Ehkä Nokian myynti ei yllättnyt juuri ketään. Ainakin esim. Oulussa on YLEn mukaan uutista osattu odottaa. Ehkä enemmänkin pohdittiin sitä, että koska.
Puheet Nokian matkapuhelintoimintojen myynnistä ovat käyneet kuumana. Keskustelussa on jo monta muuta uutta aihetta, joten Nokia on luultavasti jäämässä unholaan, mitä nyt sitten muutamia jossittelupuheenvuoroja on odotettavissa.
Kirppu on sitä mieltä, että lähtölaukas Nokian mynnille tuli jo silloin kun Ollilan jälkeen valittiin Kallasvuo toimitusjohtajaksi. Minulla ei ole mitään juristeja vastaan, mutta juristi ei ole mielestäni paras vaihtoehto ison yrityksen toimitusjohtaksi. Toki tämä on lähinnä vain mielipide eikä sen pohjaksi ole tieteellistä näyttöä, mutta juristit ovat oman koulutuksensa tuotteita niin hyvässä kuin pahassakin.
Onko Nokian myynti sitten juhlan arvoinen asia. On ja ei. Nimittäin jossakin määrin Nokialla oli suomalaiseen yrityselämään paikoin jopa halvaannuttava vaikutus. Siinä mielessä Nokian poistuminen kuvioista on tai saattaa olla hyvä asia.
Haikealtahan se tuntuu, että kansainvälisesti tunntetuin yrityksemme ei ole enää meidän.
Tietoviikon uutislistausta
Onpa myynnin vastumiseksi peräti adressikin, joka tosin on saanut tähän mennessä (22.9.2013) peräti kolme allekirjoitusta. Ja hyvä niin. Se nimittäin on niin, että yrityksiä saa myydä ja ostaa ilman sen suurempia kansanäänestyksiä.