Tarinamaanantai 37: Perunanpaistamisen jalo taito ja ruusunkasvatus

Tiedän. Minunhan piti olla tästä aiheesta jo aivan hiljaa, mutta jostakin syystä perunanpaistamisen jalo taito ja ruusunkasvatus tuntuu aiheelta, jota pitää päästä jotenkin purkamaan. Kaikki viitteet todellisuuteen ovat lukijan mielikuvituksen tuotetta, kieroutunutta huumoritajua tai sairasta mielikuvitusta. Tarinamaanantain haasteena 37 on toiveita

Perunanpaistamisen jalo taito ja ruusunkasvatus

Kun perunanpaistamiseen ryhtyy, kannattaa valita samankokoisia yksilöitä, jotta lopputulos on tasainen. Muuten nimittäin voi käydä niin, että joku perunoista pääsee kypsymäänen ennenaikaisesti ja lopputuloksena ei olekaan kovin herkullista syötävää. Ei ainakaan aivan sellaista, mihin on tottunut. Kaikenlaista sekasotkua syödessä kun tarvitaan lisukkeita enemmän ja vähemmän. Siinä voi joutua nimittäin turvautumaan tomaattisoseeseen, juustoon sekä valkosipuliinkin. Jos maustevalikoima käy epämielusaksi täytyy tietenkin turvautua kompostiämpäriin. Ja siihen sitä onkin hyvä oksentaa kaikki ylijäävä. Muiden sekaan.

Joskus voi kuitenkin käydä jopa niin, että komposti alkaakin käymään omia aikojaan. Ainakin silloin, jos lämpötilaa pisaa liikaa. Kun komposti sitten aikansa käy, niin se lähtee käymään siellä sun täällä ja käymisestä ei tule loppua. Ja kun kompostiämpäri sitten ryhtyy oikein käymään, niin sillä onkin aika paljon kyläily- ja käymispaikkoja. Koska ämpärissähän sitä on mukava yhdessä käydä, toisten samanlaisten ja samalahjaisten kanssa. Siellä on perunan mukava käydä puuron, vellin ja vähän pullan ja juustonkin kanssa. Ja mikäs parempaaa, jos pari valkosipulinkynttäkin on päässyt mukaan pilaantuneen tomaattisoseen kanssa. Kun yhteiskäyminen on sitten edennyt tarpeeksi pitkälle, niin siitä sitä käymälää sitten päästään jakamaan niin vähän suuremmille pelloille kuin pienille kukkamaillekin. Kasvu on taattu. Kaikenlaiset heinät ja kasvit pääsevät juurtumaan ja rehoittamaan kun lannoite on hyvin käynyttä kompostia. Uudet perunatkin kasvavat vallan mainiosti sellaisessa sekoituksessa. Niin ja ruusut. Nekin tarvitsevat kompostia kasvaakseen.

Toisaalta ymmärrän, että perunoita pitää paistaa ja ruusuja kasvattaa. Mutta siinä se ongelma onkin, että jos ei satsaa laatuun, niin saa kyllä määrää erilaisilla mitoilla mitattuna hyvinkin runsaasti. Enkä ole ollenkaan varma, että jos jätteitä ryhtyy lajittelemaan ja pussittamaan, saati kaupittelemaan, että lopputoksena olisi sellainen kannattava ja pitkällä tähtäimellä toimiva business. Ei se niin mene. Markkinavoimat, globalisaatio ja muoti ovat keskeisiä tekijöitä tuotteen katteessa.

Kun ryhdytään perusteellisesti pohtimaan sitä kuka saa laulaa ja livertää, ollaan aika vaikeiden kysymysten äärellä. Saako perunoille ja ruusuille jutella, mutta perunat ja ruusut eivät saa jutella. Vai saavatko molemmat jutella sitä mitä haluavat jutella. Tuleeko ruususta kaikkien yhteinen kompostiruusu, kun se kertoo siitä millaista ravintoa sille on annettu ja kuinka sen hyvinvoinnista on muutenkin huolehdittu. Voiko ruusu laulaa tuulelle sen kuin ehtii ja voiko perunaa paistaa yhä korkeammassa lämpötilassa, niin että se palaa mustaksi ja haihtuu savuna ilmaan?

Vai tehdäänkö niin, että peltoa käännetään niin kauan kunnes siihen kaadettu komposti on halutussa järjestyksessä. Siinä on didektiivit mallillaan. Tulokset tiedossa ennalta. Sillä kuka kaikenlaisia perunoita ryhtyy paistelemaan ja ruusuja kasvattamaan tietänee, että riski epäonnistua on, toiveista huolimatta, aika suuri.

Joo-o.

Tarinamaanantai 36, Mistä kaikki alkoi?

Tarinamaanantain 36. aihe Aikamatka: Mistä kaikki alkoi?

Mies makasi sammuneena eteisen lattialla. Kaija ei muistanut monesko pullo tänään oli menossa. Se oli alkanut siitä yhdestä pienestä, kuten kaikki aina yleensä alkaa, pienestä ja mitättömästä. Ensin oli ryypätty vain viikonloppuna. Silloinkin vain perjantaina. Lauantaina oli parenneltu krapulaa ja sunnuntaina oltu sitten vihaisena nuokkuen koko päivä. Viikko töissä oli mennyt kaikesta huolimatta ihan kivasti.

Kaija tuijotti eteensä. Hän ei muistanut missä vaiheessa Heikki oli ryhtynyt ottamaan useammin. Kaikki oli käynyt vähitellen Jotenkin salakavalasti. Talo oli saatu valmiiksi ja velat maksettua. Ja äkkiä vain oli havahduttu siihen, että enää yksi kori viikossa ei riittänyt. Mutta milloin hän itse oli aloittanut ja miksi, sitäkään hän ei enää kyennyt muistamaan. Oliko se alkanut parista viattomasta saunakaljasta vai jostakin muusta.

Päätä särki ja huippasi. Edellisellä kerralla miehelle ja pojalle oli tullut riitaa ja hänen oli pitänyt kutsua poliisi. Olivat vieneet miehen ja siitä mies oli ollut pitkään vihainen. Oli syyttänyt pettämisestä ja perheasioiden riepottelemisesta ympäri kyliä. Mitähän naapuritkin ajattelivat. Niin mitähän, Kaija havahtui.

Tästä oli päästävä jotenkin eteenpäin. Kaija päätti kerätä kaikki pullot pois. Hän keräsi ja keräsi ja tuntui, että pullot eivät loppuneet ollenkaan. Sumein silmin hän katseli eteisessä makaavaa miestä ja olohuoneeseen kasaamiaan pusseja. Pusseja oli aika monta. Ainakin kymmenen ellei enemmän.
Pulloista oli päästävä eroon. Kauppaan ei ollut pitkä matka, mutta tuollaisen pullomäärän kantaminen kestäisi monta päivää. Kaija päätti tilata taksin. Ei, ensin pullot pitäisi saada eteiseen ja pitäisi pyytää, että tulisivat vähän isommalla autolla.

Taksikuski seisoi pihassa ovi valmiina auki. Kaija lähti kohti autoa kaksi kassia molemmissa käsissä. Ulkona tuntui olevan aika kirpakka ilma. Pihassa oleva vesilätäkkökin näytti jäätyneeltä. Kaija horjahteli, samassa hän astui jäätyneen lammikon päälle ja kaatui. Pullot levisivät pitkin pihaa. Taksikuski seisoi hetken neuvottoman näköisenä, mutta riensi sitten auttamaan Kaijaa ylös. Mene pois, kyllä minä tästä, sanoi Kaija ja katsoi kuskia vihasta leiskuvin silmin. Minä en ole aina ollut tällainen, tuntuivat hänen silmänsä sanovan. Taksikuski ryhtyi keräämään ympäri pihaa levinneitä pulloja.
– Niitä on tuolla lisää, sai Kaija sanotuksi.
– Varmasti on, ajatteli taksikuski ja katsoi Kaijaa, jonka silmistä olivat tähdet sammuneet.