No niin, nyt on sitten päästy asiaan. Huonnonnetaan naisten asemaa. Johan ne ehtivätkin saada aivan liikaa valtaa tässä maassa. Moniavioisuus on monen miehen luontainen elämäntapa tällä(kin) hetkellä. Tämähän ei siinä suhteessa muuttaisi yhtään mitään. Ne jotka pitävät kumppaniaan esineenä tai vaatekappaleena, jonka vaihtaminen vähintään kerran viikossa on suotavaa, lienevät oikein tyytyväisiä.
Säälittävää, mihin kuntoon asioiden pitää oikeasti taas liusua, ennen kuin järki tulee jälleen kehiin.
Perussuomalaisten nuorisojärjestö arvostelee rajusti vihreiden nuorten kannanottoa moniavioisuuteen.
Perussuomalaisten nuorten mukaan avioliitto kuuluu yhdelle miehelle ja yhdelle naiselle. (COLOURBOX/MVPHOTOS)
Islamisaatiossa yhteiskunta muuttuu islamilaisten arvojen suuntaan. (COLOURBOX/MVPHOTOS)
Persujen nuorisojärjestö ei halua minareetteja Suomeen. (COLOURBOX/MVPHOTOS)
Moniavioisuuden mahdollistaminen puhuttaa puolueiden nuorisojärjestöjä. Perussuomalaiset Nuoret -järjestö katsoo, että avioliitto on yhden naisen ja yhden miehen välinen instituutio, jota koskeva nykylainsäädäntö vastaa suomalaista arvomaailmaa.
Vihreät nuoret ja opiskelijat (ViNo) herätteli aiemmin tällä viikolla keskustelua moniavioisuuden mahdollistamisesta tulevaisuudessa. ViNon mukaan Suomen nykyinen avioliittolaki syrjii moniavioliiton satamaan haluavia suomalaisia.
Islamisaatiokehitystä vastaan
Perussuomalaisten nuorten mielestä ViNon kannanotto on osa laajempaa islamisaatiokehitystä, jossa eurooppalaisista arvoista luovutaan ja yhteiskuntaa muutetaan paremmin islamilaisia arvoja vastaavaksi.
Perussuomalaiset Nuoret on johdonmukaisesti vastustanut islamisaatiokehitystä. Järjestö on esimerkiksi ottanut voimakkaasti kantaa minareettien rakentamista vastaan.
Nuorisojärjestö suomii kannanotossaan voimakkaasti vihreitä ja vasemmistopuolueita, jotka ”kautta Euroopan hyväksyvät perinteisten eurooppalaisten arvojen alasajon.”
-Yksiavioisuus on kuulunut kristinuskoon perustuvaan kulttuuriin jo vuosituhansia. Moniavioisuus on nimenomaan islamiin kuuluva ilmiö, Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo muistuttaa.
Moniavioisuus toisi porsaanreikiä
Nuorisojärjestön mukaan moniavioisuuden salliminen toisi useita käytännön ongelmia, jotka asiaa kannattanut ViNo jättää täysin huomioimatta. Perussuomalaisten Nuorten hallituksen jäsenen Teemu Lahtisen mukaan ongelmia saattaisi nousta esimerkiksi oikeusjärjestyksessä.
– Nythän perheenjäsentä tai kihlattua vastaan ei tarvitse oikeudessa todistaa. Moniavioisuuden myötä tätä oikeutta voitaisiin venyttää, kun puolisoita ja eritoten kihlattuja voisi olla enemmänkin, Lahtinen kommentoi.
Perussuomalaisten Nuorten mukaan moniavioisuus mahdollistaisi lukuisia muitakin porsaanreikiä yhteiskunnan eri toiminnoissa. Esimerkiksi sosiaalietuuksiin, elatusvelvollisuuteen tai esimerkiksi perhealennuksiin liittyvät väärinkäytökset saattaisivat lisääntyä.
-Perhe on kuitenkin se perusyksikkö, jonka varaan niin moni toiminto yhteiskunnassa rakentuu. Jos perheen perusajatus muuttuu, se vaikuttaa todella moniin yhteiskunnan rakenteisiin, Lahtinen jatkaa.
”Emme tuomitse onnellisuuden tavoittelua”
Puheenjohtaja Simon Elo kertoo Iltalehdelle, että järjestön jyrkkä kanta ei kohdistu niinkään polygamiaa toteuttavaan yksilöön, vaan lainsäädäntöpuoleen.
-Tottakai ihmisellä on syytä olla vapauksia. Me uskomme länsimaiseen liberaaliin demokratiaan. Jos joku hakee onnellista elämää moniavioisuuden kautta, hänellä on täysi oikeus epävirallisesti tehdä niin, mutta ei sitä ole syytä lainsäädännöllisesti vahvistaa, Elo linjaa.
IL