Luokkataistelu – ahneuden hinta?

Lähes vuosi sitten (elokuussa 2011) oli Ilta-Sanomissa uutinen, jossa kerrottiin,

että  Bond-agentti, brittinäyttelijä Daniel Craig tyrmää Englannin mielenosoitukset. Hän on sitä mieltä, ettei kyse ole enää mielenilmaisusta.

– Mielestäni kyse on siitä, että ihmiset ovat ärsyyntyneitä hallituksen toimiin, mutta kyse on kyllä nyt jo vain ryöstelystä. Tosin mellakat ovat käsittääkseni myös luokkataistelua, Craig sanoo Ilta-Sanomille Lontoossa.

Piakkoin Suomen ensi-iltaan tulevaa Cowboys and Aliens -elokuvaa tähdittävä Craig heitti osan vastuusta myös hallituksille.

– Eri maiden hallitukset eivät ole ajan tasalla siitä, mitä internetissä tapahtuu ja miten sitä kautta voi vaikuttaa, saati mihin sen viestit voivat johtaa. Hallitusten ja päättäjien tulisi kiinnittää enemmän huomiota internetiin ja siellä käytäviin keskusteluihin, Craig huomauttaa.

Daniel Craig huomautti vielä, ettei hän itse kuulu Facebookiin, eikä hän käytä aikaansa internetissä selailuun.

– Jos minulla on jollekin asiaa tai haluan tietää jotakin, otan puhelimen käteen ja soitan, hän naurahti.

Jo kaksi Bond-seikkailua tehnyt Craig ryhtyy filmaamaan kolmatta James Bond -elokuvaa marraskuussa.

Rita Tainola, Lontoo (Lähde: Ilta-Sanomat)

Takaisin luokkataisteluun, otsikoi Vesa Jaakola. Kolumni on julkaistu viikolla 5/2012 Pohjois-Suomen maakuntalehdissä, kerrotaan artikkelin yläreunassa.

Luokkataistelu. Köyhä köyhtyy ja rikas rikastuu. Historian hirviöt syntyvät epäoikeudenmukaisuudesta ja niukkuudesta. Pohdin asiaa kirjoituksessani Historian hirviöt vuonna 2006. Kaikilla ei maltti riitä demokraattiseen vaikuttamiseen. Halutaan kaikki mulle, nyt heti. Tänään eikä huomenna. Synnyttääkö politiikka  epäoikeudenmukaisuutta? Näinkö aina  käy silloin kun ei ole enää varaa inhimillisyyteen? Onko luokkataistelu ahneuden hinta? Lasku siitä, mitä on jäänyt tekemättä tai mitä on tehty väärin. Kun hyvinvointivaltiosta tulee pahoinvontivaltio se ei käy hetkessä. Toivo on hyvä sana. Mutta kun se on vailla todellista merkitystä, käy huonosti. Toivottomuus alkaa toivon loppuessa. Ja hirviö iskee juuri silloin, sillä se on sen tilaisuus. Yksinkertaisesti se vaan tuntuu pelottavalta.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirppulan lööppiuutiskatsaus, Lööpistä löydetty, muistilappuja

4 responses to “Luokkataistelu – ahneuden hinta?

  1. Niin meni kevät ja kesä ja syksy tuli ja uudet lööpit.

  2. Oletkos kutomassa vai ratsastamassa?

  3. mä en kuule oikein tiedä mitä mä teen… töitä. töitä.
    en oo oikein ehtinyt kirppuilemaan. =(

Jätä kommentti