tarkoitan, että jos ehditte.
– Mitä sinä nyt ole sitten ajatellut, kysyi Matti hämmentyneenä.

– Niin, minä ajattelin päästä eroon näistä muutamista perintöhuonekaluista. En tarkoita, että hävittäisin niitä, mutta haluaisin, että ne siirrettäisiin pois jonnekin varastoon tai muualle. Kyllähän minä sen ymmärrän, että niillä on jo antiikkiarvoa, mutta ajattelin olevani sen ikäinen, että voin itse päättää millaisia tavaroita minulla on ympärilläni. Kävin aamupäivällä jo tuolla antiikkiliikkeessä ja varasin sieltä muutaman kaapin ja sen sellaista. He tuovat ne perjantaina, jos saan kaikki kuntoon siihen mennessä.

Matti oli hetken hiljaa. Että 80-vuotiaana äiti oli päättänyt ryhtyä sisustuspuuhiin. -Minne ne tavarat pitäisi sieltä siirtää? hän kysyi.
– No vaikka tuohon sivuhuoneeseen. En käytä sitä ollenkaan. Koska onhan minulla täällä tilaa.
– No niin on. Tilaahan siellä on. Me tulemme Ainon kanssa illalla. Emmeköhän me saa jo aika paljon siinä aikaan. Älä nyt kuitenkaan itse ryhdy siellä rehkimään, jotta et väsy liikaa. Me laitamme ne tavarat pois, jotka haluat siirtää sivuun.
– Mukava, että teillä on aikaa, sanoi Loviisa tyytyväisenä. Tavataan illalla.

Loviisa lähti uudelleen ulos. Hän meni kulman takana olevaan mattokauppaan ja tilasi sieltä kolme isoa vaaleaa villamattoa. Samalla reissulla hän meni leipomoon osti kakun ja pientä suolaista ja käveli takaisin kotiin antiikkikaupan kautta.
– Voitte tuoda tavarat jo huomenna, sanoi Loviisa hymyillen.
Ai mutta tapetit, huomasi Loviisa. Lähellä oleva maalikauppa myi myös tapetteja. Loviisa meni sisään ja pyysi selata tapettikirjoja. Hän löysikin nopeasti vaaleasävyisen tapetin ja sanoi tilaavansa sitä. Soitan teille mitat huomenna hän sanoi hymyillen.

Myyjä katseli innostuneen näköistä vanhaa rouvaa ihmeissään.

– Annatteko minulle tuon tapetin numeron ja tarpeelliset tiedot, jotta voin ilmoittaa ne teille puhelimessa.

– Me voimme tehdä niin, että kirjoitan tänne teidän tietonne, ja te sitten ilmoitatte monta rullaa tarvitsette tulee paremmin sillä tavalla oikein. Otan teille kopion tästä paperista selitti myyjä.

Loviisa palasi tummasävyiseen kotiinsa. Hänestä kuitenkin tuntui, että jo pelkkä tieto siitä, että hän saisi kalustaa asuntonsa haluamallaan tavalla sai huoneen tuntumaan valoisemmalta.

Loviisa Vitanen on aiemmin ollut parvekepuusissa vuosi sitten tarinamaanantai 4. haasteessa.

Jos olisin siili …

Tällä viikolla olenkin yrittänyt olla kiltti kani. Olen mennyt häkkiin kun on käsketty ja olen käyttäytynyt muutenkin siivosti. Neulekirppu ei silti ole kovin paljoa kaveerannut kanssani. Onneksi neidit ovat. Mutta ainakin pari jogurttinappia on tiedossa, koska Neulekirppu sanoi, että taas ensiviikolla pitäisi leikata kynnet.

Olen miettinyt, jos olisin siili, niin mitäs Neulekirppu sitten tekisi? Leikkaisikohan se piikit poikki vai miten? Voisin siilenä olessani nostaa piikit pystyyn ja sähistä. Nyt voin vain kopsutella jaloillani, purra johtoja tai ihmisiä. Se voisi muutenkin olla metkaa nukkua talvi pesässä kenenkään häiritsemättä. Voisi nähdä unia kaikesta mukavasta. Herätä voisi sitten kun on taas riittävän lämmintä ja valoisaa.

Katsoin kun Neulekirppu toi leikattuja omenapuunoksia sisälle. Sain vain yhden vaivaisen oksan ja muut kuulemma pitää säästää jouluksi. Joulu tosiaan. Missähän se viipyy? Pipareita en ole nimittäin vieläkään saanut, vaikka olen kuullut sanan joulu jo ainakin kolmekymmentä kertaa. Neiti 4wee on etsinyt jo kalenterinsakin. Neulekirppu laittaa joka vuosi pieniin pusseihin jotakin hyvää. Yleensä suklaata. Tuoksu on ihana. Minäkin haluaisin oman kalenterin, mutta en ole saanut. Neidit ovat yrittäneet ehdottaa, että saisin jogurttinappikalenterin, mutta Neulekirppu ei ole luvannut. Liiallinen jogurttinappien syöminen on epäterveellistä, se jäkättää.

Musta Hevonen saa kuitenkin aina kovaa leipää tai porkkanaa, kun nämä menevät sitä katsomaan. Ja ne käyvät katsomassa sitä usein. Voin vaan kuvitella kuinka monta porkkanaa Musta Hevonen on ehtinyt jo syömään. Se saa varmasti enemmän kuin yhden porkkanan tai yhden leivän tai yhden piparin kerralla. Saa vielä ähkyn, jos ei ole varovainen.

t. Musta Kani

Minä olen suloinen kani

Onneksi on tuo lomaviikko ohi. Näkee näitä ihmisiä nimittäin välillä vähän täällä kotonakin. Minä alan olla jo melkein vihainen tuolle Mustalle Hevoselle, sillä se vie konkreettisesti kaiken huomion minulta. Sille tehdään satulahuopia ja pinteletä ja ties mitä. Näkisittepä. Sillä alkaa olla sellainen gardedobi, että siitä puhutaan jo kohta Ruotsissa asti ja huhuja leviää hyvää vauhtia muuallekin Eurooppaan. Minä istuskelen täällä häkissä sen ajan, mitä muut ovat tallilla ja pureskelen porkkanaa. No on sentään porkkanaa ja heinää, mutta enää en saa loikkia vapaana kanina hetkeäkään. En vaikka Neulekirppu on suojannut tärkeimmät johtonsa samanlaisilla suojilla, joita näkee omanapuiden ympärillä. Valvonta on jatkuvaa.

Mutta minä olen suloinen kani. Neiti 4wee on sitä mieltä ja uskon siksi asian olevan niin. Hän näki kaupassa paidan ja oli sitten saanut Neulekirpun ostamaan sen itselleen. Muistanette varmaan, mitä minä sanoin tämän lapsen kasvatuksesta. Tietenkin pata kattilaa soimaa… mutta silti.

Neiti sanoi, että paidassa olen minä. Kanin rinnassani läikähti mukavasti. On virallisesti ainakin yksi ihminen, joka fanittaa minua tässä perheessä. Tuli nimittäin taas vähän oteltua. Arvaatte varmaan kenen kanssa. Ööö. Tuota minä nimittäin puraisin Neulekirppua. Neulekirppu tuli ajamaan minua häkkiin, kun se oli lähdössä tallille (taas kerran) ja minä en olisi aivan vielä halunnut mennä häkkiin. No kyllä minä tiedän, että ei sen äkäisen naisen kanssa kannattaisi otella, mutta minkäs voi, kun aina ei huvita tehdä, mitä toiset haluavat minun tekevän.

Yleensä … melkein aina siis… menen häkkiin heti kun komennetaan. Mutta nyt en halunnut. Neulekirppu oli nimittäin tuonut ompelukoneen taas siihen pöydälle ja sen johto roikkui siinä mukavasti. Arvaatte varmaan mitä ajattelin.

No niin, jäkäti jää. Ei teidän tarvitse muistuttaa siitä pakastimen johdosta. Se tuli kyllä nimittäin minullekin heti mieleen sen jälkeen kun olin purrut Neulekirppua. Neulekirppu sanoi, että onneksi on jäykkäkouristus voimassa ja että onneksi sen ei välttämättä tarvitse katsella minua yhtään sen kauempaa kuin sitä sattuu huvittamaan. Ja se heti muistutti siitä johdosta, joten ei teidän tarvitse.

KooTee taisi tajuta menneellä viikolla paremmin kuin hyvin, mitä minullakin kävi mielessä… Talvi on tulossa ja Neulekirppu on kova palelemaan. Sen kun se vielä keksii, että vääntää minun nahastani hanskat. Ja se käy siltä käden käänteessä. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun se jäniseläintä on nylkemässä. Se on niitä isän peruja se oppi, kuinka jäniksestä lähtee nahka eikä kani ole jäniksestä juurikaan poikkeava. Pienempi vain. Neulekirppu kerran jo sanoikin, että tuosta Mustasta Kanista ne vasta lämpimät hanskat tulisivat, kun jättäisi tuon karvan sisäpuolelle. Toivon kuitenkin, että Neulekirppu ei vie minua piikille, kun se osti uuden säkillisen purujakin minulle ja puhui jotakin heinän ostamisesta. Toivottavasti sekin joskus ajattelee, että minä olen ihan suloinen kani.

t. Musta Kani

Kynsienleikkuupäivä

Minä kuulkaa tykkään kynsien leikkaamisesta.
Etenkin siksi, että saan aina sen jälkeen herkkunapin, mutta myös muuten.

Neulekirppu laittaa minut syliinsä selälleen. Se ei ole kanille ollenkaan luonnollinen asento, mutta neidit ovat kantaneet minua aina kuin nukkea sylissään… ja minä olen tottunut siihen. Nautin sylissä olosta. Laitan silmät kiinni ja odotan rapsutuksia.

Neulekirppu on varovainen kynsien leikkaaja. Se leikkaa kynnet mieluummin usein ja vähän kerrallaan kuin harvoin ja paljon.Se sanoo aina pelkäävänsä, että leikkaa liikaa ja osuu kynnen sisällä olevaan verisuoneen.

Meidän perheessä minun kynsiäni eivät leikkaa muut kuin Neulekirppu ja neiti 16wee.

yleensä neiti leikkaa kynteni ja silloin saan muuten aina kaksi herkkunappia. Neulekirppu antaa vain yhden, ja joskus se unohtaa koko herkkunapin. Silloin tömistelen taas jalallani vihaisesti. Yleensä se viimeistään siinä vaiheessa huomaa, mitä jäi tekemättä.

Siinä kun muut lajitoverini riehuvat ja yrittävät päästä kynsien leikkuusta eroon mahdollisimman nopeasti, minä toivon, että kynsiä olisi puolet enemmän.

Neulekirppu tarkastaa samalla aina jalkani. Minulla on kuulemma hyvät lonkat.

Pystyn makaamaan aivan suorana. Laitan takajalkani pitkiksi ja venytän tassuni kauas eteen.

Nukkua tykkään kyljelläni. Kanit eivät kuulemma nuku niin, yleensä. Mutta minä nukun. Ja sen ei pitäisi kuulua kenellekään.

Terveisin Musta Kani

P.S. Meinasi jäädä koko päiväkirja kirjoittamatta, kun Neulekirppu on vaan tallilla aamusta iltaan. Kuvaakaan ei kuulemma ole, mutta lupasi sentään ottaa ja laittaa myöhemmin.

EDIT: kuva lisätty 20.10.2007.

mustan kanin päiväkirja lapset huumori tarinat