Aihearkisto: Lasten lohkaisemaa

Lemulude asuu termospullossa

Aamulehdessä 24.10.2006; 125 (291), B17 oli artikkeli liittyen Anna Saarikallen ja Johanna Suomalaisen (2006) uuteen lastensanakirjaan: Eka oikea suomen kielen sanakirja. (Gummerus). Toimittaja Kirsikka Otsamo oli kysynyt lapsilta, miten he ymmärtävät mm. seuraavia sanoja.

Aavistaa
Joku vähän arvelee ulkoa, että mitä puhuu. (Aaron, 6v.)

Alkuasukas

Ihminen, joka on vasta aloittanut asua jossakin kodissa. Niin kuin minä. (Karri, 6v.)

Chattailla

Kävelyttää vauvaa rattailla, vaikkapa torilla tai kaupungilla. (Karri, 6v.)

Epäluuloinen
Ihminen, joka piirtää, mutta ei oikein tiedä, mitä piirtäisi. (Jenni, 6v.)

Etoa
Se on jonkinmoinen etana, joka mönkeröi omenassa. (Jenni, 6v.)

Henkilökohtainen
Sellainen, joka ei saa kovin hyvin henkeä. (Aaron, 6v.)

Dementia

Ainetta, jolla laitetaan laattoja kiinni seiniin. (Arttu, 6v.)

Lupsakka

Joku kansi, joka laitetaan kiinni, kun menee metsäretkelle. Sitten ötökkä ei pääse karkuun ja sitä voi katsella luupilla. (Eero, 6v.)

Sievä
Että rakastaa toista. Usein kirkossa. (Alisa, 6v.)

Iskelmä
Jos vaikka ukkonen iskee jotakin päähän. (Paavo, 5v.)

Termospullo

Kaupantädeillä on näitä. Niissä voi säilyttää jotakin pientä ja arvokasta. Vaikka ötökkää, jos tekee pienellä puukolla ensin ilmastointireiän. Lemulude on hyvä. Tai kovakuoriainen. (Eero, 6v.)

Vainaja

Jotakin liian painavaa. Aikuisten jumppasaleilla voi joskus ottaa niistä kyllä yhden pois. (Eero, 6v.)

Mainokset

6 kommenttia

Kategoria(t): huumori, Lasten lohkaisemaa

Miksi yöllä ei saa pitää valoja?, Tarinamaanantai 1

Tämä juttu tuli mieleeni, kun luin taannoin Liisan runoa muistosta. Etenkin tuo loppu ”Koko CV on poltettu aistinsoluihin.” herätti tunteita. Tämä tapahtui eräänä synkeän syksyisenä yönä, kun neitini x oli 2,5v eli tapahtumasta on kulunut aikaa sen verran kauan, että tälle(kin) jutulle voi jo nauraa ja tapahtuma on muuttunut kultareunaiseksi muistoksi. Taustaksi kerrottakoon, että huoneen, jossa tämä tapahtui, katto on yli 3m päästä lattiasta korkeimmasta kohdasta.

Liitän tämän myös Kaisan ylläpitämään Tarinamaanantai-osastoon. Tarinamaanantain ensimmäisenä haasteena on kuva sateisesta ikkunasta.

Heräsin kyseisnä synkeänä ja sataisena syysyönä epämiellyttävään, tasaisin väliajoin toistuvaan pip-pip -ääneen. Makuuhuoneen palohälyytinhän se siinä alkoi muistuttamaan patterien virran loppumisesta. Yritin nukkua, mutta jokainen voi kuvitella, miten se onnistuu tasaisin väliajoin kuuluvan kimakan äänen rytmittämänä.

Mutta miksi ihmeessä palohälyyttimien patterien virta loppuukin aina yöllä? Vai onko siihen asennettu joku hämärätunnistin, joka auttaa sitä tunnistamaan vuorokaudenajan? Patteri tulee varmemmin vaihdettua… Ja miksi ukko on yleensä aina silloin työmatkalla, kun jostakin hälyyttimisestä sitten loppuu patteri tai joku kodinkone hajoaa?

Entäpä miksi ei saa sitten pitää valoja, kun ottaa sen patterin pois ja seisoo kahden tuolin päällä, jotta yltää sen patterin ylipäätään vaihtamaan?

Kolmeen ensimmäiseen en osaa vastata, mutta tähän neljänteen osaan. Siksi, koska yöllä ei saa pitää valoja, silloin nukutaan. Näin sanoi neiti x, silloin siis 2,5v, joka heräsi, kun seisoin kahden tuolin päällä irroittamassa patteria palohälyttimestä. Neiti oli herätessään hyvin, hyvin vihainen. Ensi sanoikseen hän huusi, että valot pois, minä nukun.
Onneksi olin käynyt vessassa ennen patterin takia suorittamiani rakennusurakkaa ja kiipeilytoimenpiteitä… ja jättänyt sinne valot, sillä neiti 2,5v kävi sammuttamassa makuuhuoneen valot ja yritti sammuttaa niitä vessastakin, mutta ei yltänyt onneksi katkaisijaan. Lattia oli vielä liian lähellä takamusta. Mutta vessan oven hän sulki. Valoa ei siis ollut enää nimeksikään.

Pynnöistäni huolimatta, sytyttää valot uudelleen, tämä neiti pysyi lujana (ei siis mikään nykypoliitikko, takinkääntäjä -tyyppi tai tuuliviiri) ja sanoi, että yöllä ei saa laittaa valoja, sillä hän nukkuu. Ja sanojensa vakuudeksi hän kiipesi takaisin sänkyyn, veti peiton korviinsa. Maanittelin ja neuvottelin valoista, mutta hän pysyi päätöksessään. Yöllä nukutaan ja silloin ei ole valoja.
Siinä minä seisoin kahdella (tässä vaiheessa jo vähän huojuvanoloisella) tuolilla pimeässä makuuhuoneessa. Huoneessa jonne kajasti hieman valoa käytävästä suljetun vessanoven alta… Ainut mahdollisuuteni tulla alas näytti siinä vaiheessa olevan hyppääminen. Jos olisin hypännyt, olisin todennäköisesti pudonnut suoraa tämän arvon neidin päälle. Toinen vaihtoehto, että seisoisin siinä aamuun saakka, ei sekään vaikuttanut kovin houkuttelevalta. Pari pientä virheliikettä ja räiskis…

Onneksi isosisko heräsi meteliin ja tuli katsomaan, mitä talossa puuhataan ja möykätään. Hän pitikin sitten tuolitornista kiinni, että pääsin kömpimään alas. Patteri tosin jäi vaihtamatta, koska valoja ei saanut laittaa, onneksi sentäs sain sen entisen irroitettua. Täytyy myöntää, että kyllähän se vaihtaminen hoituikin sitten päivänvalolla hieman turvallisemmin. Varastosta haetut tikkaat helpottivat kummasti työtä.

4 kommenttia

Kategoria(t): Arjessa tapahtuu, Lasten lohkaisemaa, tarinamaanantai, Tarinamaanantai 2006, tarinat