Avainsana-arkisto: tarinat

Pesälantalan takalautakasa

Elias oli todella vihainen. Olisi silloin aikoinaan pitänyt kieltää internet ja siirtää se  yksi matkapuhelimia valmistava yritys jonnekin syvään Afrikkaan. Siitä olisi saanut aika moneksi vuodeksi banaaneja varastot täyteen. Niistä olisi riittänyt kavereillekin. Olisi voinut ryhtyä valmistamaan banaanilimua, banaanisosetta, banaanikakkuja ja vaikka mitä. Siinä sivussa olisi saanut banaanikärpäsiäkin. Olisi ollut paskakärpäsiä pienempiä ja vähemmän rasittavia. Banaanikärpäset olivat kuitenkin pienempi riesa. Mitäs se isäukko sanoikaan, muisteli Elias. Jotakin se sanoi, mutta Elias ei nyt juuri muistanut. Isä oli sanonut niin kaikenlaista, että kaikkea ei voinut millään muistaa sanatarkasti ainakaan. Olihan sekin juttu.

Toinen juttu oli sitten ne lankut. Lankkukasa oli seisonut tontilla jo hieman pidempään.  Mitäs sille voi, jos lankkuja aina silloin tällöin tuotiin tontille. Kysymättä ja pyytämättä ne tulivat. Joka ikinen. Eikä siinä ollut mitään sen kummempaa. Ja kun tuli aika rakentaa tupaan vähän salia, niin olihan se hyvä, että oli puutavaraa siinä käden ulottuvilla. Sai sitten inspiraation iskiessä aloittaa rakennushommat. Tykkäsivät muuten yleensä aina tuoda Pesälantalaan vähän ylimääräistä, kun tiesivät tästä taloprojektista.

Nyt ovat asiat kuitenkin jotenkin sekaisin. Nimittäin tänään on harvinaisen monelta taholta kuulunut vaatimuksia ennenaikaisten eduskuntavaalien järjestämisestä niin poliitikoilta kuin lainoppineiltakin. Joku professori horisi jossakin lehdessä jotenkin siihen suuntaan, että  länsieurooppalaisessa poliittisessa kulttuurissa hallitus olisi varmasti jättänyt paikkansa. Kyllä tässä niin vakavasta epäluottamuksesta näyttää olevan kysymys, sanoi proffa.

Todennäköisesti sekin oli jo ihan emeritus, se kaveri. Eihän se muuten olisi. Määräaikaisessa virassa se ei ainakaan. Yleensä niillä riitti sen verran järkeä ja itsesuojeluvaistoakin. Kaikkea sitä tosiaan lukee tai paremmin painetaankin tai laitetaan bittiavaruuteen, tuhahti Elias ja painoi ponnekkaammin kaasua. Samalla paskakuorma traktorin peräkärryssä heilahti uhkaavasti. Kova vauhti ja kuoppainen tie oli tärisyttänyt laidatonta kärryä sen verran rajusti, että kikkaroita ei juuri enää kyydissä ollut.  Ne olivat tienvarsilla lannoitteena. Tulevana kesänä nähtäisiinkin komeita lupiineita tienvarrella. Olivat saaneet hyvin lantaa pyytämättä ja haluamatta.

Kasvaisikohan tuossa banaanipuu, tuumi Elias ja körötteli pellolta takaisin kohti Pesälantalan tunkiota, josta paska ei jostakin kumman syystä näyttänyt häviävän yhtään, vaikka Elias kuinka ajoi. Tuntui, että joku olisi ajanut sinne lisää nopeammin, mitä Elias ehti sieltä ajamaan pois.

Elias jäi tuijottamaan kohtaa jonne hän ajatteli banaanipuuta. Ei kai ihan taivasalla sellainen kasvi Pesälantalan kaltaisessa paikassa talvea menestynyt ja muutenkaan. Tulisivat pian naapurin pojat banaanivarkaisiin. Kasvihuone sellaiselle kaunottarelle pitäisi olla. Jaahah, tuuli Elias, vilkaistuaan kännykkään. Siellähän oli tullut sopivasti rakennusliikkeen pojilta tekstari. Kyllä sieltä aina yhdet kasvihuoneen tarpeet Pesälantalaan ilmestyisivät.

Puhumattakaan siitä, että kyllä tuttu pankinjohtaja järjesti aina kivalla korolla sopivansuuruisen lainan Pesälantalan komealle lautamiehelle.  Aina se ei tosin muistanut veloittaa sitä tililtä, mutta mitäs siitä. Se veikeä pikkumieskin kertoi saaneensa kivaan hintaan tontin järvenrannalta. Olivat antaneet alennusta. Olihan hän nyt sentään tarjonnut siitä ihan käyvän hinnan, mutta sitten oli ruusupuolueen paikallisen nokkamiehen  kanssa sovittu, että 1 % tarjotusta. No tekihän sen jonkun kympin, kun summa sentään oli alun perin aika iso, mutta oli kaveri sanonut, että kyllä sitä sellaisesta tontista vähän maksaakin. Oli sentään naapurit vähän etäämmällä.

Olihan sitä tietenkin ollut kaikenlaista. Perunanpaistamisesta alkaen. Perunoita Elias ei tosin ollut enää paistanut sitten sen jälkeen, kun oli antanut paskakuorman Pesälantalan ruususille. Eivät ne ruususet nyt varsinaisesti siitä sonnasta niin pitäneet, mutta sentään Elias itse kuorman kasaajana oli jotakin.  Kyllä siitä muutaman kerran vähän huonommissakin olosuhteissa.

Mutta kyllä ymmärrys oli lisääntynyt sitten sen kun tuli kirjoiteltua historian hirviöistä. Miten demokratia loppuu, millaisia kuolinkouristuksia sillä on joskus ollut. Ensiapuosasto ei enää auta. Nyt tarvitaan leikkaussalia. Kun demokratian kukka on saanut liikaa paskaa se vain yksinkertaisesti lakkaa kasvamasta. Reikää laivan pohjassa ei enää ole. Se laiva on jo revennyt kahtia. Kappaleet, josta se on valmistettu lilluvat likaojan suistossa. Lieroja kaivelevat pojat äkkäävät lankut ja päättävät ryhtyä lautanrakennuspuuhiin.

Tosin totesihan eräs hyvin kammattu nuorimies, että Demokratiassa ei huutoäänestyksellä vaaleja järjestetä, ne on ainoastaan banaanitasavaltoja ja diktatuureja, joissa huutoäänestys kaataa hallituksen, hän tokaisi MTV3:n Huomenta Suomelle tänä aamuna. Demokratiassa laitetaan sontaa niin paljon, että sitä riittää kaikille. Sitten kysytään, että kenellä ei ole yhtään sontaa yhtään missään, niin se saa hallita aivan kuinka haluaa, jotta sitten silläkin on riittävästi sontaa. Siksi Eliaskin niin innokkaasti varmaan ajelee Pesälantalan tunkiolta lantaa pitkin Pesälantalan teitä peltojen suuntaan. Jokunen kikkarahan siitä aina jää kuitenkin itsellekin. Sonta vaan muualle. Sieltä muualta se on tullutkin Eliaksen housunlahkeeseen.

Tarinan viitteet todellisuuteen ovat sattumaa ja yhtäläisyydet liian vilkkaan mielikuvituksen tuotetta. Samansuuntaisia ilmiötä saattaa olla liikkeellä, mutta samoja ne eivät kuitenkaan ole. Sattumaa. Pelkkää sattumaa. Viittaukset ilmestyivät tänne kysymättä ja pyytämättä.

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): muistilappuja, tarinat

Hevoskirppu A ”horseflea”

Hyvät ystävät,

On pakko kertoa totuus. Ei ole kuin reilu kuukausi, kun kerroin meidän Kirpun hevoskaupoista. Ette voi ikinä uskoa, että se on nyt taas tekemässä uusia hevoskauppoja. Muistanette kuinka se sanoi, että ei se enää hanki hevosta.

Hahahah. Tarina on vasta alussa. Se kuuli, että yksi sen vanha hevoskamu on tulossa myyntiin. Puskaradio toimii näillä hevosnaisilla. Ensiksi tekstari sieltä ja toinen täältä yhdelle ja toiselle tutuntutulle. Ja sen jälkeen muutama varmistus, pari puhelua ja hahhah sitten seuraava onkin jo puhelu, jossa tehdään alustavat kaupat. Eikä siinä enää muisteta, mitä hevosenpito vaatii. Vaikka muistettaisiinkin ei välitetä. Sillä tallilla se on ollut aivan yhtä paljon kuin ennenkin. Hah. Tuuliviiri mikä tuuliviiri.

No se hyvä puoli tässä on, että minä tunnen jo entuudestaan tämän hevosen. Olen ollut sitä katsomassa monen monta kertaa ja olemme siis jo varsin hyvät kaverit, enkä ole sinänsä kovin surullinen. Neiti 5wee ei ainkaan ole. Se suri Mustan Hevosen myymistä ja kyselee vieläkin, koska se tulee takaisin. Tämä hevonen on muuten Neulekirpun elämässä ensimmäinen, joka ei ole musta. Yhteistä näille Kirpun hevoselle on kuitenkin ollut se, että niiden nimet ovat kaikki alkaneet samalla kirjaimella. Hauska sattuma.

Neulekirppu on viettänyt kaikki illat nyt sitten tämän hevosen luona. Tallipaikan jonotus kestää ja kirppu ajelee autolla, saastuttaa luontoa ja suurentaa ekologisen jalanjälkensä jälleen megaluokkaan.

Minun päiväkirjani on kuulemma katkolla. Mutta sellaista on elämä. Toiset asiat ovat kiirellisimpiä kuin toiset.

Terveisin

Musta Kani

P.S.  Nyt täytyy kyllä sanoa, että onneksi Neulekirppu ei  tällä kerralla hankkinut ruunaa… Lukekaapa  tuo. Neulekirppu meinasi tukehtua nauruun.

Dear friends,

I have to tell the truth. As you remember, about a month ago I told you that she has sold the Black Horse. Yes. That was time when she said that she shan’t buy a horse any more. Of course never again, doesn’t her.

Well, it is called a grapevine… These horse-women have got that kind of a piece of technical wizardry. Well they sent at very first some texts to each others, and then just some phone calls to ask for are that true. And just a few minutes later a tentative agreement…

Such is life. She is a real weathercock as I told before. Well. Miss 5years is really happy. She has been missing a lot of the Black Horse. And she even knows this horse. So she is really happy about.

And me… What about me? I also know the horse. She is a great lady horse. And she is also the first horse in Neulekirppu’s life that is not black. But one thing is however similar. The name of the horse starts by the same letter than all the other important horses of her life have been started.

Her schedule is full again. That is life. She does not to have time for my diary. I feel sorry for that. But as said, that is life. Love to my friends, especially Miss Kitty, Veijo and Ulpukka, and the other cats and Viivi-the dog.

With love

Black Rabbit

6 kommenttia

Kategoria(t): valokuvaus

Rairuoho ja kaninmunat, Ryegrass and Bunny’s Eggs

  • 10032008a6301-023.jpg

Miss Kitty , my friend from the U.S. was asking me about the bunny eggs. Well, Miss Kitty I don’t know what I should answer for your question… They do believe here that bunny makes the eggs but they also believe that a cock is making those chocolate eggs they do eat tons on each day on the Easter time. Of course there is too little eggs that I could have one or two. But ryegrass that I have got! They even grew me my own ryegrass! As Miss Kitty says, cats are really lycky, because they are not required to produce eggs of any kind at any time! I agree with her. I do not understand why just rabbits should do that. I am more interested in working with the electric wires than making of Eastern Eggs for kids.

Well Miss Kitty… Here in Finland they tell sories about the Eastern Witchs and their black cats. The Eastern Witchs are told to have a broom as a plane. There is said to be also a coffee-pot hangig in font of the broom. I am really happy that the flying animal is not a black bunny.

By the way I found up a black dog and his post cards! There is also Miss Kitty.

With love

Black Rabbit

Miss Kitty, ystäväni Amerikasta, kyseli näistä pääsiäismunista. Niinpä niin. En tiedä oikein mitä tuohon vastaisi. Täälläkin kyllä kerrotaan, että pääsiäispupu tulee ja munii munia, mutta en minä vaan ole koskaan muninut mitään. Paitsi… mitä nyt on tullut purtua pari sähköjohota, mutta ne ovat kaikki oleet aivan täysin eri juttuja kuin tämä muniminen. Joku tosin voi pitää munauksena kun puree johtoja poikki. Voihan sen niinkin nähdä, jos ei ymmärrä johtojenpuremista harrastuksena.

No tässä talossa kaikki syövät tonneittain pääsiäismunia, mutta ei niitä silti riitä minulle. Jättäisivät edes pari, mutta turha luulo. Sentään muistivat kasvattaa minulle oman purkillisen rairuohoa.

Toisaalla puhutaan myös kukkojen munimisesta. Jaa. Kukot ja kanit. Siinähän sitä sitten on munia kerrakseen. En tiedä oikein kuka niin suureen munaukseen on lähtenyt mukaan, että on tällaista ryhtynyt väittämään. Miss Kitty sanookin, että on onnekas, koska on kissa. Kissojen ei ole koskaan väitetty munivan mitään. Tosin kissojen ja noitien on väitetty lentävän pääsiäisenä luudalla kahvipannuineen. Kissan on sanottu olevan musta. Onneksi tässä yhteydessä ei puhuta mustista kaneista mitään. En ole ollenkaan varma haluaisinko lennellä pääsiäisenä ympäri kyliä noidan luudan kyydissä.

Terveisin Musta Kani

Rairuoho (Ryegrass)

Ryegrass

Ryegrass (Britannica)

Guide to Ryegrass

5 kommenttia

Kategoria(t): Mustan Kanin päiväkirja, photography, tarinat, The Black Rabbit's Diary, valokuvaus

Supersalmiakki pelasti päivän

04032008a630-034.jpg

Tarinamaanantain 39. aihe

Aivan. Silloinkin satoi. Sade rummutti ikkunaan, niin että ulos oli vaikea nähdä ja sen minkä kykeni näkemään vaikutti tasaisen harmaalta. Tuuli taivutteli puita ja peltikattokin paukkui välillä kumeasti. Tämä aamu vaikutti juuri sellaiselta, että ei olis kannattanut nousta ollenkaan peiton alta.

Noustava kuitenkin oli, sillä työehtosopimuksessa ei tunneta sateesta ja tuulesta johtuvaa alakuloisuutta ja siitä syystä johtuvaa poissaoloakaan. Eikä siellä tunneta mitään muutakaan tunteesta johtuvaa poissaoloa, paitsi burn out. Mutta tämä ei ollut sitä.

Aamupala nopeasti ja menoksi. Eväät sentäs hän sentään muisti ottaa mukaansa ja roskapussin, jonka hän oli laittanut eteiseen jo illalla valmiiksi. Sitten pyöränavain ja ulos. Vielä tarkastus, että ovi tuli varmasti kiinni.
Roskat siinä välillä roskikseen ja sitten hakemaan polkupyörää varastosta. Sekin tuntui erityisen tahmealta tänään. Nainen työnsi avaimen lukkoon ja lähti työntämään. Astuttuaan pari askelta hän huomasi, että jokin oli vinossa. Hän katsoi alas. Takarengas oli tyhjä. Vilkaisu kelloon. Ei mitään mahdollisuuksia ehtiä ajoissa. Kävellen. Hän avasi laukkunsa, otti esiin kännykkänsä ja soitti pomolle. -Tulen myöhässä, sanoi hän. Fillari on rikki ja täältä ei kulje busseja. Pomo ymmärtää. Onneksi. Hän laittaa kännykän takaisin laukkuun ja ottaa esille supersalmiakkiaskin. Nam, ajatteli nainen. Vastoikäymiset eivät harmita oikeastaan ollenkaan niin paljon kun ahtaa suunsa täyteen salmiakkia.

8 kommenttia

Kategoria(t): valokuvaus

Viimeinen ovi The Last Door

809012008a630-053.jpg

Viimeinen ovi

Kuluvalla viikolla ollut ovi -haaste tuli minulle ajankohtaiseen aikaan. Erityisesti HPY:n kuva nostatti vahvoja tunteita. Vuosi sitten isäni astui viimeisestä ovesta, josta on jokaisen astuttava yksin, vaikka vierällä olisikin niitä, jotka rakastavat. Sitä ovea ei voi enää avata uudelleen. Sieltä voi tulla takaisin, kun on kerran siitä mennyt. Sen oven takse jäämme surumme ja pelkomme kanssa. Tiedämme, että se ovi on jossakin myös itsellemme, mutta emme halua nähdä sitä vielä tänään, emme halua puhua siitä, emme halua kuulla siitä emmekä ajatella sitä.

Meillä on onneksi täällä paljon muita ovia, joita voimme avata ja sulkea, ovia jotka ovat raollaan. Ne ovat mahdollisuuksiamme tänään, kun olemme täällä. Tänään.

I try to translate my thoughts in English. (sorry with my poor language, I just try to open the door of the English language)

The Opening of the Last Door

The Challenge Door touched me a lot on this week. It was especially HPY’s photo highlighted the feelings about the last door. A year ago my father went away. He was old. At his early 80’s. I also understand that it was his time to closes the Door. We can close in on the last door with our dears, they can help us, they can empathize, they can share horror of death, they can share tears but they cannot open the Door with us. We have do it ourselves. Alone. We can open the Door only once. We can not come back after we have gone. We, the survivors, are just staying here with our horror of death, we hope that we do not have to open the Door yet. We do not want to think about it, we do not want to speak about it, we do not want to see it.

But happily we have a lot of doors here and there. Some of them are soon opened, some of them are just little ajar. We should learn to see these possibilities now when we are here. Today.

——-

Mietelmät ovat lainauksia teoksesta Lauhakangas, Outi. (toim.) 1997. Ajattomia mietteitä. Huumorin, tiedon ja elämänviisauden värittämiä ajatuksia. Valitut Palat.Reader’s Digest.

Suru on viisautta. John Keats (1795-1821)

Vaikeneva suru on vaarallisin. Jean Racine (1639-1699)

Vain ne, jotka ovat oppineet murheen tuntemaan, pystyvät sen toisten kanssa jakamaan. Sofokles (496-406 eKr.)

Kevyet murheet ovat äänekkäitä, raskaat mykkiä. Lucius Annaeus Seneca (4eKr.-65jKr.)

Et sanan sanaa lausutuksi saa, kun murhettasi tahdot kuvat; keveisiin huoliin kyllä sanat löytyvät, suruista suurin vain vaikenee. Samuel Daniel (1562-1619)

Valtameri ei ole rannaton-ei myöskään suru. Thomas Cambell (1777-1844)

Onnellisempien aikojen muistoissa murhe synkimmin kruunataan. Alfred Tennyson (1809-1892)

Elämä on farssia, johon jokaisen on osallistuttava. Arthur Rimbaud (1854-1891)

12 kommenttia

Kategoria(t): checklists, flowers, kukat, kukkia, muistilappuja, photography, tarinat, valokuvaus

Shnappy the Crocodile

Sehän on ihan mummo

Sain taas tänään muistutuksen iästäni.
Vein tänään neiti 4wee:tä tarhaan. Hän on vaihtanut
esikoulun puolelle ja kaikki ryhmän lapset eivät ole
vielä tavanneet minua.
Niinpä tänään yksi neiti, joka näki, että neiti 4wee tulee
tarhaan, sanoi, että wow tuolla on neiti 4ween äiti. Minä menen
katsomaan miltä se näyttää.
Tyttö tuli eteeni ja sanoi: Voi kauhistus, se on ihan mummo.

She is just a real granny

I got remain of my age on this morning.
Miss 4years (soon 5) changed a couple a days ago her group.
(She started at preschool) All children at her new group, at the kindergarten, have not seen me yet. On this morning there was such a kid.
She was shouting: There is miss 4 with her mother. I want to see the  mother.
The girl run opposite me and get a glance and said:
Oh dear, she is really a grandmother.

Edit: teksti lisätty

6 kommenttia

Kategoria(t): humor, huumori, kids, Lapset, Linkkejä lapsille, tarinat

Tarinamaanantai 37: Perunanpaistamisen jalo taito ja ruusunkasvatus

409012008c400de-022.jpg

Tiedän. Minunhan piti olla tästä aiheesta jo aivan hiljaa, mutta jostakin syystä perunanpaistamisen jalo taito ja ruusunkasvatus tuntuu aiheelta, jota pitää päästä jotenkin purkamaan. Kaikki viitteet todellisuuteen ovat lukijan mielikuvituksen tuotetta, kieroutunutta huumoritajua tai sairasta mielikuvitusta. Tarinamaanantain haasteena 37 on toiveita

Perunanpaistamisen jalo taito ja ruusunkasvatus

Kun perunanpaistamiseen ryhtyy, kannattaa valita samankokoisia yksilöitä, jotta lopputulos on tasainen. Muuten nimittäin voi käydä niin, että joku perunoista pääsee kypsymäänen ennenaikaisesti ja lopputuloksena ei olekaan kovin herkullista syötävää. Ei ainakaan aivan sellaista, mihin on tottunut. Kaikenlaista sekasotkua syödessä kun tarvitaan lisukkeita enemmän ja vähemmän. Siinä voi joutua nimittäin turvautumaan tomaattisoseeseen, juustoon sekä valkosipuliinkin. Jos maustevalikoima käy epämielusaksi täytyy tietenkin turvautua kompostiämpäriin. Ja siihen sitä onkin hyvä oksentaa kaikki ylijäävä. Muiden sekaan.

Joskus voi kuitenkin käydä jopa niin, että komposti alkaakin käymään omia aikojaan. Ainakin silloin, jos lämpötilaa pisaa liikaa. Kun komposti sitten aikansa käy, niin se lähtee käymään siellä sun täällä ja käymisestä ei tule loppua. Ja kun kompostiämpäri sitten ryhtyy oikein käymään, niin sillä onkin aika paljon kyläily- ja käymispaikkoja. Koska ämpärissähän sitä on mukava yhdessä käydä, toisten samanlaisten ja samalahjaisten kanssa. Siellä on perunan mukava käydä puuron, vellin ja vähän pullan ja juustonkin kanssa. Ja mikäs parempaaa, jos pari valkosipulinkynttäkin on päässyt mukaan pilaantuneen tomaattisoseen kanssa. Kun yhteiskäyminen on sitten edennyt tarpeeksi pitkälle, niin siitä sitä käymälää sitten päästään jakamaan niin vähän suuremmille pelloille kuin pienille kukkamaillekin. Kasvu on taattu. Kaikenlaiset heinät ja kasvit pääsevät juurtumaan ja rehoittamaan kun lannoite on hyvin käynyttä kompostia. Uudet perunatkin kasvavat vallan mainiosti sellaisessa sekoituksessa. Niin ja ruusut. Nekin tarvitsevat kompostia kasvaakseen.

Toisaalta ymmärrän, että perunoita pitää paistaa ja ruusuja kasvattaa. Mutta siinä se ongelma onkin, että jos ei satsaa laatuun, niin saa kyllä määrää erilaisilla mitoilla mitattuna hyvinkin runsaasti. Enkä ole ollenkaan varma, että jos jätteitä ryhtyy lajittelemaan ja pussittamaan, saati kaupittelemaan, että lopputoksena olisi sellainen kannattava ja pitkällä tähtäimellä toimiva business. Ei se niin mene. Markkinavoimat, globalisaatio ja muoti ovat keskeisiä tekijöitä tuotteen katteessa.

Kun ryhdytään perusteellisesti pohtimaan sitä kuka saa laulaa ja livertää, ollaan aika vaikeiden kysymysten äärellä. Saako perunoille ja ruusuille jutella, mutta perunat ja ruusut eivät saa jutella. Vai saavatko molemmat jutella sitä mitä haluavat jutella. Tuleeko ruususta kaikkien yhteinen kompostiruusu, kun se kertoo siitä millaista ravintoa sille on annettu ja kuinka sen hyvinvoinnista on muutenkin huolehdittu. Voiko ruusu laulaa tuulelle sen kuin ehtii ja voiko perunaa paistaa yhä korkeammassa lämpötilassa, niin että se palaa mustaksi ja haihtuu savuna ilmaan?

Vai tehdäänkö niin, että peltoa käännetään niin kauan kunnes siihen kaadettu komposti on halutussa järjestyksessä. Siinä on didektiivit mallillaan. Tulokset tiedossa ennalta. Sillä kuka kaikenlaisia perunoita ryhtyy paistelemaan ja ruusuja kasvattamaan tietänee, että riski epäonnistua on, toiveista huolimatta, aika suuri.

Joo-o.

6 kommenttia

Kategoria(t): kukkia, valokuvaus