Tämä vuosi oli ollut erilainen kuin muut. Lantakasa lemusi enemmän kuin aiemmin. Elias Liejunen oli joutunut tavanomaista aikaisemmin paskanajopuuhiin. Yleensä hän ei ollut viime vuosina itse moiseen hommaan edes ryhtynyt, mutta kuten sanottu tämä vuosi oli erilainen. Elias istui itse traktorin hytissä ja ajoi paskaa. Hän hyräili Porilaisten marssia. Olisi se vaan komeaa, hän ajatteli, ja näki sielunsa silmin kuinka hän tervehti kunniakomppaniaa uusimman valloituksensa kanssa. Liejunen oli pikkupojasta saakka leikkinyt kunniakomppanian tarkastamista ja hän osasi homman viimeisen päälle. Paremmin kuin minkään muun. Hän ei vaan ollut päässyt niitä taitojaan esittelemään. Vielä.
Elias oli joutunut tahtomattaan ja pyytämättään hieman kiusallisen huomion keskipisteeksi. Olivat luottotahot alkaneet livetä aiemmin itsestään selvästä linjasta. Ei ennen oltu Eliaksen asemassa olevia miehiä, siis miehiä, kohdeltu näin. Joitakin hameväkeen kuuluvia oli uhrattu aina silloin tällöin joidenkin paskakasojen naamioimisen takia, mutta niistä nyt ei kannattanut sen suuremmin puhua. Naiset oli luotu siihen. Siivoamaan tai peittämään epämiellyttävät jäljet.
Elias oli monen monta kertaa hakenut sieltä ja täältä vähän leivänjatketta itselleen. Oli päässyt riihikuvat loppumaan, kun ryhtyi tuo metsästys ja kalastus kiinnostamaan vähän enemmän. Muillahan se oli viina, laulu ja naiset, niin Eliaksella ei viinaan niinkään, mutta laulu ja naiset. Niihin kului vähän enemmän.
– Käydään nämä selvitykset läpi, sanoi Elias, kun häneltä tivattiin pitäisikö jotakin tehdä. Etenkin pitäisikö tehdä jotakin johtopäätöksiä. Tutkijat tekevät ehdotuksena. Ja nehän takuuvarmasti saavat sellaisia tuloksia kuin Elias haluaa. Elias oli tottunut haluamaan. Sitten oli tietenkin tämä media. Se oli paha, kun toimittajat halusivat säilyttää näennäisen puoluettomuutensa, mutta toisaalta halusivat kuitenkin toimia niin, että kukaan kamuista ei nyt aivan lopulliseen suohon uponnut. Mitäs siinä. Opiskelukaverit. Mukavia tyyppeejä. Eivät edenneet toimituspäällikön paikkaa edemmäs, mutta olivat pysyneet uskollisena, kun saivat silloin tällöin kutsun Pesälantalaan. Pesälantalassa emännöi Marja ja Kukka ja mukana oli aina varalla Hilkka ja Anna. Eikä Elias siksi uskonut, että mitään sellaista tarvetta tulisi, jotta pitäisi ryhtyä tekemään johtopäätöksiä.
Elias muistutti, että olihan hän antanut vastikketta rahoille. Kaverit olivat saaneet kirjoitettua monen monta juttua ja työpaikat oli turvattu vuodeksi eteenpäin. Voi olla, että lisäapujakin tarvittaisiin. Ainakin kesällä. Silloin kun piti olla useammassa paikassa samaan aikaan. Ja miksi pitäisi hyväksi havaittuja maan tapoja mennä muuttamaan sen takia, että joku sattui saamaan herneen nenäänsä. Maan tapa, mikä maan tapa. Näin oli aina ennenkin tehty.
Lantanen oli tietenkin ollut yksityiskohdista vähän tietämätön. Kun kierroksessa oli ollut Marja ja Terttu samaan aikaan, niin oli menneet välillä vähänä asiat sekaisin. Mutta ei sille mitään voinut. Eikä hän nyt siinä asemassa mitään pikku yksityiskohtia jaksanut tiirailla.
Harmittaa. Mokomat. Puuttuvat pikkuasioihin. Vai johtuikohan se siitä, että Marja vai oliko se Terttu vai joku muu oli unohtanut laittaa sille kivalle toimitussihteerille ne teatteriliput. Siitäköhän se johtui. Vai oliko Annan kanssa peuhatessa tullut jotakin unohduksia.
On se niin väärin, että kaikki moraaliton toiminta on asetettu näin näkyvästi moraalisesti kyseenalaiseksi, pohti Elias peruuttaessaan traktoria. Meni vähän vinoon ja lantakasa alkoi keikkua uhkaavasti. Ei sentään ihan kaatunut. Eliasta harmitti. Että hän joutuikin tällaiseen sonnanajoon kesken parhaimman syksyn.
Demokratiahan tässä kärsi. Kun puututtiin pikkuasioihin. Eikä jokainen saanut tehdä sitä mitä halusi niin kuin halusi. Pikkusieluiset nipottajat. Niitä tosiaan riitti. Jos minun moraaliton toimintani tehdään jotenkin moraalisesti kyseenalaiseksi, niin ollaan tässä kyllä aikoihin eletty. Siinähän kyseenalaistetaan koko ydin ja perimä, jota olemme täällä Pesälantalassa ja Etulantalassa aikojen alusta saakka vaalineet. Porukkaan on eksynyt liikaa sellaisia, jotka kuvittelevat saavansa itse jotakin enemmän toimimalla eri tavalla kuin ennen.
Elias painoi kuikkuisesti kaasua ja sontakakkareita lenteli kärryiltä hieman sinne ja tänne. Eikä Elias huomannut, että sivutiellä oli liikennettä. Siellä remonttimiehet tulivat yhdessä lukkosepän kanssa Pesälantalaan.
—–
Kaikki tarinan yhteydet todellisuuteen ovat ainoastaan lukijan oman vilkkaan ja moraalittoman mielikuvituksen tuotetta.